OlutExpo 2018

Joka vuosi siinä elokuun lopun paikkeilla on semmoinen fiilis, että ei kiinnosta yksikään oluttapahtuma. Niin kivoja kuin kesän tapahtumat ovatkin, alkaa ihmispaljoudet, jatkuva härdelli, sosiaaliseeraus, maisteluannokset ja jonottaminen kyllästyttää.

Pelkästään Helsingin SOPP on isohko kokonaisuus ja kun viime vuosina siihen on tuppautunut kesällä seuraksi esim. Olutsatama ja Craft Beer Helsinki (joita tänä vuonna oli kaksin kappalein) sekä pienempiä Korjaamon oluttapahtuman kaltaisia peijaisia, niin mitta on täynnä. Siksi olen aina ihmetellyt miten syyskuun alun Ota Olut! -tapahtumaan riittää menijöitä kesän jäljiltä.

Lokakuun loppuun mennessä fiilis on taas nippa nappa tasautunut ja OlutExpoon menee mielellään. Etenkin kun kyseessä on ollut Suomen parhaita oluttapahtumia.

Omat tapahtumavierailut eivät juuri viime kesänä muuttuneet, mutta oluttapahtumia tuntui olevan aivan tolkuttomasti, joka viikonloppu, parhaimpina lie useita. Mietin tämän vuoksi jo paljon etukäteen onkohan Expoon tulijoita tänä vuonna. Toinen asia oli sitten paristakin lähteestä kuulemani/lukemani valittelu ei-niin-vaikuttavasta olutlistasta ja korkeista hinnoista. Lippujen hinnoittelu yhteen 25€ maksukorttirahan kanssa olikin jotenkin älytön ratkaisu, koska eihän nettisivulta hintaa etsivä tajua sitä mainintaa käyttörahasta ja se johtaa yhdessä jos toisessa paikassa tähän keskusteluun:

"Hei hani. Mentäiskö niille olutmessuille ens viikonloppuna?"
"Paljos sinne on liput?"
"Täällä lukee, että lauantaille 43 euroa."
"Herrajumala. Katsotaanko mielummin teeveestä lauantain kotimaisia viihdeohjelmia?"
"Joo, rajaton kärsimys on sentään ilmaista."

Olutlistoista löytyi itselleni kyllä maisteltavaa, mutta kieltämättä Expon toteutus oli paljon, noh, kevyempi tänä vuonna. Panimoita oli vähemmän, tislaamoita oli vähemmän, ohjelmaakin oli vähemmän. Liekö järjestäjän kesän Kippis-tapahtumien floppaaminen vaikuttanut jotenkin Exponkin lopputulokseen, tiedä hänestä. Yhdeltä satunnaistörmätyltä panimon edustajalta kuulin myös, että koska osallistuminen maksaa ja ihmiset tulevat tapahtumiin pääasiassa maistelemaan uusia juomia, ei välttämättä panimona ole järkevää osallistua jos on tarjota vain panimon perussarjaa.

Kaikesta ylläolevasta ja varmaan myös kilpailevista tapahtumista (kirja-, viini- ja ruokamessut) johtuen väkeä oli Kaapelitehtaalla aiempia vuosia vähemmän. Ei paikka nyt mitään suurta tyhjyyttäkään varsinaisesti huokunut, mutta takavuosien tungoksiakaan ei tarvinnut väistellä.

Siitä huolimatta, komppaan Helppoa Juotavaa: Expo on edelleen erittäin mukava tapahtuma ja toivottavasti jatkoa piisaa.

Koff ja Garrett

Expo-viikonloppu alkoi kuitenkin osaltani Koffin tilaisuudella, johon oli kutsuttu tavanomaiset toimittaja- ja bloggarinaamat. Tällä kertaa paikalla oli tavanomaista vetovoimaisempi esiintyjä, Brooklyn Breweryn panimomestari, olutkirjailija Garrett Oliver. Eli varmaan yksi nimekkäimpiä olutpersoonia pallolla.

Lennosta väsynyt Oliver veti varmalla rutiinilla Uspenskin katedraalin juurella Holiday-ravintolassa pienen esityksen, jossa kertoili näkökulmansa siitä, että olutbuumi on, etenkin Amerikassa, osa suurempaa palautumista teollistuneen ruuan- ja juomantuotannon luomasta yhden tuotteen tehokkuustaloudesta. Mielenkiintoisina faktoidina mainitsi kuinka ennen suurta tylsistymistä New Yorkin sulatusuunissa on ollut mm. berliner weisse -panimo ja erillinen firma vain panimosuolojen panimoille myymistä varten.

