Kirjakatsaus

On tullut luettua erinäisiä juomakirjoja vuoden aikana, joten ajattelin tökätä kaikista arviota samaan postaukseen. Totuuden nimissä mainittakoon, että Protzin ja Leppäsen kirjat ovat vielä hitusen kesken, mutta halusin tämän julki vielä ennen joulua, jos joltakulta puuttuu vielä just sopiva joululahja ja päättävät hankkia sellaiseksi esim. 9 vuotta vanhan siiderikirjan divarista. No juu, muita näitä kirjoja saa sentään ihan uutenakin vielä.

Alex Day, Nick Fauchald, David Kaplan
Cocktail Codex: Fundamentals, Formulas, Evolutions
Ten Speed Press, 2018

Death & Co. on maineikas moderni cocktailbaari New Yorkissa (nykyisin ketjuna muuallakin). Sen  perustaneet baarimikot ovat tehneet parikin cocktail-kirjaa, joista tämä Coctail Codex on toiseksi uusin. Uusin on näköjään vielä paremmin kotibaarin kanssa käytettäväksi kuin tämä, joka menee välillä vähän liiankin ammattimaiseksi kotibaaria ajatellen. Silti, lyhyesti sanottuna tämä on aivan mahtava teos. Jo pelkästään ulkomuoto on todella tyylikäs ja kuvat hienoja, mutta sisältö pärjää niiden rinnalla.

Kirja opettaa juurta jaksaen miten hyvät cocktailit rakennetaan. Rakenne on harkiten muotoiltu ja sen pohjaideana asia opetetaan kuutta klassikkococktailia templaattina käyttäen: Old fashioned, Martini, Daiquiri, Sidecar, Whisky highball ja The flip. Nämä kaikki erotellaan kolmeen perustekijään: Ytimeen, tasapainottavaan elementtiin ja mausteeseen. Näitä varioimalla saadaan sitten tehtyä muita pohjadrinkin tyylisiä drinkkejä. Jokaiseen pohjadrinkkiin liittyy myös jokin tekniikka, joskus myös "next level" tekniikka, joka liittyy cocktailien rakentamiseen (sekoittaminen, ravistaminen, jne.), sekä lasi.

Esimerkiksi Old fashioned-templaatissa ydin on bourbon, tasapaino on sokeri ja mauste on angostura katkero. Vaihda bourbon ruisviskiin ja sokeri Bénédictineen niin saat Monte Carlon. Vaihda vielä siitä ruisviski kuivaan vermuttiin ja angostura absinttiin ja sinulla on Chrysantemum. Tekniikkana tämän luvun yhteydessä esitellään sekoittaminen, lasina old fashioned -lasi ja next level -tekniikkana makusiirappien valmistus.

Välillä konseptin rajat vähän meinavat väkisinkin paukkua rikki, mutta pääosin se toimii todella hyvin. Tekniikat oppii ikään kuin vaivihkaa pohja kerrallaan ja erityisesti tykkäsin siitä, miten jokainen ydinjuoma ja balanssijuoma esitellään lyhyessä tilassa varsin hyvin. Opin esim. itselleni ennen varsin vieraista sherryistä ja amaroneista yllättävän paljon parin sivun esittelyillä.

Hienommat tekniikat ja monet modernimmista drinkeistä vaativat kotioloihin melko älyttömät laitteistot ja/tai kalliita ja vaikeasti etukäteen valmistettavia aineksia. Vai miltä kuulostaa sentrifugilla valmistettu makusiirappi tai mansikka-uutettu konjakki-mezcal seos? Pääosin ja etenkin klassikkodrinkkien osalta pärjää toki hyvin varustetulla baarikaapilla, shakerillä, lusikalla ja pienellä vuorella jäätä. Reseptejä on kirjassa paljon ja melkeinpä mikä tahansa klassikko sieltä löytyy, jos nyt ei jekkubatterya etsi.

