Ravintola Kannas 80 vuotta

HUOM: Tämä blogikirjoitus on tehty yhteistyössä Ravintola Kannaksen kanssa. Toisin sanoen sain jutusta pienen palkkion. Tekstiin ei puututtu millään tavalla, itse asiassa ainoa toive ravintolan puolelta oli, että "rehellistä". Sitä siis.

Ravintola Kannas täyttää tänä vuonna 80 vuotta ja kutsui ryhmän bloggareita ihmettelemään meininkiä. Ravintolahan on, kuten jo iästäkin voi päätellä, alueensa klassikko. Hietalahden lähistöllä Eerikinkadulla sijaitseva vanha satamaravintola, joka on vaihdellut historiansa aikana ruokaravintolan ja kapakan välillä, mutta toiminut koko ajan samalla nimellä samassa osoitteessa. Tätä nykyä Kannas on taas ruokaravintola. Ravintolana paikassa on samaa meininkiä kuin Salvessa, ennen kuin Salve sekosi vuokrakuvioihinsa.

Tuumailin kutsun tullessa, että olen käynyt Kannaksessa ehkä kerran syömässäkin aiemmin, mutta en ole aivan varma. Sen sijaan muistan varmasti, ironista kyllä, olleeni juopottelemassa siellä useampaankin otteeseen. Kaverini oli ennen Kannaksen korttelinaapuri ja kantis, joten siellä on tullut itsekin käytyä ainakin pariin otteeseen päihtymässä ja saunomassakin. Tämä oli tosin joskus ennen takavuosina tehtyä uudistusta, joka muutti paikkaa tiukemmin ruokapaikaksi. Kyselinkin paikalla heti vuokrasaunan kohtalosta ja se on kuulemma taloyhtiön nimbyjen armoilla, eli ei saatavilla.

Tipotellen saapuneet bloggarinruojat istutettiin salin perällä isoon pöytään. Mesta oli muuten ihan täyteen ammuttu ja ravintolapäällikön juttujen perusteella tämä ei ollut mitenkään poikkeuksellista. Paikka on suosittu ja vähän yllätyksenä erityisen suosittu turistien keskuudessa. Jopa puolet kävijöistä voi olla turisteja. Kuulemma jokin japanilaisen tv-ohjelman vierailu pari vuotta sitten oli "räjäyttänyt pankin". Google-fu:ni ei ikävä kyllä riittänyt nippon-videon yhyttämiseen.

Jaa-a, se on kuulkaa huonekalut herkässä tässä mestassa.

Ennen muuhun menemistä, keskitytäänpä olennaiseen eli ravintolan olutpuoleen. Männävuosina olisi tullut näppylöitä jo siitä, että paikka on sidottu Olvin kanssa diiliin, mutta tätä nykyä Olvi tarkoittaa myös Olvin varsin päteviä "erikois"-linjan oluita sekä Servaalia. Sen myötä Kannaksessa on "80 eri olutta", mikä on ruokaravintolaksi varsin erinomainen kattaus On myös vaihtuva hana, mitä ei ole millään tavalla soppareilla rajattu ja ravintolapäällikkö kertoili, että siinä on kegi kerrallaan milloin mitäkin, asiakkaiden toiveita kuunnellen. Tällä kertaa siinä taisi olla Spitfirea.

Hei, sehän on virallinen laadun takaava aarnikotka!

Olutvalikoimaa on siis lukumääräisesti ruokaravintolalle varsin komeasti. Valikoimaa on myös onneksi niin monipuolisesti, että melkein mille tahansa ruualle löytyy helposti pari. Hapanta tosin oli vain yksi espanjalainen vadelmasour ja St.Louis Kriek -"lambic" joka on niin imelä, ettei sitä voi happamana pitää. Listalle sopisi hyvin Servaalin valikoimista vaikkapa Liefmansin Goudenband, joka voisi olla aivan ässä esim. menun maksa-annoksen kanssa. Kotimaisista oli iisalmelaisten lisäksi ainakin Sonnisaarta, Mallaskoskea ja Vakka-Suomea. Ravintolan oma juhlaolut on tulossa Plevnalta, mikä lupailee laatua.

Se oluesta. Miksikään hc-oluthörhön, tikkaajan tai craft-trendeilyn paikaksi Kannasta ei oikein voi siis luonnehtia, mutta eipä moinen toiminta puljun ilmeeseen istuisi oikein muutenkaan. Trendin mukaisia Untappd-yhteyksiä sun muita oli kuulemma harkittu, muttei ainakaan vielä valittu. Toivottavasti ei valitakaan. Se on vähän niinkuin klassisesta sisustuksesta tehtäisiin yhtäkkiä 2010-luvun skandinaavista minimalismia. Oluthifistely ja tikkailu voi olla kivaa, mutta ei se vain sovi tällaiseen paikkaan. Täällä olutvalikoima voi olla laajahko, mutta sen pitää olla valittu ruuan ja illanistumisen mukaan. Olut ei saa olla hanassa siksi, että naapurin kuusitoista tuhatta kertaa siemaissut HopMastah357 ei ole sitä vielä maistanut. Sellaiselle on omat paikkansa.

Karjalan Kannakselta juuri sotia ennen tulleen IK.T. Itkosen perustama Kannas on rehti paikka, jossa on isot annokset ja välitön, hienostelematon meininki. Koska Kannaksessa on kuvattu Tulitikkutehtaan Tyttöä, siitä tupataan käyttämään adjektiivia "kaurismäkeläinen". Ei se ihan vinoon osu, mutta tavallaan yhtä osuvia termejä olisivat "boheemi", "sopivasti kulahtanut" tai "perinteikäs". Sellaista Sea Horsen ja Cellan välimaastossa seikkailevaa kotimaista ruokaravintolatunnelmaa. Ja siis nimen omaan sillai hyvällä tavalla.

