Vibrant Forest maistelua ja panijan tapaaminen

Sori Taproomissa on (tai oli) käynnissä Vibrant Forest -panimon tap takeover. Myös panija itse oli paikalla tavattavissa. Osallistujat olivat jostain syystä keskiviikkona vähissä, mutta me pari paikalle kutsuttua bloggaria sentään maistelimme panimon tarjolla olleet oluet läpi panimon perustajan ja pääpanijan Kevin Robinsonin johdolla.

Vibrant Forest on Etelä-Englantilainen alle kymmenvuotias panimo. Panimo on New Forest -kansallispuiston laidalla ja saanut siitä nimensä. Panimo on tosin juuri kesäkuun alussa saanut valmiiksi muuttonsa Southamptonin puolelle, mutta on edelleen samaisen puiston laidalla, eri puolella vain. Panimon voi sanoa erikoistuneen moderniin linjaan sameiden mehuisten ipojen, hapanoluiden ja imperial stoutien tuottajana.

Panimomiehet Kevin Robinson Vibrant Forestista (oik.)
ja Sorin Pyry Hurula vaihtoivat kuulumisia ennen tastingia.

Paikalla siis lisäkseni myös Olutkoira. Ennen varsinaisen maistelun alkua vaihdoimme muutaman sanan Robinsonin kanssa yhdessä. Robinson tuskaili miten panimolla oli aivan liikaa erilaisia oluita, oman arvionsa mukaan n. 70 (ratebeerin mukaan päälle sata), ja uutta pitäisi tehdä lisää. Kun variaatioita usein tehdään pitkälti humalaprofiilia vaihtamalla, panija valitteli, että uutuudet tuppaavat vielä helposti maistumaan vähän saman kaltaisilta. Mutta markkinat vaativat jatkuvasti uutta putkeen, sillä vain uusi myy.

Tästä uuden perässä juoksemisestahan on ollut puhetta ja valitusta ympäri internetin jo hetken. Pisti mietityttämään. On siitä vain kasvanut aika absurdi kuvio. Craft-tungoksessa pienet panimot eivät enää oikein voi kovin helposti kasvaa uusiksi keskikokoisiksi panimoiksi. Pienille on syntynyt omituinen kovimpien olutfriikkien ja trendin metsästäjien ylläpitämä nichemarkkina, joka tuottaa, mutta jossa kansa vaatii jatkuvasti uutta. Ilman uutta ei pysy elossa, koska nichemarkkina on sellaisille panimoille myös pitkälti ainoa markkina.

Sen kuplan ulkopuolella ketään ei jaksa enää kiinnostaa ja miksi kiinnostaisikaan? Jos kokeilee hyvää olutta, sitä ei saa toiste ja jos ei ole vaivaa nähden asiaan paneutunut, niin jo yhden panimon tuotteista kärryillä pysyminen alkaa olla sula mahdottomuus. Siinä vaiheessa kun sitä nichemarkkinaa alkaa tikkaaminen ja Untappd kyllästyttää eikä pelkällä uudella pysy panimo hengissä, alkaa sellainen konkurssien rytinä, ettei siitä kovin moni panimo ulos kävele.

Mutta takaisin Vibrant Forestiin ja Kevin Robinsoniin. Erilaisista oluista puhuessa Robinson heitti sivuhuomiona, että "Muistatteko brut IPAn? Se ei kestänyt kauan." Nauratti. Sanoin, että Suomesssa sitä ainakin vielä tehdään. Kevin mainitsi, ettei hän itse innostunut tekemään, mutta moni tuttu panimo kokeili. Kokeiluksi jäikin ja nyt siitä ei kuulemma puhukaan enää kukaan. Vanhana brut IPAn vihaajana otin tiedon kiitollisena vastaan. Jos niistä kerran eläimen läpi menneistä vissyistä nyt päästäisiin pikkuhiljaa eroon Härmässäkin.

Juicy IPAlle Robinsonilla sen sijaan riitti positiivisempi näkemys. Hänen mukaansa ohimeneväksi trendiksi alunperin luulemansa juttu on osoittanut yllättävää kestävyyttä, jolle ei loppua ole näkyvissä. Toki maukkaista ko. tyylin oluista tunnettu panimo voi olla vähän jäävi kommentoimaan aihetta, mutta itsellänikin on alkanut vähitellen voimistua tunne, että tästä trendistä voi ehkä jäädä jotain pysyvääkin. Trendin voimakkuudesta Robinson mainitsi, että Briteissä panimolle riittää tällä hetkellä jos vain tekee hyvää mehukaljaa. Muuta ei tarvita (olettaen tietty, että joka toisella keitolla on uusi nimi...). Vaikka itsekin tykkäsi tyylistä, panijan oma mielenkiinto olisi kuitenkin tehdä enemmän mielenkiintoisia tynnyrikokeiluja ja villihiiva-hapanolut-kehitystä.

Fragacea - Farmhouse - Juncus - Caldera Lake - Cacaophony

Oluitakin maisteltiin.

