Alkoholiton olut. Konsepti, joka tuntuu innostavan joitain keuhkoamaan sen olevan uusi suurmegatrendi, kun olematon markkinaosuus kasvaa mitättömäksi. Ja sitten toisaalta herättää toisissa irrationaalista lähentelevän vastareaktion. Jotkut ovat sitäkin mieltä, ettei alkoholiton olut ole edes olutta, sillä olut on alkoholijuoma. Sanaparissa "alkoholiton olut" on mielestäni melko selkeä suomenkielinen sana ilmoittamassa miten tuote eroaa oluesta, niin en nyt oikein käsitä sitäkään pilkunviilausta.
Rajansa silläkin toki on, että milloin tuotetta on enää järkevää kutsua olueksi. Maistoin taannoin Brewdogin Raspberry Blitzin, joka on vadelmalla maustettu alkoholiton hapanolut. Kun alkoholiton olut maistuu hiilihapotetulta vadelmamehulta, niin vähän kieltämättä alkaa heräämään kysymys, että miksi markkinoida sitä oluena lainkaan? On se teknisesti ottaen ehkä olutta, mutta kuka hitto sitä ostaa jos olutta haluaa?
Tyypillisemmät alkoholittomat oluet ovat toki enemmänkin perusoluita muistuttavia tuotteita, joista on vähän tai ei-lainkaan alkoholia. Ikävä kyllä se on totuus, että alkoholiton olut on useimmiten ihan hirvittävää paskaa.
En puhu mistään periaatteellisesta inhosta. Aina ei halua alkoholia, mutta haluaisi oluen, niin olen maistellut niitä jonkin verran. Alkoholittomilla oluilla on kolme perisyntiä*: 1) oluessa on outo teollinen, jopa muovinen kitkeryys 2) olut maistuu täysin tasapainottomasti sokerittomalta vierteeltä ja 3) olut on humaloitu IPA-tasolla niin, että sen mallasrungon puute korostuu ihan suhteettomasti.
Vetisyyttä on monesti taklattu tekemällä vehnä- tai kaurapohjainen olut. Sellaisella voi ollakin jo hiven runkoa kestämään hieman kovempi humalointi, joka peittää sitten oluen alkoholittomuutta muuten. Niinpä esim. Mikkellerin Drinkin' the Sun on melko onnistunut, yksi parhaista. Se vain tuppaa maksamaan täyden craft-oluen verran ilman alkoholiveroakin.
Suhteellisen järkihintaisista alkoholittomista olen todennut käyttökelpoiseksi Krombacherin alkoholittoman Pilsin ja ostanut sitä melko vakituisesti sen jälkeen. Saksassa on alkoholittomienkin kanssa isommat markkinat. Tuntuukin, että siellä ovat onnistuneet saamaan "perusoluen" eli vaalean lagerin / pilsin makuisetkin alkoholittomat oluet jokseenkin toimiviksi. Siksi ilostuin kun bongasin Suomesta myös Jeverin version alkoholittomasta pilsistä. Nämä pitäisi tietysti laittaa nokikkain.
Krombacher non-alcoholic pils
Viime elokuussa olin menossa Olutpostin ja Matkapoikien Tallinnan panimomatkalle ja lounastaessa laivassa päädyin jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä tilaamaan ruokaolueksi Krombacherin alkoholittoman. Se yllätti positiivisesti. Sehän maistui (pullosta) melkein ehdalle pilsille! Sittemmin olen ostanut sitä kotiinkin, sitä kun saa siksarin kympillä lähikaupasta. Useammin maistaen pienen vierteisyyden siitä on aistinut, etenkin yhtään lämpimämpänä, mutta silti ihan menevä juoma. "Harkiten maistellen" en ole sitä tätä ennen juonut. Valmistuspäiväksi oli merkitty 26.02.19, eli pari kuukautta vanhaa.
Alkoholia tässä on muuten "alle 0,5%" eli ei täysin nollassa. Silti vähemmän kuin kypsässä banaanissa.
Kirkas kultainen pils, komealla vaahdolla. Nätti olut. Tuoksussa on selkeää paahtoleipäisyyttä ja hiven humalaa. Vilja korostuu vähän erikoisella mäskisellä tavalla, kun alkoholin osuus puuttuu. Ohut ja kepeä olut luonnollisesti. Vähän vetinenkin, mutta pahemmin vetisiä keskioluitakin olen juonut. Hiilihapon ja katkeron terävyys vievät pahinta huomiota siitä.
