Tauon oppeja ja ajatuksia

Olutuutiset ja some

Kun aloitin tauon, vähän epäröin, miten hyvin muka pysyy nykyajan superlinkittyneessä maailmassa erossa mistään olutaiheista vaikka yrittäisi. Vastaus kuuluu, että aika hyvin! Ihan hesaria lukemalla tuli toki joitakin uutisia tietooni, mutta en esimerkiksi ollut kuullut lainkaan Ruosniemen Panimon lopettamisesta.  Se on kuitenkin melko iso skeneuutinen, kyseessä suht näkyvä panimo. Bongasin tiedon siitä vasta viikko tauon loputtua, kun palailin Saksasta. Olin vain ihmetellyt joskus niiden Helsingin baarin ohi kulkiessa kesäkuussa, että "onpas Ruosniemenkin kauppa kiinni vaikka kansaa on liikkeellä, lienee se tekijäpula". Ikävä homma Ruosniemelle, toivottavasti tekijät sieltä löytävät paikkansa.

Pysyin aika hyvin ulkona kaikesta olutalan kehityksestä ja taantumuksesta. Some oli miellyttävän tyhjä, lukuunottamatta parin tutun harrastajan oluenkuvasarjoja. Mutta kun niihin ei reagoinut, algoritmit alkoivat hieman vähentää. Tosin eivät ne puolessa vuodessa vielä luovuttaneet. 

Somen ulkopuolella lähinnä hesarin olutraadit tulivat nenälle aina kun ne julkaistiin ja monesti klikkasin ne suorastaan automaatiolla täysin ajattelematta auki. En onneksi yleensä kerennyt juuri lukea ennen kuin tajusin virheeni. 

Jotain muitakin uutisia toki näki sitten siellä somessa, etenkin tietyt olutalan vanhemmat herrat tykittivät facebookiin välillä niin mielenkiintoisia linkkejä omille seinilleen, että meinasin mutettaa koko ukot. En toki klikannut, mutta otsikoistakin oppii vaikka mitä. Sapporo ostaa Stonen. Pyynikin vaikeuksista uutisoivat ihan valtamediatkin. Jonkun tutun instagrammista bongasin Salaman uuden baarin.

Aluksi satunnaisetkin olutjutut vähän ärsyttivät kun niistähän piti päästä eroon. Viimeistään kesäkuun tienoolla alkoi sitten taas kiinnostaa pikkuhiljaa ja houkutus klikkailla uutisia auki oli kova. Se kertoi ensisijassa, että tauko oli toiminut, olut alkoi olla taas kiinnostava aiheenakin.

Jos Ruosniemen sulkeminen on mennyt ohi, on lienee mennyt paljon muutakin. Vähän pitänee tutkia mistä kaikesta on jäänyt paitsi. Nyt kun on taas motivaatiota ja intoa niitä juttuja lukea.

Joka tapauksessa olutuutisista ja somesta voi irrottautua varsin tehokkaasti. Oli ihan virkistävää nähdä olut, omassa kuplassa merkittäväksi noussut aihe, ns. omalla paikallaan maailman asioiden joukossa. Ei siitä hirveästi tuolla isoissa uutisissa jupistu tai pöhisty.

Oluen himo ja maku

Olutta ei oikeastaan tehnyt ihan niin hirveästi mieli ensimmäisen puolikkaan aikana. Olin oikeasti aika kyllästynyt näköjään. Sitten kun puolivälin jälkeen suunnittelin tauonlopetusmatkan Saksaan, jokin loksahti ja joskus kesäkuussa haikailin jo taskulämmintä Karjalaa. Oikein sellainen craving elikäs hinku. Ilo sinällään huomata, että kyseessä ei todellakaan ollut mikään alkoholin hinku, niin kuin niin kovin moni tauon syyksi ehti epäillä. Talossa oli juomia joka lähtöön, viiniä ja cocktailtarpeita niin, että pysyisi tukkihumalassa ainakin kaksi viikkoa putkeen, mutta ei olis voinut vähempää kiinnostaa. Olispa kaljaa. Ei sille pärjää mikään.

