Olutkirja: Mikko Salmi - Olut! Kotimaiset panimot ja oluet (+bonus!)

Pitkän linjan oluen monitoimimies Mikko Salmi julkaisi viime vuonna pitkän, yli vuosikymmenen työstövaiheen jälkeen  "Olut!"-olutkirjansa. Ilmeisesti Salmi sai vaihteen silmään, sillä seuraavaan opukseen ei kulunut kuin vuosi. Liekö saatu Hyvä Tuomas -palkinto innoitti vai mikä. Kuten nimestä voi päätellä, tämä on ainakin kustantajan näkökulmasta suoraa jatkoa edellisvuoden kirjalle. Kirjalla siis sama huutomerkillinen nimi isolla kannessa. Alaotsikko "Kotimaiset panimot ja oluet" selventää kyseessä olevan eri kirja, mutta en ihmettelisi jos joku kaupassa kuvittelee kyseessä olevan sama teos. Salmi itsekin valitteli julkistustilaisuudessa kustantajan valitsemaa nimeä, mutta kun sisällön kanssa oli saanut vapaat kädet, ei hän nähnyt taistelua nimestä vaivan väärtiksi.

Niin joo, tämä on tosiaan arvostelukappaleeksi julkkareista saatu opus. Kirja julkaistiin muutama viikko sitten.

Toisin kuin enemmän oluen perusteita tarinoiden lomassa selvittänyt (vai toisinpäin) ensimmäinen kirja, tämä uusi Olut! kuuluu "katsaus panimoihin"-tyylin kirjoihin. Kirjassa siis esitellään kasa kotimaisia panimoita tai oikeastaan voisi sanoa, että panimohenkilöitä. Sen verran henkilökohtaisella tasolla jutut on kerrottu.

Kirjan formaatti on esitellä panimo panimon avainhenkilön kautta. Sam Viitaniemi Plevnasta, Tatu Hiitola Hiisi-panimolta, Tuomo Holm Mathildedalilta, jne. Kuvaa ehkä ajan vauhtia, että kirja oli jo ilmestyessään tavallaan vanhentunut. Kirjassa ensimmäisenä esitellyn Bryggeri Helsingin ja panimomestarinsa Matthias Hüffnerin tiet kun ovat jo ehtineet erota.

Tietyllä tapaa kirja vertautuu muutaman vuoden takaiseen Korpinen/Nikulainen -kaksikon Suomen Pienpanimot -kirjaan, mutta vähemmän kaavamaisena haastattelukokoelmana. Useimmat panimokuvaukset on kirjoitettu minä-muodossa kuin henkilön itsensä kertomana yhtenäisenä tarinana. Todella hyvin toimiva ratkaisu, joka tekee tarinoista hyvin soljuvan kertomuksen omaisia, välillä suorastaan intiimejä. Välillä linjaa rikotaan, etenkin jos esillä olevia panimon avainhenkilöitä on useampia. Silloin muoto on enempi haastattelumainen. Niissä välillä esiintyvä minä-henkilö onkin sitten Salmi itse. Se ei onneksi hämmennä kuin ehkä kappaleen ajaksi siirtyessä erityylisestä luvusta seuraavaan.

Panimoista käydään tarinoissa läpi yleensä perustaminen ja kasvaminen ja ehkä muutamia haasteita ja kommelluksia. Lisäksi monista panimohenkilöistä avataan henkilökohtaista taustaa myös alalle päätymisestä. Hyvin monet myös pääsevät sanomaan näkemyksensä toistuvista aiheista kuten laadusta, craft-sanasta, festareista ja oluen nykytilasta muutenkin.

Salmi onkin kiertänyt muutamin poikkeuksin panimoissa haastattelemassa kai enemmän tai vähemmän saman kysymyssetin kanssa, jonka pohjalta kukin tarina on sitten muodostettu. Kysymyksiä itsessään ei kerrota ja haastattelumaisuus häviää yleensä kerronnan muotoon, mutta silti tämä aiheuttaa ihan himpun toistoa. Esimerkiksi se, että olutfestareista ei jää voittoa tuli vähän kyllästyttävänkin selväksi. Yleensä toistettavat teematkaan eivät kuitenkaan pääse haittaamaan, kun panimoihmisillä on niihin erilaisia, kiinnostavia näkemyksiä.

Kaikkia Suomen yli sataa panimoa kirjassa ei toki esitellä, vain 21 sekä outonalintuna Viking Maltin mallastamo. Alkusanojen mukaan panimot ovat valikoituneet "eri perustein: osa ansaitsi paikan pioneerityöllään, osa omaleimaisuudellaan, osa jollain muulla piirteellään".

Hirveän samanlaisia panimoita kirjassa ei olekaan. On Plevnan ja Mallaskosken kaltaista "vanhaa" aaltoa, CoolHeadin kuuminta uutta ja muita uuden panimobuumin persoonallisempia tapauksia Mathildedalista Maistilaan. Onpa Flying Dutchmanin kiertolaispanimokin. Maku ja Ruosniemi ehkä panimoina ovat lähimpänä toisiaan profiililtaan. Jäin oikeastaan kaipaamaan vain Stadin Panimoa ja ehkä jotain sahdintekijää, jotka oli jätetty kirjasta kokonaan pois. Isoja panimoita mukana ei ole. Noh, niillä lie löytyy paalua kustantaa ihan omat historiikkinsa tarvittaessa.