Lempicocktailini on edelleen Negroni tai Old fashioned vähän päivästä riippuen, mutta tämän kirjan myötä aika monta kilpailijaa niille on löytynyt ja tulee varmasti löytymään, kunhan nyt saan hankittua pullon tawny portia ja toisen hyvää rommia...

Pete Brown, Bill Bradshaw
World's Best Cider
Jacqui Small LLP, 2013

Lempiolutkirjailijani Pete Brown on myös siiderimiehiä ja on valokuvaaja Bill Bradshawn kanssa tehnyt siiderikirjan. Iso sohvapöytäkirja on täynnä komeita kuvia ja tekstikin on vähemmän yllättäen oikein viihdyttävää. Komeiden kuvien rinnalla vähän häiritseekin, että kirjan graafinen ilme muuten on aika kökkö (ihme vimma tunkea paksua katkoviivaa joka paikkaan). Mutta eipä se itse asiaa liiemmin pääse häiritsemään.

Siiderit esitellään alueittain. Siiderit ovat siinä enemmän viinin kaltaisia, että erilaiset siiderit eivät ole oluiden tavoin niin pahasti päässeet kansainvälistymään, joten ratkaisu toimii. Laita kaksi brittiä asialle, niin luonnollisesti suurimman fokuksen kirjassa saa brittiläinen siideri. Ei kuitenkaan mitään ylikeskittymistä sinnepäin: Merkittävät siiderimaat Espanja, Ranska, Kanada ja ehkä vähän (itselleni) yllättäen USA saavat myös sivuja. Nopeammin vilkaistaan Saksaa, Itävaltaa, Irlantia ja Argentiinaa. Muu maailma jää pienempien mainintojen asteelle. Torille ei kannata suunnata, sillä Suomea ei edes mainita. Läntinen naapurikin lähinnä teilataan sokerisen pississiiderin tekijänä. Toki kirja on lähes kymmenen vuotta vanha, meininki lienee kehittynyt siitä molemmissa.

Brown kirjoittaa hienosti ja saa veden kielelle. Eri alueiden eri tyyppiset siiderit ja niiden perustat tulevat hyvin esille. Erityisesti Kanadan cidre de glace -jääsiidereiden ylistys sai jo harkitsemaan lentolippua Quebeciin. Myös Frankfurtin kovin insulaariselta vaikuttanut apfelwein -kulttuuri oli itselleni täysi yllätys, joka pitänee joskus käydä kokemassa.

Hyvä kirja siideriperusteisiin. Vähänhän tuo jo vanhalta kyllä kirjana vaikuttaa, mutta perusasiat eivät vanhene.

Roger Protz
Britain's Family Brewers
CAMRA Books, 2021

CAMRAn vanha parta Protz on CAMRAn vanhojen partojen asialla ja esittelee kirjassaan perinteikkäitä brittien perhevetoisia panimoita. Toisin sanoen niitä itsenäisiä panimoita, jotka vähän uhkaavat jäädä tuhansien craft-pumppujen ja toisaalta isojen jättiläisten varjoon. Voisi jopa väittää, että panimoina nämä ovat niitä Britannian mielenkiintoisimpia panimoita, vaikkeivat oluiltaan olisikaan. Sellaisia joilla on historiaa, mutta joita ei ole supistettu pelkiksi brändeiksi megapanimon valikoimassa tai muutettu vain pubiketjuksi.

Protz lienee yksi brittien merkittävimpiä olutkirjoittajia, mutta en ole oikein ikinä tykännyt Protzin  kuivakkaasta tyylistä. Kirjan kuitenkin hankin heti kun sen bongasin, koska aihe on kiinnostava. Rakastan juuri perinteisiä brittioluita ja niiden tekijät tietenkin kiinnostaa. 

