Salama Bembina vs. Alko Gambina

Alkossa on tiettyjä juomia, joiden kanssa voi puhua jonkinlaisesta alko-klassikosta. Kotimaisia, vähän kummallisiakin juomia, joita on tehty Alkon alkuajoista 1930-luvulta asti vain Alkon myytäväksi ja ennen myös Alkon toimesta (sittemmin Altian ja nykyään Anoran). Tunnetuin lienee Jaloviina. Oma lukunsa ovat siinä parinkymmenen prosentin paikkeilla seikkailleet, usein vähän laitapuolemman väen suosimat, halvahkot ja vahvahkot juomasekoitukset eli "viinakkeet" ja väkevät viinit kuten Vinetto, Sorbus ja Gambina*. Kaikilla kova kulttimaine. Muitakin on, mutta nuo muistuvat väkevimmin mieleen. Alko on sittemmin tappanut pois näistä jotenkin huonomaineisista** juomista Vineton ja Sorbuksen. Epäilen, että siihen on ollut yhtä paljon syynä imagon kohentaminen kuin juomien suosion laskeminen. 

Sivuhuomiona: Kohta kuusi vuotta sitten nautin viimeisen Sorbuksen. Haluan tässä nyt nostaa ääneen pyynnön, että jos joku on asemassa, mikä voi palauttaa Sorbuksen tuotantoon, voisi nousta perseeltään ja tehdä asialle jotain. Ja sitten toisaaltaan, en missään nimessä kannusta luvattomaan alkoholikauppaan, mutta jos joku lukija omistaa avaamattoman pullon tai useamman sorbusta, haluaisin keskustella: tuopillinen@gmail.com (kusettajat ja kiristäjät suksikaa ihan suorilta helevettiin).

Gambina sen sijaan porskuttaa vaikka senkin lakkauttamisella aina välillä pelotellaan. Ei se Anoran brändisivulla kovin kiiluvasti esiinny, tai siis lainkaan, mutta sentään löytyy valmistajan Viinimaa.fi -valikoimasta. Kai se jotenkin nolo sitten on jos haluaa päteä juomaportfoliolla. Hintahan sillä on jo ihan liian kallis ollut jo pitkään.

Iso G on siis pysynyt jostain ihmeen syystä valikoimassa edelleen. Ihmeen, koska minusta se on noista kolmesta mainitusta kaikkein hirveimmän makuinen. Sorbus oli sentään ihan hyvää. Gambina on virallisesti "vermutti-gin-cocktail" ja kuulemma se muistuttaa siksi Sweet Martinia, johon kuuluu yksi osa kumpaakin ainesta jäissä sekoitettuna. Epäilen kuitenkin että Gambinassa käytetyt vermutti ja gin ovat jotain melko "neuvoteltua" kamaa tai suhde ei ole aivan drinkin mukainen, sillä maku on... sanotaan nyt, että omalaatuinen. "Vähän sillai paha" on toinen ihan hyvä termi. Ihan hyvin se on saunalämpimänä silti mennyt kun on ollut sellainen tilanne päällä, eikä Sorbustakaan ei enää ole saanut. Erittäin rusinainen, kanelinen lienee kovimmat kuvaukset myrkystä.

Kun on tämmöinen historia ja makuprofiili niin olutversio aiheesta kiinnostaa tietysti hyvinkin paljon. Salama teki Bembina Cocktail-sourin ja pakkasi sen vielä aidon näköiseen 75cl muovipulloon. Etikettikin henkii takavuosien desiGnia. Hankkiuduin kosketuksiin oluen kanssa ja tiirasin baarikaappiin. Olihan siellä tosiaan viime keväänä hankittu pullo G:tä! Ja sitäpaitsi koska olen vannonut talouden sisältävän aina ainekset negroniin (ja americanoon), löytyi myös giniä ja (ehkä vähän turhan pitkään seisonutta) makeaa vermuttia, joista voisi tehdä sen sweet martinin. Hämmentävää sinällään, että negroni ja gambina ovat periaatteessa Camparin päässä toisistaan.

Eli suoraan sokkotestiin. Vaimo auttoi järjestelyissä.

Juomat tulivat pöytään. Yhdessä, keskimmäisessä, oli jäämiä vaahdosta ja se kupli hieman. Jaa, se lienee se olut. Olipas helppoa, ulkonäöllä erotti, vaikka väri olikin aika osuva. Kaksi muuta sitten näyttivät vain vaaleammalta (kuvassa oikealla) ja tummemmalta (vasemmalla) juomalta.

Tuoksu vahvisti olutepäilyn, melko selvä hapanolutmainen tuoksahdus. Kaksi muuta olivat erilaisempia. Tummempi enemmän kanelinen ja jouluinen, vaaleampi raikkaampi ja pirtsakampi, mutta muuten samoissa tunnelmissa. Jotain samankaltaista oluestakin perusrungon takaa häilyi.

Maku seurasi esimerkkiä. Vaalea ei-olut oli aika miellyttävän raikas ja mausteinen. Gambinalta se tuntui, mutta jotenkin liian hyvältä. Olut oli hyvinkin saman suuntainen, mutta modernin hapanoluen vähän tunkkaisen happamuuden sävyttämä. Silti selvästi innoittajansa suuntainen maultaan, joskin tietysti kevyempi koska prosentit olivat vain 6,66%. Tummempi ei-olut oli hyvin makea verrattuna kahteen muuhun ja maistui samalla tavalla tutun suuntaiselta.

Olin jo lyömässä G-leimaa vaaleammalle juomalle ennen kuin maistoin tummaa. Sen jälkeen vaalea maistui liian hyvälle. Se oli raikas ja miellyttävä, olematta turhan makea. Iso G, etenkin nautintolämpöisenä saunasta n. 50 asteessa, on makea, tunkkainen ja mausteinen. Se raikas ja hyvä juoma oli siis cocktail. Olut oli selviö, jota ei tarvinnut miettiä ja kolmantena tuli tummin, vasemmaisin juoma eli aito Iso G, turhan makean, huonosti tasapainoisen ja vähän epämiellyttävän kokonaisuutensa kanssa. 

Oikein meni. Melko helppo sokko tämä.

Vähän siis jo naureskelin, että Salaman oluessa oli Gambinaa lähinnä muovipullo, väri ja etäisesti mausteet. Mutta koska pullo oli avattu, oli se juotava loppuun. Tätä kirjoittaessa tissuttelin loppuja 75 senttilitran putelista ja on pakko sanoa oluen jälkimaun olevan niin hämmentävän rusinaismausteinen, että outoja fläsäreitä mökeiltä, puistoista ja festareilta puskee sieluun juodessa... 

....niin, vahvoja henkäyksiä ajoilta, jolloin olin onnettomampi, rumempi ja tyhmempi, mutta silti vetreämpi. Tuulahduksia idiootin nuoruudesta. Ei perkele, Gambinaa tämä on. Niinkin vahvasti, että 75cl pulloa tulee tässä iässä juotua useampi päivä, vaikka nuorempana olisi mennyt heittämällä.

Kyllä tämä nimensä lunastaa. Ostaisin silti ehkä aitoa tavaraa.

*Ennen kuin joku sanoo Carillo, niin Carillo ei ole Alkon oma juoma vaan vanha Chymoksen, nykyisin Pernod-Richardin tuote.

**Kävin joskus Sopan loppuaikoina etsimässä Arkadian lippulaiva-Alkossa Sorbusta ja myyjä katsoi minua kuin halpaa makkaraa ja totesi, että ei täällä ole mitään Sorbusta.