Nuri
Hiisi, Suomi
(Brut) IPA
5,5%, 25 IBU, 10 EBC
Brut IPA on tyyli, jota on nyt povattu tulevaksi trendityyliksi jokunen hetki. Olutkellari kertoi samaisen oluen arviossa tyylin taustat kattavasti, mutta lyhyesti sanottuna: Erittäin aromihumaloitu (NE)IPA, josta on tiettyä entsyymiä käyttämällä saatu käytettyä käytännössä kaikki jäännössokeri pois. Eli olut on erittäin kuiva. Eli oluesta, jossa on lähinnä humalaa, on viety varmuuden vuoksi vielä kaikki muukin pois.
Brut IPA ärsyttää minua ihan tavattoman paljon, joten varautukaa sillä silmällä tähän arvioon. Tämä on niin sanottua nurinaa. Ensinnäkin ärsyttää siksi, että brut IPA edustaa kaikkea päinvastaista mitä haluaisin oluelle tapahtuvan. Maltaan suosio oluttrendeissä on ollut alalukemissa jo pitkään ja nyt vielä viedään tuhkatkin pesästä. Toisekseen ja erityisesti siksi, että se on tekemällä tehty trendi. Joku west coast IPA ja NEIPA syntyivät trendeiksi luonnollisesti pikkuhiljaa. Brut IPAsta alettiin tehdä tulevaa jeesustyyliä, kun sitä oli tehnyt ehkä kaksi panimoa maailmassa.
Alle puoli vuotta ensimmäisen brutin valmistumisesta (siitä on nytkin vasta 14kk) kirjoitettiin jo juttuja, että onko tämä "the next big thing". Olutta oli tehnyt kourallinen kalifornialaisia panimoita ja jenkkien olutsomessa kai pöhistiin, koska somessa nyt pöhistään heti kun voi vähän päteä, että mullapa on uus juttu mitä sulla ei. Oluen mausta viis. Vähän niin kuin rupeaisi tulemaan lehtijuttuja siitä, että alastomuus on tuleva pukeutumisen suuri suuntaus, koska kaksi jätkää viuhahti ja somessa kommentoitiin niiden kikkeleitä.
Tällainen on tietysti ns. itsensä toteuttava ennustus. Kun parissa paikkaa kysytään onko tämä uusi iso juttu, seuraava rikkinäinen puhelin kuulee, että se on seuraava iso juttu. Sitten sitä aletaankin kysellä jo panimoilta ympäri maailman, että millos teiltä tulee sitä brut IPAa, kun se on kuulemma iso juttu. Kysyntää näyttää olevan, vaikkei kukaan oikein tiedä mistä on kyse, mutta kysyntä luo tarjontaa. Kaiken kysynnän lomassa kukaan ei kuitenkaan kysy onko se tyyli oikeasti tekemisen arvoinen ja ihanko oikeasti tätä halutaan muustakin syystä kuin siitä, että se on uusi iso juttu.
Oli nyt turhaa öyhkää tai ei, onko tyylistä itsessään mihinkään? Olen maistanut niitä pari ja en ole vakuuttunut. NEIPAn kanssakin meni pitkään itselleni hokasta jutun juoni, mutta se johtui siitä, että todella hyvän löytämiseen meni tovi. Brut IPAssa en vain keksi mitä niissä maistamissani voisi olla paremminkaan. Esim. Fat Lizardin versio oli ihan moitteeton olut sinällään, hemmetin ohut vain.
Jyväskylän Hiisi siis tällä kertaa asialla tyylin ääressä. Luotto on yleensä vahva sitä kohtaan. Toisinpäin kääntyvä etikettitaide on hauska, pisteet siitä! Maistoin tämän verrokiksi myös hanasta, kun sattumalta oli Pienessä tarjolla tänään kun pistäydyin. En huomannut mainittavaa eroa.
Keltainen, hyvin samea. Pieni ja nopeahko vaahto. Tuoksussa voimakasta kannabismaista karheaa yrttiä, greippiä, raikasta aprikoosimaista hedelmääkin. Hyvin kevyttä vihanneskeittomaista virhettä tulee kyllä taustalta, ei voi mitään, kun sen huomaa niin sitten sen huomaa. Sitä ei mitenkään ei avita se joku humalalajike (tai lajikkeet?), jonka tuppaan suurina määrinä esiintyessään haistamaan palsternakkana. Vika on kuitenkin aika mitätön ja ensisijassa tuoksu antaa odottaa jotain erittäinkin herkullista.