Kirja onkin... ihan ok. Se käy läpi kattavasti kaikki maan perhepanimot. Kirja on tehty yhteistyössä Independent Family Brewers of Britain -järjestön kanssa ja sisältö kattaakin käytännössä sen jäsenet ja muutaman ulkopuolisen niiden lisäksi (Sam Smith, Traquair, Brains, ym.). Näitä kaikkia yhdistää se, että ne ovat itsenäisiä ja yleensä hyvin vanhoja. Nuorin panimo kirjassa on 1985 perustettu Titanic, joka löytyykin vähän koomisesti luvusta "New Brews on the Block". Kirjan henkeä kuvastaakin, miten miltei 40 vuotta vanha panimo on edelleen se uusi tulija maassa, jossa on perustettu sadoittain panimoita viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jostain syystä vielä nuorempi, mutta IFBB:n jäsen, Hogs Back on jätetty kirjasta pois vaikka kaikki muut panimojäsenet kyllä käsitellään. Ehkä se on liian teini vain 30 vuoden iässään?

Lukujako on vähän kummallinen sekasotku iän ja/tai sijainnin mukaan. Pääasiassa kuitenkin mennään vanhasta (Shepherd Neame aloittaa) uuteen (Titanic lopettaa). Panimoista käydään läpi historia ja pieni vilkaisu nykyiseen tuotantoon ja meininkiin. Joistain, kuten pienestä Donningtonista, on hieman lyhemmin. 

Mielenkiintoisimpia ovat tietenkin panimot, joille on tapahtunut jotain mielenkiintoista matkan varrella. En esim. ollut tietoinen, että Robinsonin panimon yhteistyö Iron Maidenin kanssa on oikeasti mullistanut panimon tuotannon kun Trooper on niin kansainvälisesti suosittu olut. Siis perusbitter voi olla hitti 2000-luvullakin! Sen sijaan kun jostain toisesta yhdellä alueella tasaisesti 170 vuotta puksuttaneesta panimosta kerrotaan tarina, voi olla, että siinä ole mitään käänteitä. Kun suurin kriisi on, että kerran 1960-luvulla joku halusi ostaa panimon, mutta hähhäh eipä myytykään, niin ei se varsinaisesti mitään mukaansa tempavaa kamaa ole. Toisaalta ei siitä kirjoittajaa voi hirveästi syyttää: Jos panimossa ei oikeasti ole mitään erityisempää esiin nostettavaa niin hankalapa sitä on vääntää väkisin mielenkiintoiseksi.

Pidemmän päälle tietynlainen kritiikittömyys kuvauksissa alkaa kyllästyttää. Kun kirja on tehty yhteistyössä panimoiden etujärjestöjen kanssa niin tietysti esittelyt tuppaavat olemaan kuin panimoiden markkinoinnista. En nyt sano, että panimoista olisi tarvinnut mitään skandaalia kaivelemalla kaivella esiin, mutta välillä tuntui, ettei kaksisataavuotisiin tarinoihin ole osunut edes yhtä ikävää ihmistä tai kyseenalaista markkinaliikettä.

Lisäksi kokonaisuus kärsii tietystä kaavamaisuudesta, eikä se ole varsinaisesti kertaistumalta luettavaa tavaraa. Piti pitää taukoja. Kun käydään läpi kymmenien vanhojen panimoiden tarinat, niin jo historiassa tuppaa toistumaan tietyt asiat jatkuvasti. On rajansa montako kertaa jaksaa putkeen lukea miten ensimmäinen maailmansota vaikutti materiaalien saatavuuteen, miten seuraavan sodan jälkeen panimo väisti ostotarjoukset isommilta, miten CAMRA teki kaikesta parempaa ja miten nykyään ollaan craft-panimoiden tuomassa paineessa. Jossain kohti Protz itsekin taitaa tuon kaavamaisuuden tiedostaa ja kaavaa onneksi vähän rikotaan muutaman panimon kanssa. 

Noiden päälle rivien välistä kimmeltää Protzin jääräukkoasenne, että nämä ne nyt on niitä aitoja oikeita panimoita eikä mitään nuorison humputuksia. Siinä on jotain sellaista haikailukonservatiivista jatkuvaa olemattoman vanhan hyvän ajan maalailua, joka käy hermoille. Käytännössä kaikkien panimoiden tarinat päättyvät positiiviseen meininkiin, että hyvinhän tässä nyt menee, mutta taustalla henkii, että kyllä silloin 1970-luvulla kun Roger ja CAMRA olivat nuoria, meni vielä parempaakin hyvemmin.

