Neljä kaup... papanimolta: Hirmuinen Himo-tus

Panimo Himo toimii Tampereella, sori Pirkkalassa, joka on jonkinlainen Tampereen Espoo. Tarkemmin sanoen Pirkkalan Cittarissa. Kauppapanimoa pyörittää tietty teknisesti kauppias itse, mutta panimon puolella tekijänä on entisen Moose on the Loose -panimon Kalle Hirvikoski ja myynti/säätökasvoina entinen olutbloggari/monitoimiukko Teemu "Bönthöö" Lahtinen, tuttu hlö. Varsin toimivasta graafisesta ilmeestä vastaa sitten Pia Iiramo.

Himo varsinaisesti aloitti viime kevään oluttaukoni aikana ja olin juonut aiemmin vain yhden eri panimolla tehdyn testieräoluen Sähköinen Ääni, jonka Teemu löi kouraan jossain olutkissanristiäisissä. Himo on näyttänyt tekevän erityisen paljon kaikenlaisia erittäin marjamaustettuja settejä (tai erityisen näkyvästi juuri niitä, niin semmoinen fiilis on jäänyt), niin ihan hirveästi oluet ei ole kiinnostaneet vaikka itse tekijöiden tuotanto muuten kiinnostaisikin.

Talouden ainoa saalistaja tutustui myös Saalistus IPAan.

Mutta sitten Himolle tuli vieras Bone Machinesta ja panoukkelit somettivat tekevänsä sahdin ja IPAn hybridin. Alkoi kiinnostamaan vähän helvetisti. Olin vielä marraskuussa täysin sattumalta samaan aikaan Oulussa Teemun ja Kallen kanssa niin utelin Kallelta lisää asiasta Graalin* syövereissä. Kuulosti edelleen erittäin mielenkiintoiselta.

Ei sentään niin mielenkiintoiselta, että sitä varten nyt vasiten Pirkkalaan Helsingistä lähtisi julkisilla menemään. Niinpä nuoleskelin huuliani. En ole muistaakseni tätä aiemmin pyytämällä pyytänyt näytettä kuin yhdestä kavereiden kotioluesta, niin kynnys niitten vinkumiseen oli korkealla. Lopulta eräänä joulukuun päivänä nöyrryin, kun näin kuvan sahti-IPAsta tölkissä ja kysyin Teemulta, että josko liikeäisi näyte blogille. Sain sitten kolme muutakin päälle. 

Niin nämä on nyt sitten anottu ja saatu panimolta ilmaiseksi. Pelkkää kehua, ylistystä ja keskeyttämätöntä persiin nuolua siis luvassa. Pitäkää foliosta kiinni.

Saalistus

Oluen nimi on Saalistus ja iskulause-mikälie tölkissä "ekologinen vuorovaikutussuhde". Tässä on jotain saalistaja-predator-teemaa niin monessa tasossa, että en lähde edes purkamaan. 6,9% IPA, humalina Mosaic, Citra ja Idaho 7. Himon sivuilla lukee vielä iskulauseena "No coasts. No masters." Oletan sen tarkoittavan, että tämä ei ole oikein west coast ipa muttei neipakaan (puhumattakaan vanhan koulun east coastista). 

Himo on näyttäytynyt tämmöisenä hyvin modernien muotituulien nuorisoseksikkäänä craftimönä, joten tietenkin kaadan ensimmäisen oluen vanhaan kunnon viime vuosikymmenen alun, aikaa sitten muodista menneeseen IPA-maljakkoon. Piruuttani. 

Keltainen (kuva hämää), hyvin samea. Vähän rusehtaa, ikävä kyllä. Hyvä, mutta nopea vaahto.

Terhakan ja mehevän välillä seikkaileva (terhevä?) trooppishedelmäinen humalointi, jossa kiva sitruunainen jälkitempo ja vähän lämmettyä esiin nouseva pihkaisempi kulma. Värin ruskeudesta huolimatta, ei tässä nyt mitään erikoisempaa hapettuneisuutta tunnu.

