Huom: Vaihdoin matkan jälkeen puhelinta ja siinä vaihtaessa kävi sellainen iloinen backup-sekoilu, että onnistuin hävittämään matkan kuvista ison kasan, mm. kaikki Grenoblen kuvat. Siksi kovin vähän kuvia. Ne mitä on jäljellä, ovat kuitenkin taatusti huonolaatuisia, joten ihan kaikki ei mennyt pieleen!
Ranska. Maa, jossa tupakointi näyttää edelleen coolilta. Kansa, joka silkkaa ylemmyydentuntoaan huuhtelee tervakarstat kurkustaan viinillä ja pääasiassa voista ja juustosta koostuvalla ruoalla, ripottelee päälle kommunismia ja kehtaa kaiken tämän jälkeen marssia täysin ilman häpeää neljännen rakastajattarensa sänkyyn sopertaen hiprakassaan jotain joie de vivrestä.
Stereotyyppinen ranskalainen osaa nauttia elämästä, mutta oluesta se ei tiedä mitään. Non?
Tästä lähdin ottamaan selvää. Ehkä vähän muustakin. Kosmopoliitti kaverini, joka viihdytti aiempina vuosina Münchenissa siirtyi tovi sitten hellesin ja bratwurstien parista viinin ja juuston maahan. Tarkemmin sanoen Grenobleen. Vierailua olin yrittänyt järjestää jo tovin. Nyt viimein onnistui ja kun nyt kerran oli Ranskaan tultu, oli hyvä tehdä samaan vaivaan ihan oma Tour de France. Siinä tuli ehkä tehtyä turhankin optimistisia suunnitelmia.
Ei tässä ensimmäistä kertaa tietty oltu pekkaa kyydissä. 20 vuotta sitten valitsin ajokortin sijaan matkan kolmeksi viikoksi Jerseyhyn
Ranskaan Jersey liittyy niin, että matkalla käytiin yksi yö Pariisissa. Sinä kesänä oli jalkapallon mm-kisat ja Ranska voitti. Tähän yhteensattumaan vedoten olin laittanut rahaa kiinni Ranskan voittoon tänäkin vuonna. Myöhemmin elämässä käväisin lyhyesti myös Marseillessa, mutta aika neitseellisellä maaperällä silti olin.
Ranskaan lähteviä aina muistutetaan, että ovat siellä nuivia puhumaan muita kieliä, englannin suhteen suorastaan vihamielisiä. Muinaisaikaista paskapuhetta on se. Ranskalaiset puhuivat englantia erittäin auliisti. Pääasiassa myös helvetin huonosti, mutta puhuivat kuitenkin. Sitäpaitsi vitosen ranskalla minulla oli paikallisestakin kielestä kaikki olennainen hallussa: je ne parlez pas francais, parlez vous anglais, il est quelle heure, francois mitterrand, chateau, chateaubriand, oeuf, jambon, beurre, jambon-beurre*. Eiköhän näillä pärjäile.
Tavoitteet matkalle olivat yksinkertaiset. Jokaisessa paikassa haluaisin juoda paikallisen oluen ja syödä yleisesti ottaen niin monta jambon-beurrea kuin kehtaan. Kaikki muu oli sitten bonusta. Paikallisen oluen kanssa kävi vähän niin ja näin. Niinpä näissä jutuissa olutpitoisuus on vähän vajaata välillä.
Grenoble
Tie Grenobleen ei ole Suomesta erityisen suora. Ensin Pariisiin, vaihto siellä ja sisäinen lento Lyonin Saint-Exuperylle ja sieltä tunnin busseilu vuoristokaupunkiin. Geneven kauttakin pääsee, mutta ei kai paljoa helpommin. Lennot sai menemään nopeasti viihdyttäen itseään nukkumalla. Bussimatka meinasi mennä samaan putkeen, mutta onneksi heräsin puolimatkasta katselemaan upeita vuoristomaisemia.
Kuvittele tähän kuva upeasta vuoristomaisemasta.
Keli veteli yli kolmessakymmenessä, eikä laakson pohjalla juuri ilma liikkunut. Asemalle vastaan tullut kaveri kiitteli, että on vähän viilentynyt, kun oli edellisviikon ollut lähempänä neljääkymmentä.
