Englantilaiset Export Stoutit vastakkain - pandemiaspesiaali

Koronavirus saapui ja kaikki meni uusiksi. Peruttiin olutfestarit ja viinifestarit, kaupoista loppui ruoka, ihmisiltä terve järki ja jokainen bideesuihku koko maailmassa meni yhtaikaa rikki. Kuten kaikki tietävät on hallitus kehottanut perumaan yli 500 hengen kokoontumiset ja yleisesti on suositeltu myös sulkeutumaan vessapaperista ja lasikuidusta tehtyyn koteloon seuraavan kahden kuukauden ajaksi. Käsiä pitää pestä, omaa naamaa ei pidä kosketella ja muidenkin pärstää on sopivaa hiplata enintään räjähtävän nopealla rystyskontaktilla huolehtiessaan metrin turvasäteensä koskemattomuudesta. Hengittää kannattaa vain aivan äärimmäisen pakon edessä.

Vähemmän tunnettu fakta on kuinka sekä THL, STM, Paperiliitto, että Keskustanuoret kehottivat kaikkia koronteeniin joutuvia nauttimaan modernien englantilaisten pienpanimojen export stoutteja ja portereita. Ne kun ovat hyviä tuoreena, mutta kestävät myös merimatkan Intiaan, jossa on jollain helvetin ilveellä vähemmän koronatartuntoja kuin Suomessa.

Olin tiedostavana harrastajana turvautunut tietenkin etukäteen pandemiaan kahdella tällaisella oluella, joten uhraan ne kertoakseni kumpaako kannattaa hankkia kotiinkuljetuksena internetistä. Nämä on tilattu Kihoskhista. Tosin The Kerneliä voi tuurilla saada Pienestä, jos uskaltautuu post-apokalyptisen Helsingin kaduille. Ainakin sitä oli siellä tammikuussa.

Voi myös olla mahdollista, että olin päättänyt tehdä näistä vertailun jo ennen kuin tauti kaappasi kaiken median. Mutta ei nyt tartuta turhiin faktoihin. Juodaan olutta.

Export stout tai porter ei sinällään ole mikään tyyli. Jotkut panimot ovat käyttäneet termiä pidempään, ehkä kuuluisimpana Guinness, jonka upeaa 8% Special Export Stoutia oli aikoinaan Alkossakin vakiovalikoimassa. Yleisesti sanalla "export" näissä yleensä viitattaneen perustuotetta vahvempaan versioon.

The Kernelin pullotuspäivä on viitisen kuukautta taaksepäin ja Verdant puolitoista kuukautta tuoreempi.

Ensin miedompi 5,9% The Kernelin "Export India Porter". Nimihän viittailee IPAnkin suuntaan ja oluessa onkin amerikkalaisen IPAn Centennial/Columbus -humalointi ja tyyliltään tämä on jossain porterin ja black IPAn välissä. Tämä on entisestään tuttu olut. Ostin tätä joskus vuosia sitten ja tein itsestäni kyseenalaisen kesäisissä sukujuhlissa, kun pysähdyin jonnekin puskaan maistelemaan itseni yllättäneen oluen upeutta. Olin käynyt oluen repusta, kaatanut muovikuppiin ja sitten maistanut matkalla takaisin. Piti pysähtyä istumaan, koska Export India Porter vei melkein kirjaimellisesti jalat alta upeudellaan. Serkun "...no pitää olla hyvää kaljaa..." ihmettely soi vieläkin päässä.

Toisin sanoen loistava olut erinomaiselta panimolta. The Kernelillä on kaikki etulyöntiasemat tässä kilpailussa.

Musta olut, upea suuri ruskea tiivis vaahto. Tuoksussa voimakas paahteisuus, suklaisen taustajyrän tukemana. Tuoreempana tässä tuoksuu voimallisemmin myös amerikan pihkahumala, mutta tässä vaiheessa se on vain sellaista pientä viettelystä. Aivan maaginen suutuntuma. Pehmeän silkkinen. Juotavuus on jotain ihmeellistä. Maku on lempeää suklaista mallasta, jossa on karheampaa paahteisuutta kuin särökitarana svengaavan rytmiryhmän päällä. C-humalat antavat pientä raikasta tunnelmaa sekaan ja katkerojen tasapaino on niin hyvä, ettei sitä meinaa ensin edes panna merkille.

Niin. Tämä on aivan järkyttävän hyvä olut. Joka ainoa juttu on kohdallaan. Väittäisin jopa, että yksi parhaita 2010-luvulla kehitettyjä oluita koko maailmassa.

Niin, Verdant, mitäs siinä tölkissä olikaan reilusti ja tasapuolisesti kilpailemassa...

Musta olut tämäkin tietty, vaahto erittäin tumma, mutta myös lyhytikäinen. Samoissa maailmoissa mennään luonnollisesti tuoksunkin osalta, joskin eri painotuksin. Paahdetta ja tummaa suklaata, raikasta humalointia takapotkuna selvemmin kuin edellisissä. Lakritsia myös. Pieni hapettuminen vaivaa, pahvia häivähdys ja taikinaisuutta. Erittäin täyteläinen, paksun muhkea suorastaan. Valtaisa siirappinen paahtomaltaan jyrä vetää kaiken sileäksi. Se nousee ronskien katkeroiden, humalien ja alkoholin kanssa kieroksi selkeän lakritsaiseksi ja lääkemäiseksi loppujuonteeksi. Melassin käyttö tuntuu siinä hyvinkin positiivisena. Alkoholisuus sen sijaan on 7,7% olueksi aika suhteetonta, tosin niin on maku muutenkin. Tämä tuntuu enemmän joltain 10+ vahvuiselta imperial stoutilta.

Ihan eri olut siis kuin The Kernelin tuotos, toki näin oli odotettavissakin näin eri vahvuisissa oluissa. Se mikä The Kernelin oluesta kuitenkin tekee voittajan on tasapainoisuus ja jokaisen elementin täydellinen hallinta. Se ei katso prosentteja. Verdantin olut soittaa kyllä helvetin kovaa, mutta soittimet eivät ole vireessä.

Kyllä koronteenin varalta hamstraisin maanisesti kaapit täyteen The Kerneliä mielummin kuin vessapaperia, ruokaa tai elintärkeää lääkitystä. Kyllä ton Verdantinkin ihan valittamatta juo, mutta en välttämättä halua toista.