Helles hellettä odotelles 31: Takatalo & Tompuri Kaski Helles ja hellettä odotelles jälkisanat

Kaski Helles

Takatalo & Tompuri, Suomi
4,6%
Helles

Kolmekymmentä olisi ollut kaunis tasaluku lopettaa, mutta kaupassa sattui vielä silmään Takatalo & Tompurin Kaski Helles. Kun nyt olen panimoa itsekin maan parhaaksi lagerin tekijäksi kehunut, niin pakko kai tämä oli vielä ottaa mukaan rikkomaan se tasaluku.

Panimo siis itärajan läheltä Virolahdelta, oikea maatilapanimo, jonka "keikkakeittäjä" ja olutkirjailija Mikko Salmi on auttanut aikoinaan alkuun. Salmi aina mainitaan näissä yhteyksissä, mutta en ole ihan varma Mikon nykyisestä suhteesta panimoon, että vieläkö hän siellä käy paljonkin jelppimässä. Käsittääkseni pääosin pulju toimii kuitenkin ihan omin voimin jo ja ainakin osa resepteistä on jo isäntien omaa käsialaa. Puhtaiden lagerien lisäksi arvostan T&T:ssä oikeastaan eniten selvää omaa linjaa, joka ei juokse jokaisen sumukalja- tai hapanoluttrendin perässä vaan tekee omaa juttuaan ja pyrkii tekemään sen hyvin. Onko se taloudellisesti kannattava ratkaisu, sitä en tiedä, mutta noin asenteena arvostan paljon.

Päiväys 17-10-21.

Vaalean kultainen, sameahko. Nätti vaahto. Tuoksu on hieno, kauniin raikas ja kukkaisen humalainen.  Kun oikein tuoksuttelen niin aivan jäätävän kevyt savuisuus taustalla, kuin haamu. Ei kai T&T:llä ole livahtanut kylmäsavulagerin maltaita hellesin mäskiin? Vai onko tässä vain jotain muuta talon ominaisuutta mikä vain luo mielleyhtymän itselleni tutumpaan tuotteeseen? No, se on niin vieno häivähdys, että menee mielikuvituksen piikkiin.

Kevyt, aivan siinä ja rajalla, ettei mene liiankin kevyeksi. Puhdas ja kuulas. Tasapaino on erinomaisesti kohdallaan, mutta olut on muuten melkein liiankin ilmeetön ja kuiva. Mallas ei oikein nouse esiin saksalaisten tavoin. Katkerointi sen sijaan on oikein miellyttävä ja lopettaa oluen loistavasti niin, että haluaa mielellään toisen kulauksen ja lopulta toisen tuopin. Aromipuoli humalasta ei pääse esiin.

Ei valittamista sinällään, pullon kokoa lukuunottamatta. Puhdas kaunis olut, mutta omaa luonnetta uupuu. Hacker-Pschorrin seuralainen siinä mielessä. Laitan sen edelle, sillä oli sitä raikkaampi ja pirteämpi.

Hell of a ranking

1. Spaten Münchner Hell
2. Paulaner Münchner Hell
3. Weihenstephaner Original Hell
4. Ayinger Jahrhundert Bier
5. Augustiner Edelstoff
6. Mahrs Bräu Helles
7. Augustiner Lagerbier Hell
8. Hofbräu Original
9. Tegernseer Hell
10. Cloudwater Helles
11. Chiemseer Hell
12. Maku Alppilaakso Helles Lager
13. Sonnisaari Hyöky
14. Ayinger Lager Hell
15. Andechser Hell
16. FrauGruber Helles
17. Takatalo & Tompuri Kaski Helles
18. Hacker-Pschorr Münchner Hell
19. FrauGruber 24/7
20. Neumarkter Lammsbräu Urstoff
21. Laitilan Kukko Helles
22. Müllerbräu Hell
23. Urban Chestnut Hopfenperle
24. Oettinger Helles
25. Löwenbräu Original
26. Ruosniemen Tradenomi
27. Weltenburger Kloster Hell
28. Hailuodon Laakeri
29. Stigbergets Ringöbräu Helles
30. Kloster-brauerei Scheyern Klosterbier Hell
31. Vakka-Suomen/Stadin Prykmestar Helles

Jälkisanat 

Huh, viimein tämä on ohi. Hyväähän hyvä olut on, mutta sarja kasvoi 8-10 olutta isommaksi kuin alunperin aavistelin. Seuraavaksi jotain ihan muuta.