Odotellessa lipittelin Spitfirea ja pöytään tilattiin alkudrinksuja. Mainilan Laukaus niminen talon shotti kiinnosti (pääkuvassa). Siinä oli nimeltä mainitsematon sekoitus tammitynnyrissä kypsytettynä. Camparimainen, hieman negronimainen fiilis shotissa oli, puutakin kuvittelin löytäväni vaikka kypsyttely oli kai vielä alkutekijöissään.

Alkupaloiksi pöytää tilattiin koreaksi kalavalikoimalla, etanapannulla, baijerimaisilla makkara-annoksilla ja jokirapuleivillä. Itse päädyin kalakeittoon, koska olin bongannut olutlistalta Malmgårdin Blondea, jonka olen pariin otteeseen todennut loistavaksi lohikeiton kaveriksi. No se oli sitten loppu. Pikapaikkaus jättipanimon witbierillä Blue Moonilla. Hyvin sekin toimi. Keitto oli todella muhkean kermaista, varsin pirun hyvää. Olikin jo varoiteltu, ettei täällä ole mitään kevytruokaa ja sipistelyä. Viesti vastaanotettu.

Alkuruokien aikana joku ilmoitti kai tupakilta palatessaan, että herranjumala minkä kokoisia noi leikkeet on naapuripöydissä. Isohan ei tietenkään välttämättä ole synonyymi hyvälle, mutta [kuvittele tähän ilmiselvä pikkutuhma vitsi]. Joka tapauksessa uteliasta ihmistä on helppo houkutella. Pääruuaksi siis listalta "jättileike", 300g possunleike. Vasta tilattuani tajusin, ettei tämä nyt ehkä se ravintolan mielenkiintoisin annos ole, mutta helvetti sentään, kattokaa nyt tuota.

No-nonsense annos. Valtaisa lautasen kokoinen leike, ranskalaiset, suolakurkkua ja hävytön määrä valkosipulivoita. Leike oli onneksi koon lisäksi varsin hyvää. Rapea ja maukas. Kolme tuntia leikkeen jälkeen makasin kotona sohvalla ja mietin, että millaista lie oli näin vajaamielisen ihmisen elämä silloin kun ei ollut näin helevetin täynnä ja että pitikö nyt ihan oikeasti syödä koko leike. Kai se piti kun hyvää oli. Otin leikkeen seuraksi ESB:n, sillä kevyempi bitter toimii hyvin fish & chipsille, niin tuollainen tuhdimpi toimii kyllä varsin hyvin possu-versiolle fish & chipsistä.

Ylistetty maksa-annos

Moni muu oli käyttänyt enemmän järkeään ja tilannut tarjoilijoiden ja ravintolapäällikönkin kehumaa maksaa. Ei sekään kyllä mikään pieni annos ollut. Tapahtumaa osin organisoinut Habanero Kitchen/Kiksit/Eines -ruokabloggariukkeli Timo Sankala meinasi kastella lahkeensa maksa-annosta ylistäessään, joten oletan sen olleen varsin hyvää. Myös lihapulla-annoksia ja koko 80-vuotisjuhlamenukin pyörähti pöydässä. Juhlamenuun kuuluu blinit, saslik-varras ja leipäjuusto lakalla. Suositusjuomina Olvin oluita: Sandels Pils, IPA ja American Cream Ale. Varsin toimivan kuuloinen setti. Olvin tiedotteesta selvisi, että paritukset oli vääntänyt olutsommelier Maria Markus.  Oletan, että oluet on haluttu pitää ns. helposti lähestyttävinä, erikoisempiakin pareja listalta olisi voinut poimia.

Jälkiruuaksi houkutti kyllä kovasti tilata suklainen brownie -setti jäätelöineen ja Sonnisaaren imperial stout sille kaveriksi. Olin kuitenkin jo muutaman tunnin katsellut ravintolan annosten kokoa ja leike piti edelleen tyrannimaista yksinvaltaa vatsassani. Niinpä en kehdannut tilata, kun olisi jäänyt syömättä oli hyvää tai ei. Maistoin naapurilta siemauksen HDC:n tyrnipontikasta väännettyä irish coffeemaista todella pehmeää kahvicocktailia ja vähän senkin väliin jättäminen kadutti. Pieni jäätelöpallo espressolla saisi silti nyt riittää. Se olikin varsin hyvä lopetus iltaan. Tilaan vain nosturin ja eiköhän se kotimatka siitä...

Kyllä Kannasta kehtaisi mainostaa ilman mitään yhteistyökuvioitakin. Jos nyt jotain toivoisi lisää, niin läskisoosin listalle ja näinä sipsikaljavegaanien aikoina pari vegeannosta enemmän mahtuisi lie tämmöiseen ronskien pamausten ravintolaankin. Genressään Kannas on ensiluokkainen toimija. Genrehän on "konstailematonta ja hyvin tehtyä ruokaa, paljon". Satuin käymään heti seuraavana päivänä syömässä avovaimon juhlapäivän kunniaksi viimeisen päälle kehutussa fine dining -ravintolassa, joka on Kannaksen tyylistä melkein niin kaukana kuin voi olla. Molemmista poistuin hymy suussa ja vatsa täynnä. Eri syystä hymyillen ja eri tavoin täytettynä, mutta yhtä tyytyväisenä.

Kiitokset Kannakselle. Ruoka oli hyvää ja sitä oli hieman liikaa!