"Kai sulla edes tuuletin on?"
"Ai niin, sehän se on pitänyt hankkia."
Merde.
Pikainen virkistäytyminen ja Grenoblen iltaan. Kaupunki on sekoitus vanhaa kaunista ja uutta rumaa. Ravintola oli varattu, joten sen lähelle yhdelle. Kaveri kertoili, että kaupungissa on kai jotain varsinaisia olutpaikkojakin, mutta pääosin kuppiloissa on tarjolla peruslagerien lisäksi belgejä. Niin tässäkin "Sun Valley" kulmabaarissa. "Pint" Grimbergeniä siis huulille.
Ranskaolut-huomio: Pint on Ranskassa muutettu metrijärjestelmään, eikä ole siis brittipint (568ml) eikä jenkkipint (473ml) vaan tasan puoli litraa.
Ravintola L'Exception oli jotain perus-brasserien ja fine diningin väliltä. Viidellä kympillä söi kolme ruokalajia, juustot ja viiniparitukset. Hinta-laatu oli kohdallaan. Pääruuassa oli ravioleja, joita olen aina pitänyt italialaisena, mutta Dauphinén alueella väitetään muuta. No, Italiahan on siinä rajan takana, kuka näitä laskee.
Ranska-oluthuomio: Kuten kaikki tietävät, brasserie tarkoittaa ranskalaistyylistä rentoa pientä ravintolaa. Ikävä kyllä se tarkoittaa myös panimoa. Joskus asioilla on ollut yhteys, vaan eipä ole enää. Nykypäivänä seikka lähinnä tekee etenkin ravintolapanimoista tiedon etsimisen välillä aika ärsyttäväksi, etenkin kun internet luottaa automaattikäännöksiin. Esim. Google valehteli heti kaverin asunnon vieressä olevan panimoravintolan, brewery, mutta se olikin vain tavallinen brasserie.
Kuvut pullollaan väitimme toisillemme, että iltahan on vielä nuori. On perjantai ja nuoriso on kaupungilla. Ehkä myös itsekin kuvittelimme olevamme nuoria, sanattomasti vakaasti uskoen, lähestyvän neljänkymmenen kieltäen.
Löysimmekin hetken tallusteltuamme kivan modernin baarin. Baarin nimi hävisi aikaan, mutta sieltä sai Lagunitaksen IPAa. Suomessa Lagunitasta näkyy suht harvoin, niinpä oletin erityistapaukseksi. Myöhemmin reissulla kävi ilmi, että Heineken on puskenut ostamansa craft-panimon tuotteita myyntiin ihan huolella ympäri Ranskanmaan. Ilmeisesti koulutus on jäänyt tekemättä, koska harva baari tuntui tietävän mitä Lagunitaksen olutta hanassa on, kunhan oli Lagunitasta. Grenoblessa se oli kuitenkin IPAa. Paikallista olutta ei näkynyt missään, eikä edes ranskalaista. Tästä oli tuleva toistuva teema.
Yhden IPAn jälkeen vähiin jääneet yöunet ja ikä muistuttivat itsestään. Luovutusmentaliteetti voitti. Matkalla piristymme sen verran, että nautimme tuliaisina tuomani Makun oluet parvekkeella. Yö oli pimeä ja hyvällä mielikuvituksella siinä pystyi aistimaan hennon muiston viileydestä. Huomenna liikkeelle.
Voiron
Eli heti seuraavana päivänä takaisin länteen Lyoniin, jonka lentokentältä olin juuri suhannut itään. Matkan varrella oli kuitenkin pieni bonus. Voironin pikkukaupungissa nimittäin toimii yhden maailman kuuluisimman liköörin tislaamo, Chartreuse. Liköörin nimi tulee sitä tekevistä munkeista ja munkkien nimi viereisestä vuoristosta.