Tiesin hellesin olevan kapea tyyli ja yleensä pystyy luottamaan siihen, että jos joku sitä on lähtenyt tekemään niin se asiansa osaa. Helles on niin helppo tyriä, ettei siihen kannata lähteä raaka-aineita tuhlaamaan jos ei tiedä mitä tekee. Odotin siis oikeastaan aika tympeähköä, mutta kovalaatuista settiä. Variaatiot pysyivät melko kapeassa haarukassa, mutta tasoltaan tämä osoittautui vielä odotuksiani kovatasoisemmaksi. Oikeasti suurin osa oluista oli niin hyvä, että mielelläni joisin valittamatta uudelleen ison tuopin. Vähintään top 23 listasta oli sellaista, että ihan tyytyväisyyttä hymisisin jos hanasta biergartenissa tarjottaisiin.

Muutamia jälkiviisauksia ehkä kuitenkin. 

Sijat 1-9: Valiojoukko

Nämä olivat kaikki oikeasti niin hemmetin hyviä, että toisena päivänä ja vähän eri tuoreuksilla, järjestys voisi olla mikä tahansa kombinaatio näistä yhdeksästä. Nyt sen sattui viemään Spaten. Näitä juodessa suorastaan himoitsi toista samanlaista heti perään. Sellaisia oluita, joita kun saa biergartenissa eteensä, niin ei ole lainkaan kiire mihinkään vaan ihan mielikseen istuu siellä koko illan ja juo samaa olutta tuoppi toisensa jälkeen. Vähemmän yllättäen nämä kaikki ovat Baijerista.

Sijat 10-16: Eteerisesti vajavaiset

Nämä olivat loistavia viiden tähden oluita kaikki, mutta niistä kaikista puuttui äärimmäisen hankalasti määriteltävä *jokin* tai sitten niissä oli joku aivan minimaalinen, mahdollisesti iästä johtuva heitto, joka ajoi ne pois kärkisakista. Kuten listasta näkyy, seitsemästä oluesta neljä oli modernien craft-panimoiden tuotoksia ja loput Baijerista. Kräftihommissa, myös Suomessa, pystytään siis erinomaisen baijerilaisen hellesin tasoon, mutta vuosikymmenten hienosäätö uupuu.

Sijat 17-23: Perustekijät

Nämäkin olivat sinällään erittäin hyviä. Jos tämmöisen saisi tuoreena hanasta ja sopivassa tilanteessa, olisi yhtä hymyä. Mutta näissä oli kaikissa näin vertailtuna jokin heitto, yleensä tasapaino ei ollut aivan sellainen täydellinen tai esim. Kukon tapauksessa oli läsnä kevyesti epämiellyttävä juttu, joka korostui enemmän juodessa. Sellainen, josta ei välttämättä välittäisi ihan hirveästi terassilla viileää tuoppia kaataessa, mutta täydellisiin vertaillessa kyseessä on isohko miinus. Lisäksi usein noissa kärkipään oluissa oli maltaisuudessa sellainen "kuulas syvyys" joka näistä hyvin usein puuttui. Tai sitten yksinkertaisesti ainoa reaktio minkä nämä aiheuttivat oli "eh, ihan kiva".

