Kotiolutta: Nälkämaa Punainen Hiiva

Suomen kotiolutskenessä on vaiettu vihollisuus ja ankara vastakkainasettelu. Sen toisena osapuolena on Helsingissä majaansa pitävä Savosta karanneista savolaisista koostuva Sudeettisavolainen Olutosuuskunta ja toisena Lempääläläinen Kainuu-pakolaisten muodostama Nälkämaan Panimo. Kilpailuasetelma saavuttaa välillä ääritilanteita drive  by- ammuskelujen ja saunailtojen muodossa.

Noh, ankarasta kilpailuasetelmasta huolimatta on myönnettävä itsenikin edustaman SSOOn ainakin hetkellinen tappio. Savolaiskommuuni kun on tuotantotilojen huonouden vuoksi laittanut pillit pussiin väliaikaisesti. Sen sijaan muutenkin paljon kovempaa kamaa tehnyt ja myös kaupalliselle puolelle laajentanut Nälkämaa se vaan porskuttaa. Nälkämaan toinen puolikas Aleksi Haapavaara kävi suorittamassa panimokoulutuksen ja on suorittanut harjoittelujaksojakin parilla kaupallisella panimolla. Aleksi myös sijoittui viime vuoden valtakunnallisessa olutkilpailussa palkintokorokesijoille useassa kategoriassa.

Kun panimon Sami ja Aleksi ilmoittivat, että panimon Himabisse-osallistujaa olisi maistetttavaksi puteli, otin sen tietty mielelläni vastaan. Punaiseksi hiivaksi nimetty olut oli pakattu lambic-tyylin pulloihin komialla etiketillä. Jos se ei ole ilmiselvää niin oluen nimi ja etikettityyli viittaa Kainuu-henkisesti Ilmari "Iki-Kiannon" merkkiteokseen Punainen Viiva. Nimi oli myös juontanut juurensa kuulemma siitä, että oluen olennaisimmat maut tulevat nimenomaan käytetyistä vinkeistä hiivoista.

Hiivoja on kaksi. Belle Saison on varsin perinteinen saison-hiiva, mutta sen kaverina käytetty brettanomyces lambicus on sitten härskimpi lambikkinen "villihiiva". Tällaiset hiivakokeilut jännittävät vähän kaupallistenkin puolesta, paitsi jos ne ovat tehneet olutta n. sata vuotta, niin muutaman vuoden kokemuksellisen kotipanimon toimesta tehtynä jännittää kaksin verroin. Oli kuinka kaveripanimo tahansa.

Tumman keltainen, hieman samea olut, ohut ja nopea vaahto. Tuoksussa on maalaissiideriä. Vahvaa tallidunkkista. Voimakas omenainen hedelmä. Eli bretta työntää läpi aika selvästi, mutta sen tyypillisesti mukanaan tuomaa tunkkaista ahtautta ei ole yhtään. Raikkaampi hedelmäinen kulma taklaa sen hyvin. Hieno tasapaino.

Ohuehko. Poreileva. Mallaspuoli erittäin kevyt, mutta hiivaesterit saavat senkin edestä tilaa. Kevyttä happamuutta. Melko monipuolinen raikas sitrus-päärynäinen hedelmäisyys, joka kuitenkin vähän kaipaisi syvyyttä. Onpahan silti erinomainen. Yleensä hiivan luomat maut ovat niitä, jotka helposti ovat kotioluessa tuomassa "epäsiisteyttä" makuun, mutta tässä ovat juuri ne hiivan hyvät ulottuvuudet esillä hyvin kauniisti.

Kaunista, näin puhdasta hiivaesterien esittelyä voi pitää ansiona. Nykyään joka toinen panimo tuuttaa ulos ns. kettle-sour hedelmäoluita, jotka ovat lähes poikkeuksetta masentavan yksioikoisia happamia limsoja. Jos niiden happamuudessa ja hiivapohjassa olisi näin puhdas, mutta silti luonteikas hiivajuonne, ne olisivat aidosti mielenkiintoisia.

Raikas, suht luonteikas, kevyesti hapan farmhouse ale. Kokonaisvaikutelma on ihan hivenen makea, joka vähän demppaa kokonaisuutta. Kuivemmaksi ja vähän kompleksisempaa syvyyttä taustalle ja tämä olisi aivan huipputeos. Tämä toki voi ikääntyä varsin hyvin juuri siihen suuntaan.

Joka tapauksessa nautinnollinen ja hieno tapaus. Ei tätä sokkona kotiolueksi uskoisi. Ja kun ottaa huomioon, ettei tämä Himabissessä edes palkintosijoille pärjännyt, niin kotioluen taso on nykyään huima. BJCP-tyylinä laittaisin numeroon 28A. American Wild Ale - Brett Beer joka on toki tyylinä hyvin epämääräinen.

Vaikka on tuttujen tyyppien olut niin ei hävetä antaa ylisanoja. Sininen taivas ja pääskysten laulua, sanoi avovaimo maistettuaan. Sitä tässä on.