Pehmeä ja mehuinen. Vahvuuteensa nähden saisi olla kyllä reilusti mehuisampikin, jää aika ohueksi. Maku seuraa tuoksua, joskin mukaan tempautuu jokin kevyempi vähemmän trooppishedelmäinen pörhöys... aprikoosia tai jotain. Pientä pihkaisuutta myös taustalla. Peräkärry paikalla, mutta hop burniä lähentelevää kirpakkuutta myös. Ei haitaksi asti. Meneehän tää, mukava juotava, jos nyt aika ohut. En ehkä ostaisi toiste, mutta en nyt isompaa haukkumistakaan keksi.

Kuuskuuskuus

Nimi on kuuskuuskuus ja teemana on kuusi. Se puu siis. Hoho. Oi kuusikuusikuusipuu, lauloi jo Ronny James "Necrobutcher" Dickinson joululevyllään. Teemaa on lähestytty tietenkin IPAlla, koska miksipä ei. Humalakolmikko sama kuin edellisessä, mutta kaveriksi on kuitenkin lykätty kuusenkerkkää. Yksinkertaista sinällään, hyvä. 

Odotin tietysti vaaleaa hazya, koska jotenkin luulin humalien takia, että tässä olisi sama pohja kuin Saalistuksessa. Mutta tämähän on kuparintumma ja kirkas! Jessus, vieläkö tällaista IPAa tehdään?

Kerkkäinen on, ja aika marjainen. Luulisi melkein lisätyn marjaa. Ilmeisesti humalien ja eritoten Mosaicin peruja, sehän on varsin mustikkainen ilmestys yleensä. Kerkän kanssa ihan kiva kombo, sellainen metsänpohja tai näreikkö niinkuin tölkin iskulause "näin on näreet" vihjaakin. Karamellia ja toffeeta myös, ehkä pientä diasetyyliä, joka on tässä ihan hyvä asia. Marjaisuus välillä vähän jo ärsyttikin kun olutta siemaili, mutta jonkin nenäsaturaatio- tai lämpötilapisteen saavutettuaan se himmaa ja kerkkä nousi taas pintaan ja toinen puolisko oli taas kivaa.

Suussa tuleekin kerkkää sitten niin, että ei näköjään leikitä. Hyvin juotavan raikas ja kepeä, olematta veltto. Kuusenkerkkähän on (ainakin minulle) sellainen kepeän sitruksen ja havuisen raikas. Sitä ja tiettyä ei-humalaista pihkaisuutta tulee siinä määrin, että aluksi pitää vähän hakea mitäs muuta täällä onkaan. Karamellinen maltainen runko toimii kerkän kanssa hyvin. Marjaista hedelmäisyyttä tulee myös täällä, etenkin loppumaun puolella puskee. Tasapainoksi tulee kuitenkin ihan topakka katkero ja myös sopivasti suuta kuivaavaa kitkerää fiilistä kerkästä. Sellainen menee helposti yli, mutta hienosti on pysynyt aisoissa.

Kauniisti toteuttu visio on tämä! Kuusi on vahvasti esillä ja kokonaisuuden muut maut yhdistyy sen kanssa kauniisti. Tykkäsin kokonaisuudesta paljonkin, vaikka marja meinasikin käydä nenään hetkellisesti.

Luuhulluus

No niin. Tätä on odotettu. Cascade-Cashmere-humaloitu IPA, joka on sahdin tyyliin maustettu katajalla (marjalla) ja käytetty pullahiivalla. Olen vähän odotellut milloin joku kotimainen craft-säätimö tekisi  tästä meidän omasta sahdistamme jotain luovaa tulkintaa. Eli juuri tällaista.

Sahti on yleensä läpisameaa ja ruskeaa, modernin IPAnkin olettaisi sameaksi keltaiseksi, niin tämähän on helvetti lähes täysin kirkas ja kultainen! Näyttää lagerilta. Mitä täällä tapahtuu?

Tuoksu appelsiinilimsaa. Hyvin kuulasta, hieman makeaa mandariinisuutta. Pippuria. Makeahkoa hedelmää sivussa. Banaania ei näy, ei kuulu. Mikä sinällään on hyvä, koska banaani on omasta mielestäni sahdin ärsyttävin aromi. Mutta sitten toisaalta sen puuttuminen vie vähän sahtisuudenkin pois kun mitään supermaltaista menoakaan ei ole.

