Tervetuloa taas koronan kannustaman panimoesittelyn pariin. Tällä kertaa pärjättäneen hieman lyhyemmällä pohjustuksella: Esittelen kerran viikossa kotimaisen panimon tuotteiden kautta. Panimot on valikoitu sen mukaan, että ensinnäkin minulla on niistä hyvä ennakkomielikuva ja toisekseen olen tutustunut niihin huonosti aiemmmin.
Tällä kertaa vuorossa Tuju Lappeenrannasta. Kuten Mallasseppien kanssa viimeksi, tämän sijainti oli minulle jossain vaiheessa hämärä. Tiedän toki missä Lappeenranta on, mutta pitkään luulin Tujun olevan Lahdesta. Syytän tästä Bönthöö Bönthöö -blogin Teemu Lahtista, joka on tehnyt Tujun kanssa paljon yhteistyötä. Teemu on nimittäin Lahdesta ja muistaa lahtipatrioottina mainita sen usein. Toinen syyllinen tähän mielikuvaan on jo edesmennyt lahtelainen Paja-panimo, joka kuulostaa vähän Tujulta jos on nauttinut tarpeeksi.
Lahti ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään, kerron kaiken tämän lahtauksen vain hämmentääkseni lukijat samalle tasolle kuin itse olin.
Panimo on siis Lappeenrannasta. 2015 perustettu, eli nykybuumissa lähes keski-ikäinen. Kahden kaveruksen pulju, eli vähän niin kuin puolet pienpanimoista. Mielenkiintoisemmaksi asiaa tekee toisen perustajan ravintolatausta, joka ainakin itselleni antaa aina pientä lisätoivoa makujen tasapainoisuudesta. Mitään Fiskarsin Panimon tapaista ruokaan suuntautuvaa kulmaa Tujulla ei kuitenkaan tunnu olevan, mitä nyt lihakoukku logona.
Tutustuminen Tujuun on jäänyt ihan pariin. Pari vuotta sitten Tujun Pienen kanssa tekemä Hoi Sie -niminen hapanolut, juuri Alkon erikoiserässä ollut erinomainen Pyöveli (Sodom-etiketillä!) ja festareilla maistamani Vermont Ravit ovat ainoat jotka lonkalta muistan. Mielikuva on näiltä pohjilta suht positiivinen ja maine, muukin kuin Lahtis-Teemun suitsema, tuntuisi olevan kohdallaan.
Pienestä väyrystelemäni mini-support-boksi sisälsi viisi eri olutta (yhden kahdesti). Heti kärkeen pitää kommentoida, että upeat sarjakuvamaiset etiketit näissä. En ollut ennen huomannutkaan. Toinen erikoissuperbonuspiste siitä, että pullotushetki on kerrottu etiketissä! Tosin vain kuukauden tarkkuudella, mutta sekin on paljon parempi kuin ei mitään tietoa. Tuoreita vaikuttivat kaikki olevan sen perusteella.
Berliner Munkki
4%
Berliner Weisse
Nimihän on muuten hassu, mutta koska nykyään lähes kaikki berliner weisset ja goset on jollain maustettu niin ensimmäisenä olettaisi jotain sokerishilloista berliininmunkki-kulmaa ja pinkkiä olutta. Tässä ei kuitenkaan mitään sen suuntaista maustetta ole.
Ei mikään perinteinenkään berliner. Humaloitu jenkkiläisillä Citralla ja Cascadella ja maustettu vielä päälle sitruunankuorella. Tummempi kuin perus-berliner ja sakkaa on huolella, saa varoa kaataessa. Tuoksu on ensikosketuksella vähän IPAa henkivä sitruksinen humala. Se on se Citra-Cascade asialla siinä. Läpi marjaisempaa hedelmää ja karviaismaista kirpsakkuutta jo hajussa.
Yllättävän täyteläinen. Pehmeä jopa. Lempeän hedelmäinen, persikkainen, sitruksinen. Humalat tuovat oman säväyksensä. Makeuttakin jonkun verran. Loppuu selkeään happamuuteen, mutta ei kovin hyökkäävään. Päinvastoin happamuus aika helposti lähestyttävää ja kevyttä, gosemainen fiilis.