 |
| Munkki on mallinukke ja kaikki tämä rekvisiittaa. |
Kuten trappistihommissa, munkit eivät käytännössä ihan hirveästi osallistu liköörin tislaamiseen, mutta valvovat toimintaa kuitenkin ja varjelevat reseptiä. Luostari on vuorilla ja tislaamo alhaalla kaupungissa. Chartreusen yrttilikööreihin kuuluu olennaisena myyttisenä osana 130 eri yrtin sekoitus, jonka suhteet tietävät vain munkit. Tarkemmin sanoen suhteet tietävät vain kaksi munkkia, jotka hoitavat yrttisekoitusten tekemisen ja toimittavat mausteet tislaamolle lukuisissa pussukoissa, joiden sisältö vaihtelee niin urkkimaan ei pysty. Vahvasti kryptattu resepti siis. Kummassakin liköörissä, vihreässä (55%) ja keltaisessa (40%), käytetään samoja yrttejä, mutta eri suhteilla ja vähän eri uuttamismenetelmin.
Nykyään varmaan jollain spektrometrialla voitaisiin hyvinkin täydellisesti selvittää liköörien koostumukset, mutta mitäpä sillä tiedolla kukaan tekee, jos ei ole omaa luostaria ja salaisuutta vartioivia munkkeja hyvän tarinan takaamiseksi?
Tislaamon yhteydessä on kypsytyskellari Voironissa, josta on tehty myös nähtävyys. Onhan kyseessä maailman pisin liköörinkypsytyskellari. Painotetaan tässä sanaa liköörin. Esim. Rodenbachin panimon jättitynnyriviidakkoon verrattuna 140 metrinen käytävä ei tuntunut niin hirveän suureelliselta.
Kierros kellarissa on ihan hauska ja oli ilmeisesti kansallispäivästä johtuen myös ilmainen. Saimme ainoina paikalla olleina ulkomaanihmeinä nopeat englanninkieliset käännökset ranskankielisistä selityksistä, mutta kokonaan englanninkielisiäkin kierroksia on. Kierrokseen kuuluu lavastettu yrtinsekoitteluhuone, jossa voi haistella yrttejä, joita liköörissä ehkä on. Tosin kun yrttejä on 130 niin yrtti kuin yrtti sieltä löytynee. Lavastuksesta tie vie kellariin, jossa kerrotaan valmistusprosessi ja ihmetellään tynnyririvejä. Sähkölaitteiden kuten kännyköiden ja kameroiden käyttäminen kellarissa on kipinöiden pelossa kielletty (jostain syystä videotykki siellä sai silti pyöriä), joten en saanut kuvia edes hävitettäväksi. Tällä kertaa tislaamon puoli oli kiinni, mutta ymmärsin, että normaalisti sielläkin pääsisi piipahtamaan.
Lopuksi tietenkin gift shopissa maistiaiset sekä vihreästä, että keltaisesta. Salaisuushehkutus, kypsytysprosessin kuvailu ja muu lietsonta teki tehtävänsä. Hyvää ja monitahoista se oli, vaikka en noin sokerisen makeista juomista yleensä välitäkään. Kyllä tämän digestiiviksi huolii, tuumin ja ostin pienen pullon vihreää muistoksi.
Voiron oli yhden kohteen paikka, eikä siellä viivytty voileipää kauempaa muuten. Komia kirkko siellä on ja mukava ranskalaisen pikkukaupungin seesteinen, Sieninevamainen tunnelma keskustassa. Siirryimme kohti Lyonin hanoja ja hulluutta.
Lyon
Kaverin varaama hotelli oli kaupunkiin nähden loistopaikalla. Ranskan kolmanneksi suurimman pitäjän kohdalla Saône liittyy Rhôneen ja jokien väliin jäävällä Presqu'île-kaistaleella on hyvä olla parin päivän pysähdyksellä. Lännessä joen yli vanha kaupunki, idässä asema, niemekkeellä itsellään satayhdeksänmiljoonaa ravintolaa. Lyonhan on myös Ranskan jonkin näköinen kulinaristinen keskus.
Yksi ravintolakaduista alkoi hotellin läheltä, niinpä sinne iltaruualle. Rue Merciere -katu oli täynnä pieniä rentoja ravintoloita, bouchoneita. Muistutti jotenkin Brysselin vanhan kaupungin rasittavaa, sisäänheittäjien täyttämää katua, mutta ilman sisäänheittäjiä ja kaaosta ja rasittavuutta ja luultavasti paremmalla ruualla. Valitsimme yhden lonkalta. Muistelin Lyonissa olevan paikallista makkaraerikoisuutta, joten tilasin makkaran. En vain siinä hetkessä muistanut, että se erikoisuus on Saucisson de Lyon eikä Andouillette.