Kaiken kaikkiaan kitinöistä huolimatta silti ihan toimiva kokonaisuus näistä perinnepanimoista, joille aina toivoo vielä pidempää ikää ja täysiä caskeja. Jos brittien perinnepanimot kiinnostaa, niin tuskin parempaakaan kirjaa sitä varten edes löytyy. Muutama itsellenikin vähemmän tuttu sieltä löytyi kohteeksi tulevaisuuden Britannian reissuille.

Kalevi Leppänen
Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä
Vastapaino, 2021

Kalevi Leppänen on pitkään kotimaisissa olutpiireissä vaikuttanut hahmo, joka on myös lohjalaisen Opus K -olutravintolan alkuperäinen omistaja ja pyörittäjä. Suomalaisen olutkulttuurin jäljillä on eräänlainen muistelmateoksen ja olutkirjan välimuoto. Hankin kirjan heti sen ilmestyttyä, mutta oluttauon ja muun touhun takia jäi tälle syksylle lukeminen.

Leppänen muistelee olutseuratoiminnan ja baarinpidon näkökulmasta eritoten 90-luvun vuosia, jolloin jonkinlaista olutkulttuuria Suomessa alkoi syntyä ja siinä mielessä kirjan nimi on erittäin osuva. Se onkin myös kirjan ehdottomasti mielenkiintoisinta osaa tämmöiselle, joka on oluen kanssa läheiseksi lyöttäytynyt vasta selvästi tämän vuosituhannen puolella. Monia mielenkiintoisia muisteloita oli niiltä vuosilta. Lähemmät vuodet jäävät vähän hähmäisemmän tarkastelun tasolle, mutta ne enempi oluen parissa viihtyneenä olenkin toki nähnyt.

Kirjassa katetaan myös monia olueen liittyviä asioita aina baarikulttuurista oluen valmistukseen asti. Teksti on miellyttävää ja juttu etenee vähän asiasta toiseen polveillen, tavallaan keskustelun tai rennon monologin tapaisesti. Vähän kuin kokeneen baarinpitäjän tarinointia kuuntelisi baaritiskin reunalla.

En tietääkseni ole Kalevia koskaan itse tavannut, mutta tämän perusteella mielikseni kuuntelisin samankaltaisia tarinointeja männävuosilta ihan livenäkin. Sitäpaitsi ihminen, joka perustaa laatuolutbaarin ja divarin yhdistelmän ei voi olla läpeensä paha.

Joka tapauksessa erittäin mukavasti aiheen läpi soljuva tarinointi. Tykkäsin. Pienenä kritiikkinä se, että vaikka yleensä en erityisemmin kaipaa kirjoihin kuvia, tässä olisi kiva ollut muutama otos sieltä 90-luvun vuosista ja esim. juuri Opus K:sta.

----------

Minä ite
Oluiden Maailma
Readme.fi, 2022

Vielä viimeinen lipas promokuteja ennen joulua! Tämmösenkin olen lukenut ja voi että, niin on vetävää tekstiä, että olen lukenut sen todella monta kertaa ja paljon sieltä täältä kertailua päälle. Kirjailijan tunnen melko hatarasti, enkä ole livenä tavannut, mutta hän esiintyy unissani usein kauniina, älykkäänä, mukavana ja kaikinpuolin viriilinä alfauroksena ja seuramiehenä. Kirjakin mitä erinomaisinta kalja-aiheista tykittelyä ja/tai muuta paukkuvaa ääntelyä. Joulupukin konttiin ainakin neljä jokaiselle. Mikäli jutut eivät kiinnosta, kirja toimii myös kätevänä sytykkeenä!

Niin tai sitten voit täältä kirjasivulta käydä klikkailemassa ihan oikeiden arvostelujen linkkejä, joita sinne muutama on siunaantunut.