Olutkirjapäiväkirja - osa 8

Tämän päivityksen piti tulla jo kuukausi sitten, mutta asioiden selvitys kustantajan kanssa kesti sen verran, että piti vähän jarrutella. Paljon on kuitenkin taas kyselty, joten tilannepäivityksen paikka: Kirja on toimitettu kustantajalle. Se on siis valmis. 

Julkaisu sen sijaan siirtyi alunperin mietitystä ensi vuoden alkupuolelle. Ikävä sinällään, ettei ehdi isänpäivä/joulumarkkinoille, mutta tuskin tässä minkään Remeksen kanssa ollaan kilpailemassa muutenkaan. Myynti kiinnostaa minua vähemmän kuin kustantajaa. Kunhan julkaistuu. Eiköhän se halukkaiden ja tarvitsevien pöytään tiensä löydä.

Kirjalla on myös kansi! Vaikka sisältö on aika puhtaasti omin käsin kasattu, kannen sentään suunnitteli itseäni pätevämpi ihminen eli työkaverini Helena Valtonen, joka on mualiman paras hommassaan ja sitä paitsi savolainen eli muutenkin komea ja kaikessa ylivertainen (sen yhden takavuosien tekstaripalstan mukaan). Helena on sattumalta suunnitellut myös tuon Tuopillisen logon, joten sikälikin luonteva jatko. 

Nyt kun paketti on ns. lopullisesti kasassa, lienee hyvä paikka sanoa vähän jotain siitä mitä olen kirjalla hakenut.

Ensimmäisessä olutkirjapäiväkirja-postauksessa viime vuonna totesin näin "Lyhyesti sanoen tavoitteeni on tehdä sellainen olutkirja, millainen olisi auttanut kun aloittelin harrastustani ja josta kuitenkin olisin oppinut jotain uutta vaikka olisin törmännyt siihen kymmenen vuotta harrastettuakin."

Tämä mission statement on pitänyt hyvin kutinsa koko projektin läpi ja mielestäni onnistuin varsin hyvin osumaan maaliinkin vielä. Olisin ollut innoissani jos olisin saanut tällaisen paketin silloin kun aloitin olutharrastusta. Sellaisen, että siinä kerrotaan mitä olut on, mistä se tulee, miten sitä juodaan ja millaista se voi olla. Ostin olutharrastuksen alussa esim. monta oluita luetteloivaa kirjaa, joista en tullut hullua hurskaammaksi. Kesti monta vuotta, että löysin kirjoja ja sivustoja, joissa kerrottiin oikeasti niitä asioita mitkä minua kiinnostivat ja kaikki piti vähän keräillä sieltä täältä.

Lopputulos on jotain, jonka voi ehkä ensisijassa kuvailla kirjaksi "kokeneelta olutharrastajalta alkavalle olutharrastajalle". Silti, väitän siinä olevan juttua kokeneemmillekin juovoille ja toisaalta kirjasta on helppo lukea perustieto-tasoisia pintaraapaisuja myös jos ihan kaikki detaljit ei nappaa.

Jännittää tietenkin ihan helvetisti minkälaisen vastaanoton kirja saa. Vaikka olen hyvinkin ylpeä lopputuloksesta, näen tietenkin siinä paljon minkä olisi voinut tehdä paremmin ja hienommin jos olisi enemmän aikaa, rahaa ja taitoja. Miten paljon asiat, jotka itse koen puutteina, sitten näyttäytyvät sellaisina ulospäin on jännä nähdä. Mutta se on kevväämmällä se.

Voin myös kuvitella, että koska pakinoin Olutpostiin ja kirjoitan muutenkin yleensä huumori mielessä, niin joku odottaa kirjan olevan yhtä vitsiparaatia alusta loppuun. On siellä kepeämmät letkautuksensakin, mutta mikään läppäkokoelma se ei ole. 

Mutta nyt homma on sillä mallilla, että en siunaa ajatustakaan tälle muutamaan hetkeen. Palataan asiaan sitten lähempänä julkaisua.

---

Muuta pientä:

-Niin hei. Se tyyppi, joka jossain kielitoimiston kellarissa sulkakynä kädessä keksi, että Tšekki kirjoitetaan myös suomeksi "hattuässällä" voi painua syvälle persiin reikään. Jokainen suomalainen kirjoitusasu pitäisi laatia sen mukaan mitä perus-suomi/ruotsi-qwertyllä voi kirjoittaa ilman jotain hiivatin alt-koodia tai copy-pastea. Tsekki, Tshekki, Zhekki, Tchekki, Tschekki, Tsshekidaveinau, kyllä noita on. Kaikki kuitenkin ääntää sen "tsekki" niin aivasama. Eri asia sitten jos nimellä ei olisi suomalaista versiota lainkaan, mutta kun on. 

Ja slaavit hei, vähemmilläkin ässillä pärjää. Karsikaa muutama. Me voidaan niistää vastapalvelukseksi sijamuotolistaa pari kappaletta lyhyemmäksi. Aivan hyvin tullaan toimeen abessiivitta. Terveisiä vain tSekki-kappaleen oikoluvusta.

-Olisi pitänyt lopettaa kaiken olutmedian seuraaminen kirjan tekemisen ajaksi. Olin juuri vetämässä kirjaa pakettiin, kun Martyn Cornell päätti julkaista blogissaan historiikin siitä miten irlantilainen red ale on ihan keksitty markkinointijuttu ilman historiallista perustaa. Onneksi olin joskus aiemmin jo päätynyt siihen lopputulokseen, että irkkured on oikeastaan vain bitteriä, niin siitä ei mitään monen sivun rutinoita ollut, mutta pientä korjausta vaati silti. Tuli mieleen, että kyllä tietämättömyys olisi joskus autuutta. Ei ollut eka kerta nimittäin tämän kirjaprojektin aikana.