Makua vaivaa se sama pieni mäskinen kulma kuin tuoksua, mutta katkeron puraisu onneksi taklaa sen pois. Se on kuitenkin pääsyy miksi tätä ei mielellään juo ihan hirveän montaa, koska se pieni takaväre alkaa häiritä. Samasta syystä tämän luultavasti tunnistaisi sokkorivistä melko helposti (tai sitten ei).
Aivan aavistus sitä yllä mainitsemaani outoa teollista kitkeryyttä tässä on, mutta esim. kotimaisiin alkoholittomiin vaaleisiin lagereihin verrattuna sitä on erittäin paljon vähemmän ja pilsin paahtoleipäisyys ja katkerot ottavat siitä pahimman kulman pois. Sen vuoksi Krombacherin alkoholiton pils onkin ihan nautinnollinen kokemus. Se on melkein-pils.
Jever Fun
Pidin Jeverin perusversiota pitkään aika mitättömänä tuotteena ja ihmettelin miksi sitä tuntuvat monet niin arvostavan. Mielestäni suurin piirtein kaikki "isot" saksa-pilsit kuten Krombacher, Bitburger tai Warsteiner olivat selkeästi parempia. Tylsiä, mutta hyviä saksalaisia pilsejä. Jever sen sijaan tuntui niihin verrattuna vain kehnolta. Saksanmatkoillakin välttelin sitä, kun muutakin oli tarjolla.
Nyt sitten keväällä maistoin Kölnissä sitä mielenkiinnosta uudestaan ja tajusin, että sehän on varsin loistava saksalainen pils. En vain ollut saanut sitä tuoreena. En muista missä sitä aikoinani maistoin ja petyin, mutta jos se oli Suomessa, en ihmettele. Nyt kun alkoholilaki sallii 4,9% Jeverin kauppoihin, ovat maahantuoja Henkell ja maan elitistisimpänä ruokakauppana itseään markkinoiva Food Market Herkku saaneet yhteisvoimin ponnistaen hyllyyn oikein viime elokuussa pullotettua tuotetta. Ilmeisesti Jay Rayner ei käynyt oluthyllyllä.... Ostin silti kokeeksi. Luonteetonta oli se. Ei kannata.
Naapurihyllystä sen sijaan löytyi tämä Jever Fun. Tuotehan on tietysti nimetty ihan päättömästi. Kun juuri se fun-osahan tästä on otettu pois. Jever Good, Jever Nice, Jever Liver-Friendly... mutta ei Fun, kamoon nyt hei teutonit. Otin hauskuuden heti testiin, koska jospa tämä olisi vielä parempi kuin suosikkini Krombacher? Tämä oli vähän tuoreempikin kuin täysivolttinen, 15.01.19 päivätty.
Kirkas kultainen pils, komealla vaahdolla. Tämäkin. Oluessa on ns. "neutraali" tuoksu. Toisin sanoen se ei tuoksu oikeastaan yhtään miltään. Se on alkoholittomien skenessä pääasiassa positiivinen asia, tosin vähän humalaa olisi voinut toivoa sentään. Ihan hippu sitä löytyy kun nuuhkii päänsä mutkalle ja kuvittelee.
Oluessa on myös neutraali maku. En oikeasti ole juonut näin mautonta olutta ehkä ikinä. Suutuntuma on olutmainen. Siinä on vaahdon kanssa kermaisuutta, pehmeää hiilaria ja hippu maltaan olemusta. Se ei ole juurikaan vetinen, tämä tuntuu ihan oluelta. Makua ei kuitenkaan ole. Yhtään. Pieni katkeron puraisu tuntuu "maun" lopulla ja se rupeaa kertautumaan kun lasia tyhjentää, joten lopputuloksena on hieman pilsmäistä fiilistä leijumassa oluenpehmeän tyhjyyden päällä.
Ei ole makua, mutta ei ole sitä ikävää teollisen kitkerää pistoakaan kuin aivan mikroskooppinen hippu.
En oikein tiedä. Jever Funista puuttuu se paahtoleipä, mutta toisaalta siitä puuttuu se mäskimäinen puoli mikä alkaa häiritä. Tätä on helppo vetää, mutta onko se alkoholittomassa ansio?
No, hyvä kun on tämmöinenkin optio jos niikseen tulee.
*Lisäksi on alkoholittomat stoutit, jotka maistuvat kaikki siltä kuin joku olisi tehnyt tuhkakupin sisällöstä smoothien. Tahdon uskoa, että joskus joku tekee vielä hyvänkin sellaisen, mutta tällä hetkellä ne herättävät yleensä vain kysymyksiä panijalle: "Mikä sinua vaivaa, kuka sinua satutti ja miksi luulet, että sinulla tulisi koskaan enää olla oikeus valmistaa elintarvikkeita?"