Sijat 24-31: Alisuoriutujat

Suurin osa tästä pohjalohkostakin oli oikeastaan "ihan jees" aika monelta osin. Useimmissa oli jotain pientä vikaa, mutta ei oikeastaan sellaista, että olut jäisi kesken, viimeistä lukuunottamatta. Kotiolutkilpailuissa olisin pitänyt suurinta osaa hyvinä helleseinä, mutta toisaalta olen juonut parempia kotiolut-hellesejä kuin mikään näistä. Näitä ehkä yhdisti eniten se, ettei niistä tullut sitä "haluan toisen" fiilistä. Jokin mätti tarpeeksi, että asia oikeasti häiritsi. Joku asia korostui väärin tai oluessa oli jokin selvähkö vika. Silti ainoastaan aivan viimeisessä oli niin paljon korjattavaa, että se meni yli. Löwenbräu ja Weltenburger olivat lisäksi todella pahoja pettymyksiä, odotin molemmilta niin kovin paljon enemmän.

Toiseksi viimeiseksi jäänyt Scheyern kärsi rehellisesti sanoen aika paljon siitä, että oli toinen maistettu olut eikä ollut ihan timangia. Hyvin pitkään tuli verrattua siihen ja ensimmäisenä tuli päähän ajatus "no ei tässä ainakaan niin tasapainoton maltaisuus ole kuin siinä Scheyernissä". Jälkikäteen ajatellen kun lukee mitä siitä kirjoitin, se olisi ansainnut sijoituksen muutaman paikan ylempänäkin, ainakin tuon Stigbergetsin ohi. Toisaalta se oli vain pari kuukautta vanha ja silti ikä näkyi ja panimo selitteli asiaa jollain suodattamattomuudella. Come on. Eli pohjalohkoon se olisi jäänyt vaikka olisi myöhemminkin maistettu, vaikkei ehkä toiseksi viimeiseksi.

Stigbergetsin craft-hellesistä sanon vielä sen, että olut oli sinällään ihan jees, mutta vimmainen maltaan pelko ja täysin käsittämätön riisillä ohentaminen veivät sen tasapainon ihan sivuun tyylistä. Koko homman juju on kuitenkin olla pehmeän juotava, mutta silti selkeän maltainen olut, niin moinen ohentaminen on aivan päätön ratkaisu oli miten craft-versio tahansa. Se maistui hellesiltä, jonka tekijä on lukenut vieraskielisestä kirjasta mitä helles on. Tyyleillä saa leikkiä, mutta pitäisi nyt edes yrittää ensin ymmärtää mistä tyylissä on kysymys.

Muita huomioita:

-Tuoreus tietenkin vaikutti listaan, mutta vähemmän kuin luulisi. Vaikka "valiojoukossa" on kaksi varsin tuoretta tapausta (Spaten ja Weihenstephaner) niin siellä on vastapainoksi myös neljä olutta, jotka olivat koko satsin vanhimmasta päästä vain 2kk päässä päiväyksistään (Augustinerit, Mahr's Bräu ja Tegernseer). Pohja-kympissä ei ollut kuin kaksi noita vanhempaa. Tuoreus auttaa, mutta ei homma vain siitä ole kiinni.

-Asia minkä olen periaatteessa aina tiennyt, mutta usein unohtanut, nousi mielen päälle näitä oluita juodessa. Pilsin ero hellesiin on periaatteessa "pils on kuivempi ja vahvemmin humaloitu kuin helles", mutta helposti se typistyy mielessä muotoon "pils on rapsakampi ja humaloidumpi kuin helles", joka kuulostaa samalta asialta muttei ole. Sitä humalan roolia ja katkeroa kun usein korostetaan ja tämmöisiä muistisääntöjä on turhan helppo itselleen luoda. Mutta kun näitä joi ja samaan aikaan tuli juotua pari saksalaista pilsiäkin, niin monessa tapauksessa voi sanoa maltaisuuden olevan humalointia huomattavasti kriittisempi ero. Saksalainen pils on ensisijassa *kuiva* ja siinä ei ole sitä maltauden muhkeutta mikä hyvässä hellesissä on. Katkerot seuraavat sitten perässä ja voivat olla välillä hyvinkin lähelle samoissa tasoissa. Siksi monen (craft-)hellesin tekijän ensimmäinen virhe tuntuukin olevan tehdä oluesta aivan liian kuiva, pilsmäinen.