Alkumaku onkin aika hieno. Ekalla hörpyllä upea monipuolisen yrttinen ja greippinen humala, joka jatkuu kevyenä katkerona jaaaa..... sitten kaikki häviää noin kahden sekunnin jälkeen, katkero vain jää. Jatkohörpyillä suu tottuu ja oikein mitään muuta ei ole pitämässä mielenkiintoa yllä. Sokereita ei ole, joten ei ole juuri minkäänlaista runkoa, tämä on väkisinkin aika vetistä. Pientä pehmeyttä suutuntumaan yrittää kyllä kömpiä ja sellainen epämiellyttävä kovuus puuttuu onneksi, mutta ohutta on. Suuhun jää humalien yrttiä ja katkeroa. Normaalisti hyvin mieto 25 IBUakin tuntuu katkerona näin olemattoman maltaan kanssa yllättävän paljon.
Miten tämän nyt vetäisi kasaan... Humalointi on kohdallaan, suorastaan erinomainen. Mieto hiivan hedelmäisyys on myös ihan kiva, sen mitä se varsin aromihumalan alta nyt pääsee esiin. Ei tämä missään nimessä ole epämiellyttävä kokemus.
Ongelma on vain, että tämä on ihan sama kokemus kuin joisi n. 2% vahvuista IPAa. Nuri on kuitenkin 5,5%. Jos kuvio olisi toisinpäin, taputtaisin komeasti, mutta mitä hiivatin järkeä tässä nyt on? Siis ihan kiva kokeilu ja tämmöisiä kokeiluja pitää toki tehdä, mutta millä ihmeen eväillä tästä tyylistä ollaan tekemässä jotain uutta messiasta sitä en ymmärrä koskaan. On kuin joisi rajusti humaloitua ilmaa tai DDH-Bud Lightia.
Mikä näitten pointti on? Tuhlata humalaa? Eka joka sanoo crushability* voi mennä ja opetella dokaamaan niin kuin aikuinen ihminen. Hölömö tyyli.
En siis moiti Hiisiä. Kiva brut IPA, kai, havainnon laitamilla olevaa hajuhäirää lukuunottamatta. Varsin hyvin tehty. Ei voi isommin moittiakaan. Kai tää myy.
Huoh... tästä nyt sitten pitää vääntää jotain trendiä. Joku tyyppi San Fransiscossa pieree ja pari uudenkiimaista sanoo, että hyvälle haisee, niin kaikilla heti nenät perseissä kiinni. No, ei oo pakko juoda jos ei halua, ei niin. Onneksi. Eiköhän tämä ole näillä kokeiluilla nähty.
*crushability on jenkkiolutskenessä käytetty termi, jonka tarkoittaa, että olut on helppo "crushata" eli suomeksi sanoen vetää naamariin. Se on jotenkin siististi coolimpi kuin "helppo juotavuus".
Alle puoli vuotta ensimmäisen brutin valmistumisesta (siitä on nytkin vasta 14kk) kirjoitettiin jo juttuja, että onko tämä "the next big thing". Olutta oli tehnyt kourallinen kalifornialaisia panimoita ja jenkkien olutsomessa kai pöhistiin, koska somessa nyt pöhistään heti kun voi vähän päteä, että mullapa on uus juttu mitä sulla ei. Oluen mausta viis. Vähän niin kuin rupeaisi tulemaan lehtijuttuja siitä, että alastomuus on tuleva pukeutumisen suuri suuntaus, koska kaksi jätkää viuhahti ja somessa kommentoitiin niiden kikkeleitä.
Tällainen on tietysti ns. itsensä toteuttava ennustus. Kun parissa paikkaa kysytään onko tämä uusi iso juttu, seuraava rikkinäinen puhelin kuulee, että se on seuraava iso juttu. Sitten sitä aletaankin kysellä jo panimoilta ympäri maailman, että millos teiltä tulee sitä brut IPAa, kun se on kuulemma iso juttu. Kysyntää näyttää olevan, vaikkei kukaan oikein tiedä mistä on kyse, mutta kysyntä luo tarjontaa. Kaiken kysynnän lomassa kukaan ei kuitenkaan kysy onko se tyyli oikeasti tekemisen arvoinen ja ihanko oikeasti tätä halutaan muustakin syystä kuin siitä, että se on uusi iso juttu.
