Ritterguts Urgose Märzen

Urgose Märzen
Döllnitzer / Ritterguts Gose, Gose
5,5%

Kolme vuotta sitten sain opetuksen siitä, miten nopeasti olutbuumi liikkuu. Olin Saksassa ja olin ottanut yhdeksi kiertomatkan pisteeksi Leipzigin ihan siksi, että pääsisi maistamaan Döllnitzerin Ritterguts Gosea, tuota tyylin ehkä perinteisintä elossa olevaa versiota. Gose oli ollut nousussa jenkkien craft-panimoiden listoilla jo hetken ja hapanoluiden trendaamisesta puhuttiin, mutta lähtiessä ei silti tuntunut kovin todennäköiseltä, että tuota silloin melko outoa olutta saapuisi Suomeen. Tietäähän sen miten siinä käy.

Sitä ilmestyi Kampin K:n hyllyyn kirjaimellisesti matkani aikana. Sittemmin gosesta on tullut härmässäkin jenkkiesimerkin mukaan suorastaan tympeä tapaus. Sitä käytetään lähinnä pohjana erilaisille makuvirittelyille, jotka voivat olla hyviäkin toki, mutta jotenkin laiskoja.

Tuntuu aina, ettei itse oluttyylistä oteta oikeasti irti mitään. Tyyli kuolee hetkeksi sukupuuttoon, se herätetään henkiin ja sinnittelee parin oluen voimin elossa, kunnes löydetään uudestaan. Luulisi, että tyylistä lähdettäisiin oluena kokeilemaan muotoja. Eri vahvuuksia, maltaiden säätöä, mahdollisesti humaloinnin kokeilua... Mutta ei, hedelmiä sekaan ja limsan ystäville.

Ritterguts sitten ilmeisesti innostui gosen uudesta suosiosta ja on kehittänyt kaksi versiota gosea lisää kausioluiksi: Gose-bockin (syksy) ja gose-märzenin (kevät). Ne vaikuttavat paljon enemmän oikealta gosen kehittelyltä kuin vain pohjalta limu-hapanoluelle. Mausteitakin niissä on toki perinteisestä korianterista ja suolasta säädetty. Ilmeisesti muuten nykyään panimokin on nimeltään "Ritterguts Gose", eikä Döllnitzer?

Bockia on vilahdellut ravintoloissa, kauppaan on liian vahvaa. Märzen sen sijaan oli pärähtänyt Pienen hyllyyn kuulemma ihan muutama päivä sitten, joten ostin mukaan kun käväisin. Rittergutsin sivu sanoo olutta herätetyksi perinteiseksi "märzen-gose" tyyliksi. Vajaan prosenttiyksikön verran enemmän vahvuutta ja maltaissa ohran ja vehnän lisäksi myös kauraa. Mausteena kanelia sekä "sembramännyn käpyjä", joka tarkoittanee niitä kävyssä olevia siemeniä eli käytännössä pinjansiemeniä vastaavaa kamaa. Lisäksi on goseen olennaisesti kuuluvaa korianteria ja suolaa, joka on vieläpä savustettua.

Jos on kotimaisilla pienpanimoilla välillä halvan ja ruman näköisiä etikettejä, niin kyllä saksalainenkin osaa. Äkkiseltään vaikuttaa, kuin lippulaivaoluen "koko ikänsä gosea nauttineen miehen"-kuvasta olisi tehty variaatio ja sitä tekemään tilattu silmäpuoli ruutana. Pelkkä ukonkuva Urgose-tekstillä näyttää sen verran vanhahtavalta, että se menee ihan kivasta antiikista, mutta moderni lisäteksti on päätetty läntätä alle punaisella, vihreän päälle*.

No mutta jos viimein asiaan.

Olut on tumman kultainen, lähes kirkas. Tekee ison ja komean vaahdon, mutta se ei elä kovin kauaa, niin kuin hapanoluissa harvoin. Tuoksu on selkeän korianterinen ja siinä on goselle tyypillinen happamuudesta ja suolavedestä tuleva "märkä rätti". Sitä seuraa mieto savuisuus. Savuisuutta ei juuri tuon ensikosketuksen jälkeen löydäkään. Leipäistä mallasta, hedelmäisyyttä ja havunneulasia taustalla.

Muhkean pehmeä ensituntuma taittuu pian happamuudella, joka jatkuu jälkimakuun asti. Maku on märzenmäisen maltainen ja karamellinen aluksi, mutta korianterin sitruunainen raikkaus ja puraiseva suolan tukema happamuus vievät sen nopeasti unholaan. Jälkimaussa jopa vahvan siiderin tuntua, pienellä kanelin mausteisuudella. Korianteria lukuunottamatta mausteet esiintyvät hyvin miedosti, männynkäpyjä tai siemeniä en löydä lainkaan, ellei se sitten ole hyvin pienenä "jauhoisuutena" suutuntumassa. Tai sitten kuvittelen.

Erinomainen olut kuitenkin jos muhevammasta hapanoluesta pitää! Yllätyksekseni miedoksi olueksi Ritterguts gose kypsyy aika hyvin. Tämä versio voi kypsyä vielä paremmin.

*Värisokeille tiedoksi, että siinä lukee "Urgose Märzen"