Rajansa silläkin toki on, että milloin tuotetta on enää järkevää kutsua olueksi. Maistoin taannoin Brewdogin Raspberry Blitzin, joka on vadelmalla maustettu alkoholiton hapanolut. Kun alkoholiton olut maistuu hiilihapotetulta vadelmamehulta, niin vähän kieltämättä alkaa heräämään kysymys, että miksi markkinoida sitä oluena lainkaan? On se teknisesti ottaen ehkä olutta, mutta kuka hitto sitä ostaa jos olutta haluaa?
Tyypillisemmät alkoholittomat oluet ovat toki enemmänkin perusoluita muistuttavia tuotteita, joista on vähän tai ei-lainkaan alkoholia. Ikävä kyllä se on totuus, että alkoholiton olut on useimmiten ihan hirvittävää paskaa.
En puhu mistään periaatteellisesta inhosta. Aina ei halua alkoholia, mutta haluaisi oluen, niin olen maistellut niitä jonkin verran. Alkoholittomilla oluilla on kolme perisyntiä*: 1) oluessa on outo teollinen, jopa muovinen kitkeryys 2) olut maistuu täysin tasapainottomasti sokerittomalta vierteeltä ja 3) olut on humaloitu IPA-tasolla niin, että sen mallasrungon puute korostuu ihan suhteettomasti.
Vetisyyttä on monesti taklattu tekemällä vehnä- tai kaurapohjainen olut. Sellaisella voi ollakin jo hiven runkoa kestämään hieman kovempi humalointi, joka peittää sitten oluen alkoholittomuutta muuten. Niinpä esim. Mikkellerin Drinkin' the Sun on melko onnistunut, yksi parhaista. Se vain tuppaa maksamaan täyden craft-oluen verran ilman alkoholiveroakin.
Suhteellisen järkihintaisista alkoholittomista olen todennut käyttökelpoiseksi Krombacherin alkoholittoman Pilsin ja ostanut sitä melko vakituisesti sen jälkeen. Saksassa on alkoholittomienkin kanssa isommat markkinat. Tuntuukin, että siellä ovat onnistuneet saamaan "perusoluen" eli vaalean lagerin / pilsin makuisetkin alkoholittomat oluet jokseenkin toimiviksi. Siksi ilostuin kun bongasin Suomesta myös Jeverin version alkoholittomasta pilsistä. Nämä pitäisi tietysti laittaa nokikkain.
Krombacher non-alcoholic pils
Viime elokuussa olin menossa Olutpostin ja Matkapoikien Tallinnan panimomatkalle ja lounastaessa laivassa päädyin jostain hetkellisestä mielenhäiriöstä tilaamaan ruokaolueksi Krombacherin alkoholittoman. Se yllätti positiivisesti. Sehän maistui (pullosta) melkein ehdalle pilsille! Sittemmin olen ostanut sitä kotiinkin, sitä kun saa siksarin kympillä lähikaupasta. Useammin maistaen pienen vierteisyyden siitä on aistinut, etenkin yhtään lämpimämpänä, mutta silti ihan menevä juoma. "Harkiten maistellen" en ole sitä tätä ennen juonut. Valmistuspäiväksi oli merkitty 26.02.19, eli pari kuukautta vanhaa.
Alkoholia tässä on muuten "alle 0,5%" eli ei täysin nollassa. Silti vähemmän kuin kypsässä banaanissa.
Kirkas kultainen pils, komealla vaahdolla. Nätti olut. Tuoksussa on selkeää paahtoleipäisyyttä ja hiven humalaa. Vilja korostuu vähän erikoisella mäskisellä tavalla, kun alkoholin osuus puuttuu. Ohut ja kepeä olut luonnollisesti. Vähän vetinenkin, mutta pahemmin vetisiä keskioluitakin olen juonut. Hiilihapon ja katkeron terävyys vievät pahinta huomiota siitä.
Makua vaivaa se sama pieni mäskinen kulma kuin tuoksua, mutta katkeron puraisu onneksi taklaa sen pois. Se on kuitenkin pääsyy miksi tätä ei mielellään juo ihan hirveän montaa, koska se pieni takaväre alkaa häiritä. Samasta syystä tämän luultavasti tunnistaisi sokkorivistä melko helposti (tai sitten ei).