Oli nyt turhaa öyhkää tai ei, onko tyylistä itsessään mihinkään? Olen maistanut niitä pari ja en ole vakuuttunut. NEIPAn kanssakin meni pitkään itselleni hokasta jutun juoni, mutta se johtui siitä, että todella hyvän löytämiseen meni tovi. Brut IPAssa en vain keksi mitä niissä maistamissani voisi olla paremminkaan. Esim. Fat Lizardin versio oli ihan moitteeton olut sinällään, hemmetin ohut vain.
Jyväskylän Hiisi siis tällä kertaa asialla tyylin ääressä. Luotto on yleensä vahva sitä kohtaan. Toisinpäin kääntyvä etikettitaide on hauska, pisteet siitä! Maistoin tämän verrokiksi myös hanasta, kun sattumalta oli Pienessä tarjolla tänään kun pistäydyin. En huomannut mainittavaa eroa.
Keltainen, hyvin samea. Pieni ja nopeahko vaahto. Tuoksussa voimakasta kannabismaista karheaa yrttiä, greippiä, raikasta aprikoosimaista hedelmääkin. Hyvin kevyttä vihanneskeittomaista virhettä tulee kyllä taustalta, ei voi mitään, kun sen huomaa niin sitten sen huomaa. Sitä ei mitenkään ei avita se joku humalalajike (tai lajikkeet?), jonka tuppaan suurina määrinä esiintyessään haistamaan palsternakkana. Vika on kuitenkin aika mitätön ja ensisijassa tuoksu antaa odottaa jotain erittäinkin herkullista.
Alkumaku onkin aika hieno. Ekalla hörpyllä upea monipuolisen yrttinen ja greippinen humala, joka jatkuu kevyenä katkerona jaaaa..... sitten kaikki häviää noin kahden sekunnin jälkeen, katkero vain jää. Jatkohörpyillä suu tottuu ja oikein mitään muuta ei ole pitämässä mielenkiintoa yllä. Sokereita ei ole, joten ei ole juuri minkäänlaista runkoa, tämä on väkisinkin aika vetistä. Pientä pehmeyttä suutuntumaan yrittää kyllä kömpiä ja sellainen epämiellyttävä kovuus puuttuu onneksi, mutta ohutta on. Suuhun jää humalien yrttiä ja katkeroa. Normaalisti hyvin mieto 25 IBUakin tuntuu katkerona näin olemattoman maltaan kanssa yllättävän paljon.
Miten tämän nyt vetäisi kasaan... Humalointi on kohdallaan, suorastaan erinomainen. Mieto hiivan hedelmäisyys on myös ihan kiva, sen mitä se varsin aromihumalan alta nyt pääsee esiin. Ei tämä missään nimessä ole epämiellyttävä kokemus.
Ongelma on vain, että tämä on ihan sama kokemus kuin joisi n. 2% vahvuista IPAa. Nuri on kuitenkin 5,5%. Jos kuvio olisi toisinpäin, taputtaisin komeasti, mutta mitä hiivatin järkeä tässä nyt on? Siis ihan kiva kokeilu ja tämmöisiä kokeiluja pitää toki tehdä, mutta millä ihmeen eväillä tästä tyylistä ollaan tekemässä jotain uutta messiasta sitä en ymmärrä koskaan. On kuin joisi rajusti humaloitua ilmaa tai DDH-Bud Lightia.
Mikä näitten pointti on? Tuhlata humalaa? Eka joka sanoo crushability* voi mennä ja opetella dokaamaan niin kuin aikuinen ihminen. Hölömö tyyli.
En siis moiti Hiisiä. Kiva brut IPA, kai, havainnon laitamilla olevaa hajuhäirää lukuunottamatta. Varsin hyvin tehty. Ei voi isommin moittiakaan. Kai tää myy.
Huoh... tästä nyt sitten pitää vääntää jotain trendiä. Joku tyyppi San Fransiscossa pieree ja pari uudenkiimaista sanoo, että hyvälle haisee, niin kaikilla heti nenät perseissä kiinni. No, ei oo pakko juoda jos ei halua, ei niin. Onneksi. Eiköhän tämä ole näillä kokeiluilla nähty.
*crushability on jenkkiolutskenessä käytetty termi, jonka tarkoittaa, että olut on helppo "crushata" eli suomeksi sanoen vetää naamariin. Se on jotenkin siististi coolimpi kuin "helppo juotavuus".
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.