New York 2023 - Osa 1 - Mietoa ja sumuista

Matalia taloja, korkeita taloja, korkeampia taloja, uusia taloja, vanhoja taloja, uusittuja taloja, purettavia taloja, rakennettavia taloja, helvetisti autoja, keltaisia takseja, mielipuolisia pyöräilijöitä ja potkulautailijoita, lakkaamatonta loputonta pysähtymätöntä liikennettä, tööttäilyä, kaistanmetsästystä, vaarallista ylinopeutta ja jumittavia ruuhkia, pieniä puistoja joita ei puistoksi viitsisi edes sanoa, valtava puisto johon voi eksyä, kolisevia metroja, hitaita busseja, toimimattomia hissejä, hulluja, köyhiä ja vaivaisia vaeltamassa metron vaunusta toiseen ovista joista ei saisi kulkea, höyryäviä viemärin kansia, kylmiä aamuja, kuumia päiviä, kodittomia lataamassa älypuhelinta julkisesta tolpasta, rikkaita valtavissa autoissaan piilossa kansalta, Donald Trump tornissaan, sotkeutuneita sähkölankoja, kaikki vähän amerikkalaisen rempallaan mutta hämmentävästi silti toiminnassa, asuntoblokkeja joista kommunistit olisivat kateellisia, kertakäyttöastioita, sairas määrä roskia, piilotettuja veroja, eristämättömiä ikkunalaseja upouusissa taloissa, komediakellareita, ravintoloita, lisää ravintoloita, vielä lisää ravintoloita ja ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä, meteliä, meteliä, meteliä. 

Huh. Olipahan melkoinen paikka.

Täytin pari vuotta sitten neljäkymmentä ja kiinnosti tehdä juhlan kunniaksi jokin isompi matka. Vaikka olen matkustanut periaatteessa suht paljon, en ole suunnannut yleensä kovin kauas. Euroopan ulkopuolella olin itse asiassa käynyt vain kerran Kiinassa ja sekin työmatkalla. Lisäksi nykyään lentosynti ahdistaa jo lyhyemmilläkin matkoilla, mutta keskiluokkainen tekopyhyys mahdollistaa aina paljon. Kun siis kerranhan tässä vain neljäkymmentä täyttää, ennen kuin täyttää nelkytviis.

Länsimaisen amerikkavetoisen kulttuurin keskellä kasvaneena Amerikka tietysti kiinnostaa, vaikkei niiden vouhotuksesta aina muuten pitäisikään ja Amerikassa tietysti kiinnostaa ihan ensimmäisenä New York. Iso Omena on USA:n merkittävin kaupunki ja siten käytännössä myös maailman merkittävin kaupunki. Kai siellä nyt kerran elämässään pitää käydä. 

Lennot tilattiin, hotelli varattiin ja n. kaksi viikkoa myöhemmin alkoi keuhkorutto-19, joten kaikki peruuntui vuosiksi. Nyt viimein tänä keväänä asia saatiin onnistumaan uudestaan. Koska odotellessa olin ehtinyt naimisiinkin, niin tästä tuli sitten samalla jonkinlainen häämatka. Reissua oli suunniteltu ja odoteltu vuosikaupalla ja olin ennen matkaa pahimmassa matkakuumeessa sitten lapsuuden. Tavallisesta poiketen hypetys ei pilannut kokemusta. Elämäni parhaimpia matkoja.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut olutmatka, kuten edellisestä voi rivien välistä näppärimmät lukea. Ei se tietysti sitä tarkoita, ettenkö oluisiinkin olisi matkalla perehtynyt, pois sellainen kurjuus minusta. Niinpä en tee tavanomaista päivästä päivään raporttia vaan keskityn tässä niihin olutasioihin noin yleisesti, sivuten ehkä vähän ruokahommiakin. Onhan kaupungissa kaksi kertaa enemmän ravintoloita kuin koko Suomessa. Ensimmäisessä panimojen kiertelyä, seuraavalla kerralla vähän olutkauppoja ja yleistunnelmia.