Berliner weisseksi odottaisi vieläkin kuivempaa ja terävämpää olutta. Varsin mukava juotava kuitenkin, hapanolueksi helppo. Jos uskoisin* hellään lähestymiseen asiassa, voisin tarjota ekaksi happamaksi olueksi aloittelijalle. Siihen hyvä.
Pullotettu: 03/20
Hoptinen Illuusio
4,9%
(Sessio) IPA
"Session IPA" eli mieto IPA pullon ja prosenttienkin mukaan. Nimi antaa olettaa jonkinlaista taikatemppua. Onko tämä taiottu täyden IPAn makuiseksi? Taikasanat ovat kuulemma "Citra ja Cascade" eli samat kuin berlinerissä. Onhan ne toki parempia kuin joku hiton simsalabim.
Samea, oranssi meripihkainen. Tuoksu on raikasta hedelmää, sitrusta vähemmän yllättäen. Jenkkimeno siis, taustalta nousee karheampaakin humalaa. Pihkaa ja yrttisyyttä. Hyvin lievää pahvia hapettumisesta, mutta ei häiriöksi.
Ohoh. Olut vähän yllätti suuhun päästyään. Hedelmäisen pyöreä, yllättävän paksu ensikosketus, joka muljahtaa sellaiseksi mitä viisiprosenttisen olettaisi olevan. Kokonaisvaikutelma sellainen greippimehuun vivahtava, maltaista pehmeyttäkin. Tuntuva katkero loppuun, humala hakee mäntyisempiä tuntumia jälkitunnelmissa.
Ihan jees välttää sessio ipojen pahimman ohuuden, mutta onhan se puoliväkisinkin siellä silti. Lajissaan kuitenkin varsin mainio.
Pullotettu: 03/20
Pilsnero
5,2%
(Keller) Pilsner
Vaalea kultainen, kevyesti samea. Iso vaalea vaahto, niin iso, että oli hankaluuksia pitää kurissa. Hyvin simppeli tuoksupuoli, mutta ei huono. Raikasta saksalaista mausteista humalaa, hieman kukkaisuuttakin. Kun vähän pyöräyttää tulee suorastaan saisonmaisen pippurinen fiilis. Erikoista.
Maku on kuiva, kirkas, raikas ja rapsakka. Pientä vaalealeipäistä maltaisuutta ja mausteiset humaluudet siihen päälle. Aika pitkälti se mitä pilsiltä odottaakin, paitsi, että katkerot purevat jopa liiankin kovaa. Niiden mukana puskee samaa pippurisuutta mikä oli jo tuoksussa.
Kokonaisuudessa on jotain, mistä en saa kiinni, mikä vie ajatuksia voimakkaammin humaloituihin vaaleisiin belgeihin. Kuten De Ranken XX Bitter ja jotkut saisonit. En osaa erotella onko tässä sivumakuna aavistus jotain sellaista belgimäistä mausteista hiivasta tulevaa esteriä vai tuleeko se vaikutelma puhtaasti katkeroiden ja humalan luonteesta. No tuli mistä tuli, ei se siis mitenkään pahalta maistu.
Varsin raikkaan rapsakka olut siis muuten, jos terävästä pilsistä pitää ja ei tuota nörtin vinkumista ota huomioon.
Pullotettu: 03/20
Porterrieri
5,3%
American Porter
Etiketissä on hatusta päätellen jonkinlainen koiramaailman Rob Halford, mutta tarkemmin katsoen, kyseessähän on satamatyöläinen eli porter. Tietenkin, porter-terrieri. Ei siis portieeri- eli portsari-terrieri johon ensimmäinen mielleyhtymä nimestä oli
Nätti portteri, musta olut ja tiivis kaunis vaahtopää. Kaukaa leijuu imelän mallasleipäinen tuoksu, jopa hieman hedelmäinen. Juontietäisyydeltä asiaan tutustuessa tuoksu on kuitenkin enemmän jenkkihumalainen, raikkaan mäntyinen, hieman pihkaisenkin puolella. Paahdetta taustalla.
Sulava, ohuehko mutta pehmeä. Saaristolaisleipä, kevyt kahvisuus ja rouhea jenkkihumala yhdistyvät. Hedelmäistä sivumakua, jota en kyllä portteriini kaipaisi, mutta onneksi varsin kevyt.
Kauppavahvuiseksi ihan toimiva portterihan tämä.