Listalla oli jälkimmäistä, jonka erheessä tilasin. Kauniin pulska siansuolimakkara. Siis makkara, jota ei ole täytetty lihamassalla vaan pääasiassa hyvin karkeasti leikatulla sian ohutsuolella. Kuulemma sellainen tottumiskysymys tämä herkku. Monet parhaat herkut (kuten olut) ovat, mutta puoliyllätyksenä ensikertalaisena jäi vielä sinne tottumisen puolelle...
Kylläisenä suunnistimme oluelle. Lyonissa on vähän craft-aaltoakin jo nähtävissä. Kaveri kertoi käyneensä paikallisella olutfestarillakin aiemmin, liiemmin vakuuttumatta paikallisesta tasosta. Festarit ovat olleet olemassa kolme vuotta. Melko uudesta buumista siis kyse Ranskassa vielä.
Ensimmäiseksi Ninkasi-panimon baariin, joita on kaupungissa lukuisia. Lyonin Ninkasia ei pidä sekoittaman oregonilaiseen saman nimiseen panimoon tai moneen olueen. Ninkasihan on sumerilaisen oluen jumalattaren nimi, joten nimeä käytetään usein oluthommissa. Meitä lähinnä ollut Ninkasin baari oli Ninkasi Cordeliers. Hieman sekaannusta aiheutti, että baari näyttää ulospäin olevan "6 degrés de liberté" -niminen burgerimesta. Se on silti myös Ninkasin baari.
"Syömään?" kysyi tarjoilija.
"Oluelle." vastasimme.
Meidät ohjattiin takahuoneeseen häpeämään syömättömyytämme. Aika trendin mukainen tila, neon-tekstin kun laittaisi seinälle niin Brewdogista menisi. Listalta tilasimme parit Ninkasin oluet. Lista oli peruslinjan kesäistä craft-menoa. IPAa, APAa, saisonia, witiä, blondea. Seassa muutamia bonuksia kuten skottialea. Varsin ok oluita, muttei mitään minkä takia kannattaisi lähteä Lyoniin erikseen käymään.
Ranskaolut-huomio: Blonde tarkoittaa kokemukseni mukaan oikeastaan kaikkialla muualla maailmassa belgialaista tai brittiläistä blonde alea. Yleensä belgialaista. Ranskassa se tarkoittaa vain vaaleaa olutta, yleensä peruslageria, tosin ei aina. Tummempi variantti "bière ambrée" tuntui sitten vähän paikasta riippuen olevan joko biere de gardea tai jotain De Koninckin tapaista belgialaista pale alea tai jopa jenkkitulkintaa amber alesta.
Jatkoimme parin jälkeen harhailua kaupungilla. Hetken päästä kaveri bongasi tutun logon. Kaksi olutlasia ja nimi "Les Berthom". Kuulemma sellainen oli Grenoblessakin ja sieltä saisi hyvää olutta.
"Syömään?" kysyi tarjoilija.
"Oluelle." vastasimme.
 |
| No on sillä ranskalainen nimi! |
Les Berthom on olutbaariketju, jolla on 17 baaria ympäri Ranskan. Lyonissa niitä on kaksi, löytämämme on rue Pizay -pikkukadulla. Mukava pieni kuppila, jossa oli melko monipuolisesti kansainvälisiä oluita tarjolla aina lambiceista lähtien. Ruotsalaista ja virolaista tietenkin, suomalaista ei maailmalla näy. Paikallista, tai edes ranskalaista tarjolla ei juurikaan ollut. Ketjun sisustustyyliin kuuluu maalaiskattojen ja isojen kiviblokkien yhdistely lämminhenkisellä tavalla. Ihanaa. Pitäkää se skandinaavinen minimalismi ja valoisa avaruudentunne poissa baareistani.