Viikolla seitsemän tosin petin kaikki. Kaveri toi hämärässä baarissa pöytään itselleen oluen ja minulle siiderin ja tarjoili ne väärinpäin. Ensimmäisen nanosekunnin ehdin ajatella, että "onpas helvetin hyvää siideriä!" Kai se nyt on, kun on maltaasta ja humalasta Espoossa tehty.

Kun palasin oluen pariin, koitti uudenlainen oppitunti. Olut nimittäin ei maistunutkaan heti siltä jeesusjuomalta mitä vähän niin kuin odotin. Kuten aloittaessani toivoin, olin "vähän unohtanutkin miltä mallas ja humala maistuu". Tai enemmänkin se humala. Katkerot tuntuivat aika epämiellyttäviltä ensimmäisenä päivänä, vaikka join melko miedosti humaloituja ja ensiluokkaisia frankenilaisia lagereita. 

Se oli hyvinkin opettavaista. Tämän vuoksi olueen on korkea tutustumiskynnys. Tämän vuoksi teininä meni pitkän aikaa, että perin miedon peruslagerin makuun tottui niin, että se alkoi maistua hyvältä. Tämän vuoksi katkerattomat mehu-neipat ovat helppoja aloitusoluita. Vaikka join muita katkeria juomia tauolla, humalan katkero oluessa oli epämiellyttävä pistävyys ja tuntui sotkevan jotenkin koko juoman olemusta.

Noh, onneksi synapsit oppivat taas vanhoille radoilleen seuraavan yön levättyään, eikä tullut mitään  pidempää humalakammoa. Mutta tuo tunne oli hyvä muistutus.

Muut juomat  

Tauko oli hyvää aikaa tutustua muihin alkoholijuomiin. Alkoholia kun ei määränsä enempää viitsi killittää niin olut on tupannut varaamaan tarjolla olevat slotit turhankin hyvin.

Pettyneenä pariin ensimmäiseen siideriin tuumailin aluksi pitäytyväni viinissä, vaikka se liian vahvaa onkin. Kulautteluaspekti puuttuu. Aika pian tämä osoittautuu ihan höpötuumailuksi, ei viiniä vain viitsi baarissa tilata, kun ne baarien talon viinit nyt ovat mitä ovat. Kotona väsäilin välillä cocktaileja, baareissa keskityin pääasiassa siideriin. Viiniä meni lähinnä ruuan kanssa. Rakastan hyvää rieslingiä, gewürztramineria, pinot noiria, tuhtia samppanjaa ja monia muita, mutta viiniä pitää aina asioikseen avata sellainen iso pullo. Jos haluaa maistella useampaa vertaillen, pitää avata monta isoa pulloa. Kyllä kolme olutta tai siideriä tai cocktailia vertaillakseen tissuttelee, mutta kolme viinipulloa on vähän ronskisti.

Baarien siideritarjonta on kyllä ihan järkyttävää paskaa. Yleensä siellä on se yksi "perussiideri" hanassa ja kun halutaan olla vähän pientuottajampia, se on Nokian Big Apple, joka on ihan yhtä hirveä kuin isommatkin. Kun tavoite on ollut tehdä "suomalaistyylistä" pississiideriä baarien hanoihin ja niille pissiksille, niin lopputulos on aivan kamala, tuottajasta huolimatta. Aitoa siideriähän ne eivät ole nähneetkään, mutta valtaosalle kansasta se esanssisen viheromenainen äitelä "kuiva" hirvenvirtsa on juuri sitä miltä siiderin muka pitääkin maistua. Kaadoin varmaan viisi tai kuusi tuollaisia viemäriin kun annoin vielä kerran mahdollisuuden. Bulkkiolut on sentään vain mautonta. Bulkkisiideri on aktiivisesti vastenmielistä. Isoista merkeistä lähinnä Magners ja Bulmers ovat sellaisia, joita voi oikeasti juodakin.