Pullotettu: 03/20
Nestehukka
5,5%
(Red) IPA
Red IPA on aina vähän ärsyttänyt tyylinä. Se on jotenkin liian tekemällä tehty välityyli. Amerikkalaisen IPAn ja amerikkalaisen Amber Alen välimuoto ja tuntuu putoavan yleensä jompaan kumpaan kategoriaan niistä eikä useinkaan puolusta olemassaoloaan tyylinä. Mutta eipä se oluesta toki huonoa tee.
Nestehukka, onpas kansanterveydellisesti ajattelevainen nimi! Etiketti näyttää nopeasti katsoen melkein samalle kuin Porterrierissä koska koiraeläin tässäkin rähjää. Tarkemmin katsoen sudellahan on yömyssy päässä, sillä etiketti onkin punahilkka-teemainen.
Kaunis olut. Mahonginpunainen, hieman samea. Hyvä vaahto. Tuoksu hyvinkin kypsän hedelmäistä. Karamellimallasta iisisti taustalta. Pientä polttoöljyn puolelle kääntyvää pihkahumalaa (kuulostaa rumalta, mutta on hyvä asia). Kypsä hedelmä kuitenkin dominoi tuoksua vähän liikaakin omaan makuuni.
Yllättävänkin täyteläinen suussa näihin voltteihin. Juotavuus hyvä. Maussa maltaisuutta karamellin ja tumman leipäisyyden muodossa. Hillitysti kuitenkin. Päärooli on tuntuvilla katkeroilla, jotka on upeassa tasapainossa. On ihan ärhäkät, mutta astuvat kuvaan sulavasti, ei ylilyövästi iskien.
Jännä yhdistelmä. Tuoksun perusteella en olisi laittanut jatkoon, mutta kokonaisuutena ehkä näistä maistelluista Tujun oluista paras. Erittäin kiva IPA, kauppavolttejaan vakuuttavampi. Tätä paintti kiitos.
Pullotettu: 03/20
----
Hyviä on Tujun kauppavahvuisetkin siis, ei ole turhaan kehuttu panimo. Silti, jos yksi Tuju pitää valita, se on ehdottomasti se Sodom-logoinen Pyöveli. Se on nimittäin loistavaa tavaraa se.
Kiitokset Pieneen pikkupaketin järjestelemisestä! Isompia saa Pienen verkkokaupasta noudettavaksi.
Seuraavana panimona Helsingin Etko.
---------
Korona-ajan panimokatsaukset tähän asti:
1. Mallassepät
2. Tuju
3. Etko
*Mutta en usko. Suoraan syvään päähän niin on pakko uida. Cantillon gueueze ja Rodenbach grand cru, eikä mitään meinailua.
Tällä kertaa vuorossa Tuju Lappeenrannasta. Kuten Mallasseppien kanssa viimeksi, tämän sijainti oli minulle jossain vaiheessa hämärä. Tiedän toki missä Lappeenranta on, mutta pitkään luulin Tujun olevan Lahdesta. Syytän tästä Bönthöö Bönthöö -blogin Teemu Lahtista, joka on tehnyt Tujun kanssa paljon yhteistyötä. Teemu on nimittäin Lahdesta ja muistaa lahtipatrioottina mainita sen usein. Toinen syyllinen tähän mielikuvaan on jo edesmennyt lahtelainen Paja-panimo, joka kuulostaa vähän Tujulta jos on nauttinut tarpeeksi.
Lahti ei kuitenkaan liity asiaan mitenkään, kerron kaiken tämän lahtauksen vain hämmentääkseni lukijat samalle tasolle kuin itse olin.
Panimo on siis Lappeenrannasta. 2015 perustettu, eli nykybuumissa lähes keski-ikäinen. Kahden kaveruksen pulju, eli vähän niin kuin puolet pienpanimoista. Mielenkiintoisemmaksi asiaa tekee toisen perustajan ravintolatausta, joka ainakin itselleni antaa aina pientä lisätoivoa makujen tasapainoisuudesta. Mitään Fiskarsin Panimon tapaista ruokaan suuntautuvaa kulmaa Tujulla ei kuitenkaan tunnu olevan, mitä nyt lihakoukku logona.
Tutustuminen Tujuun on jäänyt ihan pariin. Pari vuotta sitten Tujun Pienen kanssa tekemä Hoi Sie -niminen hapanolut, juuri Alkon erikoiserässä ollut erinomainen Pyöveli (Sodom-etiketillä!) ja festareilla maistamani Vermont Ravit ovat ainoat jotka lonkalta muistan. Mielikuva on näiltä pohjilta suht positiivinen ja maine, muukin kuin Lahtis-Teemun suitsema, tuntuisi olevan kohdallaan.
