Popihn Russian Imperial Stout

Russian Imperial Stout 
Brasserie Popihn, Ranska
Imperial Stout
11%

Ranskanmatkan tuliaiset ovat seisoneet jääkaapissa kohta kaksi kuukautta odottaen korkkaajaansa. Ostin tarkoituksella kamaa, mikä saa vähän seisoakin, neipojen ja ipojen sijaan. Viime viikolla satuin sitten S-ryhmän Elämyspäivien Northern Monk -tastingissä juttelemaan tuttujen hörhöjen kanssa ja tuli puheeksi miten Ranskassa ei juuri nuoret craft-panimot tasollaan juhli. Toinen mainitsi juuri Pariisissa maistaneensa "ihan hyvääkin" Popihn-nimiseltä panimolta.

Kuinkas sattuikaan. Angersin craft-kaupasta oli lähtenyt mukaan Popihnin Russian Imperial Stout. Popihn on Vaumortin pikkukylässä Bourgognessa oleva nuori pienpanimo, joka tuntuisi tekevän nykytrendin mukaista kamaa, niin kuin kaikki. Mitään sen kummempaa informaatiota minulla ei panimosta olekaan. Etikettitaide on poikkeuksellisesti aika hyvän näköistä, vaikkakin jotenkin tämmöinen abstrakti valokuvaminimalismi henkiikin niin vahvasti esim. Põhjalaa, ettei kovin omaperäisenä voi pitää. Mitä nyt toisaalta nykyään voi?

Sivuseikat sivuun, maistellaanpa olutta. Erittäin vahva suklaa- ja vaniljamaustettu imperial stout siis lasissa.

Pikimusta olut, puolen sormen ruskea vaahto, joka häviää nopeasti. Kaataessa pörhältää ulos alkoholista vaniljaa, joka tuoksuu bourbonilta puolen metrin päähän lasista. Se höyrystyy kuitenkin aika pian omille teilleen. Odotan jo jotain trendikästä suklaakakku-stout-meininkiä, mutta tämä onkin jossain määrin klassisempi tuoksultaan. Suklaata, saaristolaisleipää, paljon paahdetta ja poltettua sokeria. Vaniljaisuus tulee karamelliin yhtyen. Alkoholia on kovin tuhdisti myös. Vähän häiritsevästi jopa.

Hieno suuhun päästyään. Erittäin pehmeän silkkinen, superpaksu öljymäinen fiilis. Makua dominoi tumma suklaa ja tietty vanilja. Leipä jää enemmän tuoksuun, mutta mallas tuntuu kuitenkin maussakin reilusti. Sellainen suklaakastikkeinen fiilis ensi alkuun, olematta omnipollomaista jälkiruokaa. Jälkimaussa pullahtaa hienosti metsäistä yrttiä ja salmiakkia.

Kokonaisuutta vaivaa maunkin puolella alkoholi. Mitä enemmän olut lämpeää, sitä polttavammaksi se käy. Ei se kuitenkaan olutta mitenkään pilaa, erittäin hyvä imperial stout tämä on, mutta olisi ehkä parempi pari volttia kepeämpänä. Tai sitten muutaman vuoden kypsempänä, mutta sitten vähintään vaniljaisuus olisi jo tiessään. Väkiselläkö näitä pitää amerikkalaisten mallilla ajaa aina sinne yli kymmeneen prosenttiin? Noh, ehkä se myy paremmin. Niin kuin Lännen-Jukka totesi "nuoren panimon pittää mennä maaliman mielen mukkaan".

Kaikkiaan lupaava kosketus panimoon. Hankkisin lisääkin jos vastaan tulisi.