Pyynikin uutuuksia

Pyynikki lähetti näytteitä bloggareille. Vähän yllätyin, koska en ole ollut mitenkään erityisen lämpimässä suhteessa Pyynikin tuotantoon. Lyhyesti ilmaisten sanoisin, että pidän panimoa yhtenä Suomen pahimmin heittelevää laatua tekevänä panimona, etenkin ottaen huomioon panimon iän. 2012 aloittaneen panimon olisi pitänyt saada jo homma kondikseen.

Parhaimmillaan tamperelaiset tekevät todella hienojakin tuotteita, mutta etenkin vähänkin vaaleammassa oluessa tuntuu tulevan vastaan ihan mitä sattuu. Nyt tuli sitten postissa neljä tölkkiä nimenomaan sitä vaaleampaa kamaa.

Noh, panimo itse lähetti, kai nämä on edustuskuntoista tavaraa.


Amarillo Pale Ale
Bitter
5,3%

Nimi antaa odottaa jenkkityylin olutta. Lähinnä siksi, että "pale ale" nykyään viittaa useimmiten juuri APAan, IPAan ja sen sukuisiin. Lisäksi Amarillo on tyypillinen APAn humala.

Tumman kuparin värinen, eli todella tumma jenkkimallin pale aleksi tai yleensäkään "vaaleaksi". Tosin briteissä pullotettuja bittereitä usein myydään pale alena ja siihen tämä kyllä täsmää. APAa odottava kyllä yllättyy. Vaahtoa on vähän ja häviää nopeasti.

Runsaan karamellimaltainen ja hivenen yrttihumalainen tuoksu. Amarillo on kääntynyt metsäisemmän yrttiseksi. Aika bittermäinen fiilis tuoksussakin kokonaisuudessaan.

Maku on karamellinen, hieman yrttisävytteinen. Bitteriksi oikeastaan varsin kiva. Isoimpana miinuksena melko selvää metallisuutta ja kovuutta seassa, mutta bitterissä se voi tiettyyn pisteeseen asti toimiakin. Varsin ok ja maukas brittityylinen olut, jota pitää juoda iso pintti. Toisin sanoen varsin jees bitter ja minähän tykkään bitteristä, joten ei tätä voi isommin moittiakaan. Ei tämä nyt mikään London Pride ole, mutta voisi mielikseen pari tuoppia juoda.

Olisin kyllä silti ihan tolkuttoman pettynyt jos olisin ostanut tätä Amarillo Pale Ale nimen perusteella. Se kun antaa odottaa APAa nykypäivänä. Nimi tölkin kyljessä myy takuuvarmasti paremmin kuin "bitter", mutta niin kuin laatukirjoituksessa puhuin, se mitä tölkissä lukee on lupaus asiakkaalle siitä mitä sisällä on.

Jos tämä olisi myynnissä Pyynikki Bitter -nimellä, tämä olisi ihan kehuva arvio. Mutta kun ei oo. Siteeraan itseäni: "Vaikka olisi miten hyvin kudottuja sukkia, niin ei niitä kovin tasokkaana death metalina voi pitää ja saa siitä silloin valittaa."


Citra California Lager
Lager
5,0%

Kultainen, samea. Vaahtoa sentti, joka häviää heti. Tuoksussa pirteää sitruunaa, tai siis nimen povaamaa citra-humalaa, selkeähkösti. Lievää hapettunutta märkää koiraa demppaamassa raikkautta. 

Suussa yllättävän muhkea. Appelsiinimäistä makeampaa sitrushedelmää maussa, karamellia myös. Häiriönä sen verran lihaliemistä fiilistä, ettei mitenkään kannusta seuraavaan hörppyyn. Tuhdimmassa tummassa oluessa tämmöinen umami voisi toimiakin lisäkompleksisuutena, mutta tässä se on selvä virhe. Toivoisi jotain kevyttä ja raikasta.

Silti jos ns. "juomalla juo", menee kai tämä. Kyllä tätä pari joisi illan mittaan, oikein jääkylmänä useampiakin. Mutta noh, aika monta raikkaampaakin löytyy hyllyiltä. Lagerin puhtaus ja raikkaus ja myös Citran huima sitruksisuus uupuu muualta kuin tuoksusta. Taas nimi ei lunasta odotuksia. Juohan tätä, kun ilmaiseksi saa. Kaikki se raikkaus ja keveys kuitenkin puuttuu, mitä "citra california lagerilta" odottaa.

Heikko esitys.


Winter Lager
Rauchbier
5,0%

Samea, tumman keltainen, oranssiin taittava (huono kuva hämää tummemmaksi). Vaahtoa ei meinaa muodostua millään ja sekin vähä mitä muodostuu, häviää hetkessä. Mikä tässä vaahdonmuodostuksessa oikein mättää? Joka tölkissä sama vika.

Tuoksussa on savua ja kevyttä hedelmäisyyttä, mikä ei toki lageriin kuulu. Savu dominoi, juuri muuta tuoksuun ei tulekaan. Suussa pehmeä, tai aika velton lättänä sillä hiilihapot ovat jossain tiessään. Savun ja vaalean pilsmaltaan makeaa yhteistyötä maussa. Hyvin kevyt katkerointi hiipii nippa nappa tasapainottamaan makua. Jotenkin kevyen sahtimainen fiilis hapottomuudessaan ja makeudessaan.

Lötkö ja mitätön tämä savulageriksi on. Yhden nuotin olut, joka alkaa kyllästyttää nopeasti. Ei tee mieli juoda loppuun.

---

Tämmöstä Tampereelta. Ikävä kyllä tämmöstä, kun ei näitä nyt ihan mahottomasti voi kehuakaan. Minulle on kerrottu, että kuulemma minulla olisi jotain Pyynikkiä vastaan. Ei ole. Black IPA ja Bourbon Barrel Aged Imperial Stout olivat varsin hyviä oluita. Nämä eivät.

Näiden kolmen lisäksi tuli myös Galaxy Saison, mutta se meni puolivahingossa parempiin suihin ilman arvosteluhattua. Ei se(kään) mikään ihmeellinen ollut, komppaan Arden arviota.

Kommentit

  1. Kesällä ostin pyynikkiä, enää en. En ymmärrä miten näin iso toimija päästää pilaantuneen erän maailmalle. Minulta meni maku kerralla. Suomessa on hyviä pienpanimoita kannatan niitä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.