Suussa topakka, mutta erinomaisen juotava silti. Pehmeän maltainen. Jälkimaku kuiva, juuri sopivasti katkeroitu eli hyvä tasapaino. Pientä mausteista esteriä kun vähän lämpeää. Mutta tuota häh. Ei tässä nyt tule oikein sahti eikä IPA esiin. Neutraloivatko ne toisensa? Tulee mieleen jonkinlainen muhkean pehmeä vaalea vahvempi brittiale mieleen, tai lämmettyä vielä enemmän ehkä pehmeä vaalea belgi. Jos tämä on hybridi sahdista ja IPAsta niin tavallaan siihen keskiseutuvillehan se silloin rapsahtaa, mutta jotenkin erikoista kun kummankaan ominaislaadut ei oikein nouse esiin.

Onpas tästä nyt vähän hankala sanoa mitään. Miellyttävä olut, jota voisi juoda useammankin tötsän, mutta sahtia siinä ei ole juur missään, eikä humalointikaan missään aivan IPA-meiningeissä tunnu menevän. Ei Uuden Englannin eikä länsirannikon mielessä. Ihan hyvää kuitenkin.

Noh, tulkinta kai se tämäkin on. Hyvä olut, vaikka jotenkin olen odotuksineni silti pettynyt kun lopputulos menisi sokkona ihan eri oluttyylistä. Lisää sahtikokeiluja kotimaiset panimot! Kyllä sieltä vielä joku tosi outoa ja hyvää uutta luova kombokin löytyy.

Mustaa?

Viimeiseksi 6,5% maustettu portteri. Mausteena puolukkaa ja meiramia. Meirami on outo yrtti. Se on ihan hiton hyvän makuista, mutta en ikinä keksi mitään mihinkä sitä käyttäisi. Hernariin ehkä. Komia etiketti, jossa on kaaottinen myrskymeininki. Liekö tarkoituksenmukaista, mutta olen huomaavinani tyrskyjen muodoissa jonkinlaisen Cthulhun pään.

Olut on hyvin tumman ruskea, taittaa punertavaan, mikä selvittänee "musta + punainen = ruskea?" sloganin. Vaahto on pieni ja nopea. Tuoksussa palaneen ruisleipämäistä paahdetta. Taustalta nousee tuoksun loppuun puolukkahilloinen vivahde. Tämähän on kovin suomalaiskansallinen tuoksultaan tämäkin.

Hieman liukkaan lipevä suussa, niin kuin portterit joskus tapaavat olla, mukavan keskipaksu muuten. Maku alkaa maltaisella viljatyynyllä, paahteisuutta ei kummallisesti meinaa olla, kunnes sekä paahde, puolukka ja yrtti, onko se nyt se meirami sitten, yhdistyvät puolimatkassa erikoisesti ja nousevat loppua kohti lakritsi-salmiakki-hedelmä-komboksi, johon sotkeutuu marjasta makeuttakin. Kuin jokin... sirkusaakkonen? Jotain sellaista. Karkkivertauksesta ja makeudesta huolimatta ei siis mikään äitelän makea, balanssi löytyy ja seuraavaa kulaustakin tekee mieli. Jälkimakuun jää katkeroa ja pientä viljaista maltaisuutta.

Tämähän on oikein kiva. Toi liukas suutuntuma vähän ärsyttää pidemmällä matkalla, mutta makukombo toimii tosi hyvin.

--- 

Yhteenvetona: Kyllä Himo näillä esimerkeillä täyttää minun kirjoissani ns. hyvin lupaavan panimon kriteerit (hyväksi tai huonoksi julistetaan vasta useamman vuoden jälkeen). Maustekikkailusta huolimatta tasapainoisia oluita (ymmärrän kyllä, että radikaaleimmat pirtelömaustot Teemu jätti paketista pois, kun tietää, etten niistä olisi tykännyt), joissa mausteen paikka tuntuu olevan myös mietitty, ei vain sekaan heitetty. 

*Jos muuten omistaisin Kuopion Maljan, ostaisin Graalin ja nimeäisin sen uudestaan, ihan vain kaikkia hämmentääkseni, nimellä "Maljan Graali".