Siitä matka jatkui Saônen yli kohti baaria, jonka olin merkinnyt karttaani nimellä "The Beers". Ranskan kansallispäivä, Bastiljin valtaamisen vuosipäivä alkoi näkyä ja kuulua. Joen ylle kohoavalla rinteellä tönöttävä Basilica of Notre-Dame de Fourvière -basilika oli valaistu trikolorin värein. Siellä täällä paukkui ilotulitteita kiihtyvään tahtiin. The Beersiin asti ei päästy, kun törmättiin toiseen Ninkasin baariin heti Pont de la Feuilleé sillan toisella puolella
 |
| Vahingossa The Beers löytyikin seuraavana päivänä. Se oli kiinni. |
"Syömään?" kysyi tarjoilja.
"Oluelle." vastasimme.
Otimme yhdet oluet terassilla. Ihan kiva paikka tämäkin. Kansallispäivän ilotulitteisto alkoi räpsyä enemmän, kunnes virallinen ilotulitus alkoi basilikan mäeltä. Se ei tietenkään näkynyt terassille. Ilotulitus kesti pienen ikuisuuden ja aina kun yritin hortoilla vaarallisesti autotielle katsomaan sitä, se lakkasi hetkeksi.
"Hei, tuossa on tuommonen Beer O'Clock." kaveri osoitti tien toiselle puolelle jossain välissä.
"Kas. Varmaan olutbaari sekin."
"Joo, sellainen on Grenoblessakin. Niillä on sellainen omahana-systeemi."
Kolmas ketjubaari jo samaan iltaan, mutta mikäs siinä, testataan pois vain. Baarin idea oli maksaa summa erilliselle maksukortille (kortti oli ilmainen), valita itselleen lasi ja sitten korttia käyttämällä sai itse laskea paristakymmenestä hanasta olutta. Kortilla oleva raha vilkkui pienemmäksi hanan vierellä olevalla näytöllä, jossa myös kerrottiin hanassa oleva olut. En ole ikinä tankannut autoa, mutta tältä se varmaan tuntuu.
Hanoissa oli kaikenlaista tsekkipilsistä ja Brooklyn Lagerista Weihenstephanerin Vitukseen ja vähemmän tunnettuihin craft-oluihin. Paikallista ei ollut. Eikä tainnut olla edes yhtä ranskalaistakaan. Koska olutta sai laskea vaikka senttilitran omalla kädellä, niin oli helppo maistella. Toisaalta mielummin annan ammattilaisen laskea olueni, sen sijaan, että itse turaan hanan ääressä kaiken maailman känsäkäsisten ja/tai humalaisten urpojen ensin liattua sen, mutta onhan tämä kiva kuriositeetti. Parhaaksi valinnaksi osoittautui brittiläisen Alphabet Brewingin ilmeisesti Cypress Hillin biisin mukaan nimetty A to the K -pale ale. Oli tuoreessa ja raikkaassa kondiksessa.
Aikamme maisteltua oli aika lähteä. Ilta oli pitkällä ja seuraavana päivänä pitäisi seurata jonkinlainen jalkapallopeli.
Niin. Seuraavana päivänä tosiaan oli toisenlainen kansallispäivä. Ranska - Kroatia MM-finaali jalkapallossa. Koko kaupunki oli täynnä Ranska-paitaisia ihmisiä, nuorissa miehissä kiehui sisällä teljettyä, hermostunutta energiaa. Kesämiehet ajoivat pilluralliympyrää ja antoivat tööttien huutaa. Tuntui levottomalta. Kierreltyämme vähän markkinoita ja vanhaa kaupunkia päädyimme taas samalle alueelle kuin edellisiltana. Ninkasi oli raivannut kaikki pöytänsä varastoon. Koko baari oli seisomatilaa. Joka ainoa baari alkoi olla ovelle asti täynnä jo tuntia-kahta ennen peliä.
 |
| Tyypillinen baari pelin aikana näytti tältä |
Beer O'Clockissa saimme istumapaikan terassilta ja myöhemmin kiinteiltä sisäpenkeiltä. Niiltä kun ei nähnyt peliä. Seurasimme säännöllisin välein ohi ajavan pinkki-stetsonisen maanisesti tööttäävän avoauto-panomiehen liikkeitä. Joku soitti naapuriterassilla trumpettia. Nuori mies terden vieressä odotti pääsyä kaverinsa luo yläkertaan ja oli niin kierroksilla, että pelotti vähän tuleeko tässä turpaan ihan vain läheisyyden vuoksi. Viiden tai kuuden kierroksen jälkeen peli oli lähellä ja pinkkistetsoni hävisi viihdyttämästä meitä. Sitten peli alkoi. Vaikkei sitä nähnyt, tilanteita pystyi arvailemaan koko kadulla kuuluvien huutojen ja mölähdysten perusteella.