Onneksi kaupoista saa ranskalaisia ja espanjalaisia siidereitä, jotka ovat ihan eri maailmasta. Jopa Lidlin "viisi euroa iso pullo" espanjalainen siideri on hinta-laatusuhteeltaan ihan päihittämätön tuote verrattuna käytännössä samanhintaisiin suuriin kotimaisiin. Jonkun harvan hyvän englantilaisenkin kaupoista ja hyvistä ravintoloista voi bongata. Kotimaisia laatutuottajia toki on, mutta ne ovat niin pieniä, että niitä saa oikeasti ihan etsimällä etsiä.

Lisäksi kun baarissa tilaa siideriä, huomaa miten olutharrastajat on kermaperseytyneet viimeisen 10+ vuoden runsaudensarven aikana. Havahduin asiaan joskus maaliskuussa. Istuin perushyvässä baarissa, joka ei edes ollut olueen erikoistunut. Siellä oli 5 hanaolutta ja kymmeniä pullo/tölkkioluita, useita kaappirivejä craftia ja semicraftia. Olisin vielä tammikuussa kommentoinut että "aika keskinkertainen olutvalikoima". Joopa joo. Siideriä oli yksi hana, kolme pulloa. Viinejä muutama.

Kävin yllättäen myös tuomaroimassa siideriä kun kutsuttiin maan ensimmäiseen Suomen Paras Siideri -kisaan. Kunnia-asiahan moinen. Siideriasiantuntija en ole, mutta tiedän sentään jotain ja toki olen jokseenkin harjaantunut tuomari. Oluttuomaroinnin jälkeen tekee yleensä mieli saada yksi iso kulautteluolut kaiken sen tarkan siemailun vastapainoksi. Siiderit ovat kuitenkin sen verran happamia ja ajoin tanniinisia, että yli 70 siiderin jälkeen teki mieli lähinnä pysyä hetki kaukana siideristä, vaikka taso kisassa oli parempi kuin olutkisoissa on yleensä ollut. 

Sielu on heikko, juomakirjallisuutta on ihmisen lukeman, oli oluttauko tai ei. Tilasin tauon aikana viinikirjan (Oz Clarken Grapes & Wines) ja cocktailkirjan (Death & Co:n Cocktail Codex) ja myöhemmin myös siiderikirjan (Bill Bradshawn ja Pete Brownin World's Best Cider).  Lukemaan noista tosin ehdin vain puolitoista kirjaa (siiderin kokonaan, cocktailit on kesken). 

Tuo Cocktail Codex on muuten aivan hemmetin hieno kirja. Kirjoittanen arvostelun siitä myöhemmin, mutta oikeasti innostuin sen kanssa opiskelemaan vähän cocktailien perusasioita. Sitten löysin taas vanhan rakastajan Negronin ja sen kevyemmän kesäversion Americanon ja jumahdin paikalleni. Loistavia juomia ne. Old Fashioned, Sidecar, Whisky Sour ja Daiquiri maistuvat kyllä nekin. Tykkään cocktaileista muutenkin tavallaan enemmän kuin viinistä ja siideristä ja esim. viskistä. Niissä on hauskoja tarinoita ja kummaa tunnelmaa. Rajansa niilläkin kyllä on.

Lyhyesti sanoen, muissakin juomissa on ainesta vaikka mihin, vaikka eivät ne oluelle pärjääkään oikein millään mittarilla. Siksi tulen varmasti niistäkin vähän välillä mainitsemaan täällä. Pohjatietoni niistä ovat toki selkeästi huonommat.

Muuta

Taukoviikolla 20 keksin kaksi aivan rautaista olutmainosta panimoille Maku ja Olari.

Maku: Kaksi suomiukkoa on laiturilla, toinen toteaa: "Kyllä Makun olut on parasta." Siihen toinen vastaa: "Ai Korhosen Makun?"

Olari: En tiedä mitä siinä mainoksessa muuten tehdään, mutta musiikkina on Volare, joka lauletaan tietysti "Oo-laa-rin oo oo"

Miten nämä myyvät olutta, en tiedä.