Pienestä väyrystelemäni mini-support-boksi sisälsi viisi eri olutta (yhden kahdesti). Heti kärkeen pitää kommentoida, että upeat sarjakuvamaiset etiketit näissä. En ollut ennen huomannutkaan. Toinen erikoissuperbonuspiste siitä, että pullotushetki on kerrottu etiketissä! Tosin vain kuukauden tarkkuudella, mutta sekin on paljon parempi kuin ei mitään tietoa. Tuoreita vaikuttivat kaikki olevan sen perusteella.
4%
Berliner Weisse
Nimihän on muuten hassu, mutta koska nykyään lähes kaikki berliner weisset ja goset on jollain maustettu niin ensimmäisenä olettaisi jotain sokerishilloista berliininmunkki-kulmaa ja pinkkiä olutta. Tässä ei kuitenkaan mitään sen suuntaista maustetta ole.
Ei mikään perinteinenkään berliner. Humaloitu jenkkiläisillä Citralla ja Cascadella ja maustettu vielä päälle sitruunankuorella. Tummempi kuin perus-berliner ja sakkaa on huolella, saa varoa kaataessa. Tuoksu on ensikosketuksella vähän IPAa henkivä sitruksinen humala. Se on se Citra-Cascade asialla siinä. Läpi marjaisempaa hedelmää ja karviaismaista kirpsakkuutta jo hajussa.
Yllättävän täyteläinen. Pehmeä jopa. Lempeän hedelmäinen, persikkainen, sitruksinen. Humalat tuovat oman säväyksensä. Makeuttakin jonkun verran. Loppuu selkeään happamuuteen, mutta ei kovin hyökkäävään. Päinvastoin happamuus aika helposti lähestyttävää ja kevyttä, gosemainen fiilis.
Berliner weisseksi odottaisi vieläkin kuivempaa ja terävämpää olutta. Varsin mukava juotava kuitenkin, hapanolueksi helppo. Jos uskoisin* hellään lähestymiseen asiassa, voisin tarjota ekaksi happamaksi olueksi aloittelijalle. Siihen hyvä.
Pullotettu: 03/20
Hoptinen Illuusio
4,9%
(Sessio) IPA
"Session IPA" eli mieto IPA pullon ja prosenttienkin mukaan. Nimi antaa olettaa jonkinlaista taikatemppua. Onko tämä taiottu täyden IPAn makuiseksi? Taikasanat ovat kuulemma "Citra ja Cascade" eli samat kuin berlinerissä. Onhan ne toki parempia kuin joku hiton simsalabim.
Samea, oranssi meripihkainen. Tuoksu on raikasta hedelmää, sitrusta vähemmän yllättäen. Jenkkimeno siis, taustalta nousee karheampaakin humalaa. Pihkaa ja yrttisyyttä. Hyvin lievää pahvia hapettumisesta, mutta ei häiriöksi.
Ohoh. Olut vähän yllätti suuhun päästyään. Hedelmäisen pyöreä, yllättävän paksu ensikosketus, joka muljahtaa sellaiseksi mitä viisiprosenttisen olettaisi olevan. Kokonaisvaikutelma sellainen greippimehuun vivahtava, maltaista pehmeyttäkin. Tuntuva katkero loppuun, humala hakee mäntyisempiä tuntumia jälkitunnelmissa.
Ihan jees välttää sessio ipojen pahimman ohuuden, mutta onhan se puoliväkisinkin siellä silti. Lajissaan kuitenkin varsin mainio.
Pullotettu: 03/20
Pilsnero
5,2%
(Keller) Pilsner
Vaalea kultainen, kevyesti samea. Iso vaalea vaahto, niin iso, että oli hankaluuksia pitää kurissa. Hyvin simppeli tuoksupuoli, mutta ei huono. Raikasta saksalaista mausteista humalaa, hieman kukkaisuuttakin. Kun vähän pyöräyttää tulee suorastaan saisonmaisen pippurinen fiilis. Erikoista.