Aivan aavistus sitä yllä mainitsemaani outoa teollista kitkeryyttä tässä on, mutta esim. kotimaisiin alkoholittomiin vaaleisiin lagereihin verrattuna sitä on erittäin paljon vähemmän ja pilsin paahtoleipäisyys ja katkerot ottavat siitä pahimman kulman pois. Sen vuoksi Krombacherin alkoholiton pils onkin ihan nautinnollinen kokemus. Se on melkein-pils.
Jever Fun
Pidin Jeverin perusversiota pitkään aika mitättömänä tuotteena ja ihmettelin miksi sitä tuntuvat monet niin arvostavan. Mielestäni suurin piirtein kaikki "isot" saksa-pilsit kuten Krombacher, Bitburger tai Warsteiner olivat selkeästi parempia. Tylsiä, mutta hyviä saksalaisia pilsejä. Jever sen sijaan tuntui niihin verrattuna vain kehnolta. Saksanmatkoillakin välttelin sitä, kun muutakin oli tarjolla.
Nyt sitten keväällä maistoin Kölnissä sitä mielenkiinnosta uudestaan ja tajusin, että sehän on varsin loistava saksalainen pils. En vain ollut saanut sitä tuoreena. En muista missä sitä aikoinani maistoin ja petyin, mutta jos se oli Suomessa, en ihmettele. Nyt kun alkoholilaki sallii 4,9% Jeverin kauppoihin, ovat maahantuoja Henkell ja maan elitistisimpänä ruokakauppana itseään markkinoiva Food Market Herkku saaneet yhteisvoimin ponnistaen hyllyyn oikein viime elokuussa pullotettua tuotetta. Ilmeisesti Jay Rayner ei käynyt oluthyllyllä.... Ostin silti kokeeksi. Luonteetonta oli se. Ei kannata.
Naapurihyllystä sen sijaan löytyi tämä Jever Fun. Tuotehan on tietysti nimetty ihan päättömästi. Kun juuri se fun-osahan tästä on otettu pois. Jever Good, Jever Nice, Jever Liver-Friendly... mutta ei Fun, kamoon nyt hei teutonit. Otin hauskuuden heti testiin, koska jospa tämä olisi vielä parempi kuin suosikkini Krombacher? Tämä oli vähän tuoreempikin kuin täysivolttinen, 15.01.19 päivätty.
Kirkas kultainen pils, komealla vaahdolla. Tämäkin. Oluessa on ns. "neutraali" tuoksu. Toisin sanoen se ei tuoksu oikeastaan yhtään miltään. Se on alkoholittomien skenessä pääasiassa positiivinen asia, tosin vähän humalaa olisi voinut toivoa sentään. Ihan hippu sitä löytyy kun nuuhkii päänsä mutkalle ja kuvittelee.
Oluessa on myös neutraali maku. En oikeasti ole juonut näin mautonta olutta ehkä ikinä. Suutuntuma on olutmainen. Siinä on vaahdon kanssa kermaisuutta, pehmeää hiilaria ja hippu maltaan olemusta. Se ei ole juurikaan vetinen, tämä tuntuu ihan oluelta. Makua ei kuitenkaan ole. Yhtään. Pieni katkeron puraisu tuntuu "maun" lopulla ja se rupeaa kertautumaan kun lasia tyhjentää, joten lopputuloksena on hieman pilsmäistä fiilistä leijumassa oluenpehmeän tyhjyyden päällä.
Ei ole makua, mutta ei ole sitä ikävää teollisen kitkerää pistoakaan kuin aivan mikroskooppinen hippu.
En oikein tiedä. Jever Funista puuttuu se paahtoleipä, mutta toisaalta siitä puuttuu se mäskimäinen puoli mikä alkaa häiritä. Tätä on helppo vetää, mutta onko se alkoholittomassa ansio?
No, hyvä kun on tämmöinenkin optio jos niikseen tulee.
*Lisäksi on alkoholittomat stoutit, jotka maistuvat kaikki siltä kuin joku olisi tehnyt tuhkakupin sisällöstä smoothien. Tahdon uskoa, että joskus joku tekee vielä hyvänkin sellaisen, mutta tällä hetkellä ne herättävät yleensä vain kysymyksiä panijalle: "Mikä sinua vaivaa, kuka sinua satutti ja miksi luulet, että sinulla tulisi koskaan enää olla oikeus valmistaa elintarvikkeita?"
Jever Funia juotiin Jaanan kanssa jotain 30 v sitten, kun imetettiin eikä voitu alkoholiolutta juoda. Ehkä siis nostalgiasyistä, mutta minusta Jever Fun yhä on hyvää alkoholitonta olutta.
VastaaPoista