"Tulikohan maali?"
"Eeei, joku vapaapotku varmaan vain."
Yhtäkkiä koko kaupunki räjähti huutamaan yhtä huutoa minuuttitolkulla. Sisältä syöksyi paidattomia tyyppejä juoksemaan ja huutamaan päättömästi pitkin katua.
"Tulikohan maali?"
"Voiphan tuo olla."
Näin homma eteni ranskalaisten tunnelmaa fiilistellen. Välillä olutta käydessä sai nähtyä hetken peliäkin. Onnistuin jotenkin näkemään Ranskan maaleista kaksi vaikka näin pelistä yhteensä ehkä viisi minuuttia. Neljännen Ranskan maalin tultua juhlintakin oli jo hillitympää. Paidattomien miesten jono ei enää rynnännyt kadulle. Peli oli selvä.
Sitten peli loppui ja yhteiskuntajärjestys luhistui totaalisesti.
Shit was bananas sanoisi amerikkalainen. Risteyksissä pysäyteltiin autoja ja heilutettiin niitä kuin mielenosoituksessa. Hotellimme kulmalla ollut parin baarin reunoittama risteys oli monta tuntia herkeämättä niin täynnä riehuvaa porukkaa, ettei siitä mahtunut kävelemään läpi. Jossain poltettiin roskiksia, koska miksipä ei. Myöhemmin törmäsimme ilmeisesti lehdissäkin olleen mellakoinnin jäämiin tai sen alkutunnelmiin. Kaikkialla oli taustaäänenä ihmisjoukon huutoa ja laulua. Lähempänä kuunnellen se toisinaan muodosti sanoja: "Champion du Monde!" ja "Le Bleue! Le Bleue!"
Reikä-seinässä-tyylin kebabpaikasta sai vähän ruokaakin. Se tuntui ihmeeltä vallankumoussekaannuksen keskellä. Monta tuntia kaupungin hulluutta kierreltyämme yritin jossain baarissa jonottaa olutta loputtomalta tuntuvan hetken. Nuori nainen tuli kännissä ja vihaisena vaatimaan selitystä miksi en iloitse ja huuda "Le Bleue!". No kun vituttaa tää jono, mietin, mutta selittelin sitten, että en ole ranskalainen, mutta hei kiva homma. Luovutin lopulta oluetta. Ulkona odotellut kaveri oli päätynyt samanlaisiin tilanteisiin muiden ihmisten kanssa. Vertaispaine huutaa, iloita, riehua ja kiehua loputtomasti ilman taukoa oli niin valtava, että naama peruslukemilla seisoskeleva suomalainen tunnuttiin kokevan jonkinlaisena epäilyttävänä uhkana. Oli aika lähteä nukkumaan. Nämä on ranskalaisten juhlat.
Seuraavana päivänä sitä paitsi pitäisi matkustaa n. 800 kilometriä junalla. Siitä lisää myöhemmin.
Jambon-beurre-laskuri:
1. Ensimmäinen tilaisuus jambon-beurrelle oli vaihdon aikana Pariisissa lentokentän Paul-ketjusta. Ihan jees, liikaa voita, liian vähän kinkkua. Tai omaan makuuni ainakin, ehkä sen pitää olla juuri tällainen.
2. Toinen Voironissa junaa odotellessa. A Palais Gourmand-niminen boulangerie möi erinomaiseen hapanjuurileipään tehdyn version. Kinkkua edelleen liian vähän. Leipä oli myös "liian hyvä" eli rapea kuori oli turhan paksu.
*en puhu ranskaa, puhutteko englantia, paljonko kello on, mauno koivisto, linna, piffi, muna, kinkku, voi, kinkkuvoileipä. Ensimmäinen näistä oli muuten ihan oikeasti hyödyllinen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.