Salmi on toki tehnyt itse keikkakeittäjänä töitä yhden jos toisenkin panimon kanssa. Näistä (käsittääkseni) merkittävimmät Suomenlinna, Teerenpeli ja Takatalo & Tompuri ovat kaikki aivan kirjan perukoilla. Mietin onko tämä joku outo "omat viimeiseksi"-tempaus, kunnes tajusin, että panimothan ovat kirjassa aakkosjärjestyksessä Bryggeristä Viking Maltiin. Takatalo & Tompuri -luku onkin Salmen omien kokemusten värittämänä ehkä kirjan erilaisin ja yksi viihdyttävimmistä.

Kaikista panimoista esitellään myös muutama olut, jotka kuvastavat jotenkin panimon tekemistä. Tosin mihin ihmeeseen jäi Plevnan Siperia? Sitä oikein hehkutettiin tekstissä asti. Jos tutustuu kirjan kautta itselleen ihan uuteen panimoon, kuvaukset muutamasta oluesta ovat toki ihan paikallaan. Itselleni olutkuvaukset olivat ehkä juuri siksi melkein vähiten kiinnostava osa, koska kaikki panimot ja suurin osa oluistakin oli ennalta tuttuja.

Varsin miellyttävälukuinen panimokatsaus. Edellistä kirjaa moitittiin vähän kuvista, josta Salmi näytti ottaneen onkeensa. Kirjassa on erittäin paljon näyttäviä (ja muutamia vähemmän näyttäviä) kuvia. Laskematta arviolta vähintään kolmasosa, jopa puolet kirjan sivuista on isojen kuvien peittämiä. Kohdeyleisö on varmaankin joululahjaksi tämän saavat olutharrastajat, jotka huokaisevat helpotuksesta kun ei tullut sitä viidettätoista olutlistakirjaa vaan ihan mukavia henkilö/panimokuvauksia.

Se lukiessa iski mieleen, että pitäs varmaan useammin ostaa Mathildedalin oluita. Mahottoman hyvä meininki siellä!

---

Bonuskatsauksena myös Salmen ensimmäinen kirja, Kippis! - Ravintolan olutkäsikirja. Ei ole huutomerkkiotsikot uutta siis Salmelle, sillä tämä on jo vuodelta 2002. Ostin opuksen alkusyksystä pois kuleksimasta kun sitä joku Hombre-kotipanoryhmässä kaupitteli.

Kouluun paluuhan tästä ensimmäisenä tuli mieleen, sillä kirja on formaatiltaan ja muodoltaan hyvin oppikirjamainen. Tuli ihan peruskoulun historian kirjat mieleen. Oppikirja Kippis! toki onkin, erityisesti ravintolahenkilökunnan olutkoulutukseen tehty kirja.

Sisällöltään melko perustason teos, kuten olettaa saattaa. Tyypillinen olutkirjan setti: historia, valmistus, tyylit, tarjoilu, vähän ruokaparituksestakin ja sen sellaista. Ravintola-ammattilaisten erikoisuutena tyypilliseen olutkirjaan verrattuna Kippis! sisältää myös luvun hanalaitteiden käytöstä ja puhdistuksesta, sekä etikettien tekstien tulkintaohjeita, mihin en ollutkaan missään muualla muistaakseni törmänytkään*. Loppupuolella sisältö menee vähän epämääräiseksi säläksi.

Salmen uusien kirjojen sulavuutta tämä ei oppikirjamaisuutensa vuoksi tavoita missään vaiheessa ja kuvituskin on oppikirjamaista mustavalkopiirrosta. Kyllä se asiansa välttää, mutta kovin harmaata on. Etenkin oluiden "kuvat" kärsivät asiasta. Juttelin taannoin Kippiksestä kirjoittajan itsensä kanssa jossain olutkissanristiäisissä ja valittelikin, että kuvien kanssa oli aikoinaan suunnitelmat pettäneet pahasti ja tullut järkyttävä paniikkisäätö. Kansisuunnittelun oli keksinyt kai kustantaja pohjalta "tiedän yhden tyypin". Noh, voi sanoa, että sen ikävä kyllä huomaa. Kansikuva ei ole edes tarkka!

Ihan toimiva perusopushan tämäkin sisällöltään on, tosin vuoden 2002 näkökulma asioihin on ehkä kiinnostavinta nykypäivänä lukien. IPA ei ole uudesta vaan vanhasta Englannista, gosea ei tunneta ja panimoita on maassa 30, joista niistäkin enää 19 on elossa.

Perusoppaaksi löytyy toki lukuisia uudempia ja ajantasaisempia. Mutta jos löytyy divarista muutamaan euroon, niin on tässä oma mielenkiintonsa. Ravintolaa jos perustaisi niin kalustepuolesta olisi varmaan hyötyä vieläkin (?).

*Paitsi sarkastiseen versioon Dublinin Porterhousen olutlistassa.

Edit: Korjattu sanamuoto, joka antoi väärän käsityksen, että Bryggeri Helsinki olisi ollut aktiviinen osapuoli Matthiaksen lähdössä.