Ensi alkuun Summerlands, 3,5% prosenttinen kepeä mehu-pale ale. Oikein hedelmäinen ja maukas, jos vähän jo ohuudesta kärsivä juoma. Vahvuisekseen varsin jees. Haluaisin tätä caskista...

Fragacea, vahvahko 7,3% hapanolut, joka on maustettu mansikoilla, ananaksella ja limellä. Makean puoleinen tuhdin hedelmäinen tapaus töpäkällä happamuudella. Kuvauksen perusteella olisi inhonnut tätä, mutta hedelmien yhteispeli on hyvässä tasapainossa, eikä mikään erityisesti dominoi. Nimi tarkoittaa ilmeisesti jotain tiettyä merivuokkolajiketta.

Farmhouse Ale, erittäin peruslinjan saison. Robinson mainitsi itsekin, että olut on hyvin simppeli ja tarkoitettu erityisesti vetoamaan tavallisiin lagerin juojiin, jotka voisivat kokea "vähän erilaista". Hiivan pippurisuus oli tosin sen verran railakasta, että paras raikkaus jäi uupumaan ja voi tehdä työtä myydä tätä keskarinlitkijöille.

Juncus, 4,5% mehu-pale ale. Citra, Ekuanot, Amarillo pohjalla. Tyyliin sopivasti erittäin hedelmähumalainen. Helppo juoda, mutta vähän turhankin kevytrunkoinen omaan makuuni. Pehmeyttä tarvitsisi lisää ja sitä tuli seuraavassa. Luulin tämän nimeksi vain puheessa kuultuna Junkers, mutta saksalaisen pommittajan sijaan nimi viittaakin johonkin vihviläkasviin. No melkein sama asiahan tuo.

Caldera Lake. Mehua tämäkin, mutta tupla-IPAna. Simcoe single hop. Olin sattumalta juonut tätä netistä tilatun tölkillisen aika vasta. Se oli tosin parhaat päivänsä ylittänyt ja tämä tuoreempi tapaus vakuutti enemmän. Esimerkillistä NEIPA-menoa, hedelmämehuisaa, pehmeää ja maukasta, eikä vedä missään yli.

Sitten tummempiin tapauksiin. Cacaophony, on imperial stoutiksi kevyehkö 8,4% olut, jonka suklaisuutta on tuettu kaakaonibseillä. Suklaisuus onkin oivallista tummaa konvehtisuklaata ja olut muutenkin oikein hyvä, paitsi hieman kulmikas ja etenkin vahvuisekseen alkoholinen. Uskoisin, että tämä hyötyisi vuoden parin kypsyttelystä hyvinkin paljon.

Siellä juotiin, siellä lutrattiin,
pöytätaso stoutilla me mustattiin...

Svalbard. Tämä olikin setin selvästi omituisin tapaus. Baltic porter ("closest we get to making a lager") nimeltä Archipelago on tökätty grappa-tynnyreihin. Inspiraationa oli kuulemma italialaisen Brewfistin grappatynnyröity Spaghetti Western, johon Robinson oli ihastunut joskus. Britin mukaan Svalbardin nimi kuulemma tarkoitti "kai jotain jäävuorta Itämerellä". Tämä herätti ehkä pientä huvittuneisuutta näin Itämeren rannikon yleisössä. Svalbardhan tarkoittaa siis Norjan Huippuvuoria Jäämerellä. Olut itsessään oli panijansakin mielestä vähän epätasapainoinen, koska grappatynnyri oli yllättänyt voimakkuudellaan. Grappa iskeekin maussa läpi melko ronskisti, mutta ei missään nimessä pahanmakuisesti. Hyvinkin mielenkiintoinen yrttis-viinainen tunnelma maussa, mutta kieltämättä olut jää pahasti tynnyrin jalkoihin. Robinson toivoikin, että olisi laittanut tynnyreihin jotain tuhdimpaa imperial stoutia. Samoissa tynnyreissä kypsyy kuulemma tällä hetkellä "black lime gose".

Viimeisenä Bourbon October, jonka nimestä voikin jo päätellä missä tynnyrissä se on ollut. Tynnyreissä aiemmin majoittanutta bourbon-merkkiä Robinson ei muistanut, mutta epäili Jack Danielsiä (joka tosin on teknisesti ottaen Tennessee whiskey eikä bourbon). Pohjaoluena 9% imperial stout Black October. Tämä olikin Caldera Laken ohella mielestäni setin paras. Tasapainoinen, pehmeä paahteinen imperial stout, jossa on selvästi bourbontynnyrin tuomaa syvyyttä, mutta ei liiallisuuteen yltyvää vaniljaisuutta kuten bourbon-komboissa usein on.

Varsin tasokkaan oloinen panimohan tämä on kaikin puolin. Maustelisukkeiden kanssa lutrausta toki esiintyy, mutta niissäkin tuntui olevan makujen tasapaino hyvin hanskassa, eikä maustaminen mennyt ihan vitsiksi. Oluita on baarien lisäksi ainakin K-kaupoissa (mitä nyt saa olla) ja Alkoonkin näitä on kuulemma tarjottu.