Olutkirja: Horst D. Dornbusch - Prost! The Story of German Beer

Prost! The Story of German Beer

Brewers Publications, 1997, 148pp

Kun käytännön kielitaito rajoittuu suomeen ja englantiin, on melko haastavaa löytää kirjoja tietyistä aihealueista. Internet ja olutlehdet on toki monesti tietoa täynnä englanniksi aiheesta kuin aiheesta, mutta irtosäleistä tiedon kerääminen on työlästä verrattuna tiiviiksi paketiksi koostettuun kirjaan.

Yksi tällainen aihepiiri on britanniaa ja amerikkaa lukuunottamatta kaikki muut suuret olutkulttuurit. Siis nimenomaan alueiden tavat ja historiat ja tyylit. Ei vain yksittäiset oluet.

Suomeksi nyt on turha toivoakaan oluesta mitään yleisteoksia kummempaa, taannoinen Sahti poikkeuksena. Englanninkielisissä olutkirjoissa tilanne ei ikävä kyllä tunnu olevan paljoakaan parempi. Niissä usein tapaillaan aihetta vaikkapa Belgian ja Saksan osalta, mutta harvemmin mennään yhtään syvemmälle (saa suositella jos tiedät!) Esim. vaikka Michael Jacksonin erinomainen Great Beers of Belgium -klassikko keskittyy puhtaasti Belgiaan ja käy sen panimoita ja oluita läpi ansiokkaasti, sen historiaan ja kulttuuriin keskittyvä osuus on melko ohkainen. Verrattuna esim. siihen miten Brittien pubikulttuurista löytyy kirjoja, tilanne on heikohko. Pitäisi osata saksaa tai ranskaa tai flaamia tai tsekkiä tai...

Sen vuoksi ilostuin kummasti kun bongasin Brewer's Associationin kaupasta tämän kirjan. Prost! - The Story of German Beer on amerikkalaistuneen saksalaisen Horst D. Dornbuschin kirjoittama ohuehko (148 sivuinen) läpyskä saksalaisesta oluesta, joka EI esittele yksittäisiä oluita vaan kuviota laajemmin. Dornbusch on taustaltaan journalisti ja kotipanija pienellä ammattipanimokokemuksellakin.

Prost! on julkaistu 1997, edellisen amerikan pienpanimobuumin aikaan. Rapiat 20 vuotta näkyy ja ikävä kyllä Dornbuschin faktatkin ovat välillä vähän sinnepäin. Erityisesti oluthistorioitsija Ron Pattinson* on joskus vuosikymmenen alussa ottanut Dornbuschin (muutkin) kirjoitukset silmätikukseen.

Kirja käy läpi Saksan oluthistorian aikajärjestyksessä. Esihistoriasta, Rooman vallan ajan kautta keskiaikaan, johon kirja sitten tuntuukin jumahtavan melkein pysyvästi. Keskiajan läpikäyminen myös tuntuu välillä enemmän tiivistetyn historiakirjan lukemiselta, johon toisinaan vähän ohimennen liittyy olut.

Jotenkin täysin älyttömästi Dornbusch suorastaan ohittaa sellaisen merkittävän ja Saksan alueelta lähteneen muutoksen oluessa kuin humaloinnin yleistymisen. Humalan "löydöstä" kerrotaan kaksi lyhyttä kappaletta ja toinen niistäkin koskettaa jotain keskiaikaista abbedissaa, joka joi paljon olutta ja eli pitkään koska humala. Mitäv... Odotin koko kirjan, että aiheeseen jotenkin otettaisiin kosketus, mutta ei. Ohimennen mainitaan jossain sivulauseessa, että "oluen säilyvyyskin kehittyi". Sitten ruvetaan puhumaan jostain saatanan hevosenkengistä. Kirjoitat olutkirjaa hyvä mies!

Kesken kaiken esitellään tietenkin "puhtauslaki" Reinheitsgebot, joka sekin jokseenkin ärsytti. Se esitellään aika kritiikittömästi muka oikeasti jotenkin oluen puhtauteen ("pure") liittyvänä lainsäädäntönä, kun jopa minä tiedän, että reinheitsgebotin lähtökohdat ovat paljon enemmän taloudellisia ja poliittisia kuin mihinkään oluen puhtauteen liittyviä. Vehnän suojeluun tosin myös Dornbusch viittaa vehnäolutta esitellessään, vähän ihmetytti miksi siitä ei mainittu itse laista puhuttaessa. Dornbusch myös antaa ymmärtää, että reinheitsgebot aiheutti lagerin yleistymisen Saksassa, mutta ei mitenkään sitten erityisemmin avaa tätä väitettä. Se toki auttoi tappamaan paljon perinteisiä tyylejä, mutta eihän laki sano mitään hiivakannasta saati lageroinnista.

Päästyään n. 1600-1700-luvulle Dornbusch lopettaa yllättäen kuninkaiden ja aatelisten tekemisten läpikäynnin ja selittää oluenpanon tekniset kehitysaskeleet seuraavina vuosisatoina, olivat ne saksalaisia tai eivät. Tyyli muuttuu melko radikaalisti kesken kirjan.

Nykypäivään päästyä siirrytäänkin lyhyeen, mutta kirjan ehkä antoisimpaan pätkään, jossa Dornbusch avaa oluenpanon perusteet ja saksalaisen ja englantilaisen perinteen erot. Kirja menee jopa melko tekniselle tasolle asiassa, mutta jotenkin Dornbusch osaa selittää asiat harvinaisen mukavasti ja mieleenjäävästi. Monta oluenpanokirjaakin lukeneena siitä oppi jotain uutta, tai ainakin muistutettiin asioista tavanomaista elävämmin.

Sen jälkeen esitellään nykyään valmistettavat saksalaiset oluttyylit. Niiden historiaa olisi toivonut avattavan vähän enemmänkin, kun kölschiä, altbieriä ja baijerilaista vehnäolutta lukuunottamatta aiemmissa luvuissa niin ei tehdä. Dornbusch on muuten altbierin kodista Düsseldorfista kotoisin, joka näkyykin ehkä Reininmaan kahden erikoisuuden pienenä ylikorostamisena kirjassa.

Vanhempia edesmenneitä tyylejä kirja ei juuri käsittele muuten kuin puhumalla gruit-seoksesta. Edes gosea kirja ei mainitse sanallakaan. Nykyisinhän gose-viritelmiä on joka toisella pienpanimolla, mutta vain 20 vuotta sitten kyseessä oli käytännössä lähes kuollut ja unohdettu tyyli. Vanha, pitkään suosittu tyyli broyhan kyllä esitellään, mutta ymmärtääkseni vähän päin helvettiä menee sen kuvaus.

Muutamia ihan mielenkiintoisia pikkujuttuja kirjassa on ja pari oikein oivaakin kohtaa oluenpano-osassa. Muuten oikeastaan kokonaisuutena melko surkea vihko. Odotin selvitystä saksalaisten oluiden historiasta ja kuvausta saksalaisesta olutkulttuurista ja siitä miten ne ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa. Sain sitä lähinnä keskiajasta, jonka jälkeen kirjoittajalta loppui lähteet tai puhti.

*Tosin Pattinsonin haukkumaksi joutuminen ei kovin suurta virhettä aina vaadi...