Toinen teema Brooklynin miehellä oli happamista mauista. Hän näki happamille oluille hyvää vetoa pidemmälle kuin ohimenevän muodin vuoksi, sillä "kaikessa on hapan ja katkera puoli". Tästä käytettiin esimerkkinä cocktaileja, jotka tuppaavat rakentumaan jomman kumman ympärille ja viinejä, joissa myös on enemmän happamuuteen perustuva puoli (valko) ja enemmän katkerille tanniineille perustuva puoli (puna). Hapanoluiden ylösnousun Oliver näki happaman puolen paluuna myös olueen, koska ennenhän näin oli ollut.

Teorian historiapuolesta en ihan vakuuttunut. Sillä ennen kuin happamuus mainstream-oluista katosi, se oli ehkä useammin välttämätön paha kuin harkittu valinta ja sitäpaitsi aluekeskeiset valikoimat eivät silloin tarjonneet juurikaan mitään hapan/katkera-dualismia valittavaksi kuluttajalle vaan lähinnä sitä paikallista olutta joka joko oli hapanta tai sitten ei. Mutta ihan mielenkiintoinen teoria kulutustottumuksista muihin juomiin verrattuna kyllä ja siinä voi hyvinkin olla vinha perä.

Jorinoiden aikana maisteltiin kolme ghost bottlea, joita oli myös Brooklynin tiskillä Expossa tarjolla. Anomaly, pale alen kanssa sekoitettu mango-hapan, joka oli sitten jälkikäytetty pullossa "like champagne". Hedelmäinen ja raikas, puolihapan, jossa oli jotenkin saisonmainen tunnelma ilman saisonhiivan elementtejä, jos se nyt mitään kuvaa antaa.
Toiseksi Cuvee Noire, erikoinen imperial stoutin ja quadrupelin välimuoto, joka oli bourbon-tynnyröity vuodeksi ja nyt oli vielä lisäksi viisi vuotta vanhaa muutenkin. Hieno ja monitahoinen olut, josta löysi niin stoutin, vahvan belgin kuin bourboninkin, muttei mitään kokonaan.
Kolmanneksi viisiprosenttinen brown ale, joka oli myös bourbon-tynnyröity ja vuosia ikää saanut. Uskomattoman hyvin "pilaantunut", barley winemaisia nuotteja kerännyt olut, jossa kuitenkin miedon brown alen pohja. Erikoinen tapaus, mutta melkeinpä kolmesta paras.

Expo - perjantai-lauantai: Porterhousea, ruokaa ja lisää Garrettia

Expoon suoriinnuin katedraalin juuresta vasta illaksi.

Perjantaiksi olin ilmoittautunut irlannin craft-pioneeri Porterhousen maistingiin. Minulla on lämmin kohta sydämessäni Porterhouselle, sillä opin panimon Dublinin pubissa aikoinaan paljon oluesta ja sen Oyster Stout on edelleen mielestäni maagista kamaa. Sitä olikin yläkerrassa hanassa tarjolla ja mainostin sitä kyllästymiseen asti kaikille tapaamilleni tutuille. Ikävä kyllä maistingissa tarjoiltiin pulloversioita panimon neljästä perustuotteesta: Hersbrucker Pilsner, Red, Hop Head IPA ja Oyster. Kaikki tuttuja itselleni jo 12 vuoden takaa. Ikävä kyllä panimon taso ei pullokamassa tule esiin. Maistingin perusteella en suoraan sanoen tutustuisi uudestaan. Pilsner oli pilalla ja sekä Red, että etenkin Oyster suorastaan vaativat hanatarjoilun. Pullon hapotus muokkaa stoutin aromia niin, että lakritsinen erikoisuus työntyy ärhäkkään häiritsevästi pintaan, kun hanatuotteessa se jää jännittävän vinkeäksi kruunaavaksi jälkihenkäykseksi.