Maku on kuiva, kirkas, raikas ja rapsakka. Pientä vaalealeipäistä maltaisuutta ja mausteiset humaluudet siihen päälle. Aika pitkälti se mitä pilsiltä odottaakin, paitsi, että katkerot purevat jopa liiankin kovaa. Niiden mukana puskee samaa pippurisuutta mikä oli jo tuoksussa.
Kokonaisuudessa on jotain, mistä en saa kiinni, mikä vie ajatuksia voimakkaammin humaloituihin vaaleisiin belgeihin. Kuten De Ranken XX Bitter ja jotkut saisonit. En osaa erotella onko tässä sivumakuna aavistus jotain sellaista belgimäistä mausteista hiivasta tulevaa esteriä vai tuleeko se vaikutelma puhtaasti katkeroiden ja humalan luonteesta. No tuli mistä tuli, ei se siis mitenkään pahalta maistu.
Varsin raikkaan rapsakka olut siis muuten, jos terävästä pilsistä pitää ja ei tuota nörtin vinkumista ota huomioon.
Pullotettu: 03/20
Porterrieri
5,3%
American Porter
Etiketissä on hatusta päätellen jonkinlainen koiramaailman Rob Halford, mutta tarkemmin katsoen, kyseessähän on satamatyöläinen eli porter. Tietenkin, porter-terrieri. Ei siis portieeri- eli portsari-terrieri johon ensimmäinen mielleyhtymä nimestä oli
Sulava, ohuehko mutta pehmeä. Saaristolaisleipä, kevyt kahvisuus ja rouhea jenkkihumala yhdistyvät. Hedelmäistä sivumakua, jota en kyllä portteriini kaipaisi, mutta onneksi varsin kevyt.
Kauppavahvuiseksi ihan toimiva portterihan tämä.
Pullotettu: 03/20
5,5%
(Red) IPA
Red IPA on aina vähän ärsyttänyt tyylinä. Se on jotenkin liian tekemällä tehty välityyli. Amerikkalaisen IPAn ja amerikkalaisen Amber Alen välimuoto ja tuntuu putoavan yleensä jompaan kumpaan kategoriaan niistä eikä useinkaan puolusta olemassaoloaan tyylinä. Mutta eipä se oluesta toki huonoa tee.
Nestehukka, onpas kansanterveydellisesti ajattelevainen nimi! Etiketti näyttää nopeasti katsoen melkein samalle kuin Porterrierissä koska koiraeläin tässäkin rähjää. Tarkemmin katsoen sudellahan on yömyssy päässä, sillä etiketti onkin punahilkka-teemainen.
Kaunis olut. Mahonginpunainen, hieman samea. Hyvä vaahto. Tuoksu hyvinkin kypsän hedelmäistä. Karamellimallasta iisisti taustalta. Pientä polttoöljyn puolelle kääntyvää pihkahumalaa (kuulostaa rumalta, mutta on hyvä asia). Kypsä hedelmä kuitenkin dominoi tuoksua vähän liikaakin omaan makuuni.
Yllättävänkin täyteläinen suussa näihin voltteihin. Juotavuus hyvä. Maussa maltaisuutta karamellin ja tumman leipäisyyden muodossa. Hillitysti kuitenkin. Päärooli on tuntuvilla katkeroilla, jotka on upeassa tasapainossa. On ihan ärhäkät, mutta astuvat kuvaan sulavasti, ei ylilyövästi iskien.
Jännä yhdistelmä. Tuoksun perusteella en olisi laittanut jatkoon, mutta kokonaisuutena ehkä näistä maistelluista Tujun oluista paras. Erittäin kiva IPA, kauppavolttejaan vakuuttavampi. Tätä paintti kiitos.
Pullotettu: 03/20
----
Hyviä on Tujun kauppavahvuisetkin siis, ei ole turhaan kehuttu panimo. Silti, jos yksi Tuju pitää valita, se on ehdottomasti se Sodom-logoinen Pyöveli. Se on nimittäin loistavaa tavaraa se.
Kiitokset Pieneen pikkupaketin järjestelemisestä! Isompia saa Pienen verkkokaupasta noudettavaksi.
Seuraavana panimona Helsingin Etko.
---------
Korona-ajan panimokatsaukset tähän asti:
1. Mallassepät
2. Tuju
3. Etko
*Mutta en usko. Suoraan syvään päähän niin on pakko uida. Cantillon gueueze ja Rodenbach grand cru, eikä mitään meinailua.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.