Ennalta oli mainostettu kovasti, miten tällä kertaa on Expossa ruokapuoli harvinaisen kunnossa. Ruokaa myyviä pisteitä oli vain kaksi, Lehtis-Anikon opastamien Laurean opiskelijoiden "No Burger" ja sitten Visun Villisian puolelta enemmän sitä burgeriosastoa. Söin viikonlopun aikana No Burgerin lohiannoksen, vasikanposkiannoksen ja Visun savupekonivoileivän. Kaikki olivat erittäin hyviä, eritoten lohivohveli ja savupekonileipä jäivät mieleen. Lohiannoksen makeat sipulit ja mäti kummittelevat vieläkin haaveissa. Joku voi pitää pienehköjen annosten hintoja korkeina, mutta mielestäni kaikki maistamani tulivat kyllä laadussa vastaan senkin edestä. Perjantaina paistamisesta lähtenyt käry täytti koko yläkerran ja valui pahasti alakertaankin. Onneksi lauantaiksi paikalle oli keksitty jonkinlainen puhallinjärjestely joka piti ilman puhtaampana.

Lauantain pääviihteenä oli sitten itse päästarba Oliverin vetämä ghost bottle -maistelu. Yllä jäi kertomatta niin avataanpa tässä: Ghost bottlet ovat Brooklynin kokeellisia tuotoksia, joita ei päästetä varsinaiseen myyntiin vaan jäävät elämään tällaisia erikoistilanteita varten. Aikaa oli tunti ja Oliver valitteli, että kiire tulee, mutta hänhän ei tule New Yorkista asti vaivaista neljää olutta maistattamaan. Niinpä tuntiin ahdettiin kuusi olutta, keskivahvuus siinä kymmenen prosentin tienoilla. Erikoisia viini- ja siiderituotannon villihiivoilla kypsytettyjä belgejä ja sellaista. Absoluuttinen kohokohta oli tietenkin viimeinen maistettu, konjakkitynnyrissä kypsytetty Hand & Seal. Brittityylin barley wine, jossa oli makutasoja niin, että lähinnä ärsytti kun aikaa sen maisteluun oli vain vajaa kymmenen minuuttia. Jutut Oliverilla maistingissa olivat pitkälti samoja kuin Koffin mediatilaisuudessa ja myöhemmin illalla lavalla.

Famous Grousen ja Jameson/8-Bit Brewingin yhteisständillä oli hyvää oheisaktiviteettia.
Tällaista enemmän!

Muuten mainittavia tuttavuuksia exposta olivat ainakin...
Reketye Braindance, rakuunalla maustettu berliner weisse, jossa yrtti nousi pikkuhiljaa maistellessa erinomaisesti esiin ja sielu huusi sille jotain ruokaa pariksi.
Timmermans/Guinness -seos kriek lambicista ja guinnessin stoutista oli varmaan yksi festarin harvinaisempia tapauksia, isoja pulloja oli kai 12 tarjolla. Siksi mainittava tuttavuus, mutta eipä siinä paljon muuta mainittavaa ollutkaan. Olut oli melko makea, stout jäi kaverinsa jalkoihin ja kokonaisuus oli kovin tylsä.
Fat Lizardin Brut IPA oli yllättäen pirun hyvää, tosin en vieläkään ymmärrä mitä iloa yleensäkään on tehdä ipasta niin kuiva ja rungoton. Parempaa samalla aromimaailmalla olisi saanut ihan tavallisesta ipasta. Omituista IPAn budweiseröintiä koko tyyli. Ei siinä, kyllä liskotehtaalla silti tämmöinenkin jenkkityyli hanskataan näemmä erittäin hyvin.
Suomenlinnan Clove Hitch Gose oli no-nonsense perinteinen gose, uunituoreena. Sellaista kuin hyvän gosen pitää olla. Melkein festarin mukavimpia oluita.
Tempestin All the Leaves Are Brown. 10% brown ale on noin tuplasti sen vahvuinen kuin tyyliin kuuluu mutta oudosti sen silti brown aleksi tunnisti. Upean suklainen meininki ilman stouttien paahteita.
Sekä tietenkin Porterhouse Oyster hanasta, jota olisin voinut juoda koko expon ihan tyytyväisenä.

Huonoakin tuli, useampi pilalla ollut olut kävi lasissa, syypäinä yllämainitun Porterhousen lisäksi ainakin Hartwall (Kissmeyer DIPA) ja CoolHead (Saison de Trois). Kaikkea ei ehkä kannattaisi laittaa myyntiin...

---
Sellainen Expo tällä kertaa. Seuraa tiedote: Tuopillinen on blogin puolelta tauolla Marraskuun. Facebookissa voi päivittelyä näkyä. Paluu sitten joulukuussa ainakin jouluoluiden ja leipäparitusten merkeissä ja pari muutakin juttua on hihassa odottelemassa.


---
Garrett & hevoset -kuva: Sinebrychoff