New York olutkaupunkina

New Yorkin kaupungissa on enemmän ihmisiä ja enemmän panimoita kuin koko Suomessa. Mielestäni ei voi kuitenkaan sanoa sen olevan erityisesti olutskenestään tunnettu vaikka erittäin maineikkaitakin panimoita siellä on. New Yorkissa ikään kuin oletuksena on kaikkea ja mahdottoman paljon, olutta ja panimoita myös, mutta kokoonsa nähden se ei erityisen esille oluthommissa nouse. Kaiken maailman San Diegot, Portlandit, Ashevillet ja Denverit mainitaan varmasti ensin kun USA:n olutskenestä puhutaan. New York on kokoaan pienempi. 

Paikallisista vanhemman koulun craft-pumpuista Brooklyn Brewery tietenkin kiinnosti, uudemmista ainakin Other Half, Finback ja KCBC, sekä suhteellisen lähialueelta Hudson Valley, Industrial Arts ja Fidens. 

Lisäksi lähiosavaltioista etenkin Vermontista (Hill Farmstead, Alchemist, Lawson's...) ja Massachussetsista (Tree house, Trillium...) löytyisi vielä lisää mielenkiintoisia panimoita niin paljon, että hengästyttää. Niitähän USA:sta ei puutu. New Yorkin baareista ja kaupoista oli lupa toivoa näitä suht läheisen alueenkin tuotteita.

USA:ssa on muutenkin loputtomiin asti mielenkiintoisia oluita, joihin toivoin tutustuvani jotenkin New Yorkissa. Toivoin löytäväni matkalla joitain sellaisia amerikkalaisia moderneja klassikoita, joita ei ole juuri Eurooppaan tuotu, kuten vaikkapa Bell'sin Oberon ja Two-Hearted IPA, The Alchemistin Heady Topper ja Focal Banger sekä Dogfish Headin 120 minute IPA. Länsirannikon tuotteista en ruvennut edes unelmoimaan. Mainituista Bell'sin tuotteet onnistuinkin paikantamaan, ne kun ovat aika laajassa levityksessä.

Panimopäivä, paras päivä

Olin varannut yhden päivän reissusta itselleni puhtaaksi panimoiden taproomien kiertelyksi. Aikaa oli rajatusti ja kierroksen tulisi olla tiiviihkö, joten Brooklyn oli järkevin valinta suunnaksi, sillä 2000-luvun hipster-gentrifikaation maailmankuuluna mallioppilaana* juuri siellä craft-panimoita piisaa. Must-panimoita itselleni oli oikeastaan vain Brooklyn Brewery vanhojen aikojen kunniaksi, sekä Other Half Brewing Company kaupungin maineikkaimpana hazy-pumppuna. Brooklyn Brewery on pohjoisemmassa Williamsburgissa ja Other Half puolestaan Red Hookin vanhan satama-alueen lähistöllä. Jotain tarvitsi siihen sekaan.

Ei kovin kaukana Other Halfista onkin näppärä, miltei Lontoon Bermondseyn olutmailin kaltainen panimotiivistymä 4th Avenuen poikkikaduilla. Alle puolen kilometrin sisällä on kolme panimoa ja neljännen taproom. President Streetillä Strong Rope Brewery ja Finbackin Brooklynin taproom (itse panimo on Queensissä), pari katua eteenpäin Sackett Streetillä Wild East Brewing Co. sekä siitä pari katua eteenpäin Douglass Streetillä Threes Brewing.

Näin sai näppärästi kuusi panimoa/taproomia yhteen päivään kierrettäväksi.

Brooklynin Manhattan Avenue oli erityisen periamerikkalaisen oloinen katu

Olin pääsiäissunnuntaina liikkeellä ja suurin osa paikoista avasi puolilta päivin. Hyppäsin lounaan jälkeen Manhattanilla metroon ja suuntasin kohti Queensia. Oli tarkoitus vaihtaa siellä metrolinjaa, mutta vaihdon kohde olikin remontissa. Korvaava bussi ajoi vain osan linjasta, mutta sentään Manhattan Avenuelle (joka on siis nimestään huolimatta Brooklynissa), josta etsiydyin Brooklyn Brewerylle kävellen. Myöhemmin pääsiäisen jälkeisellä viikolla kaupungissa rikottiin lämpöennätyksiä (32 astetta huhtikuussa!), mutta sunnuntaina oli vielä mukava aurinkoinen ja silti viileähkö kevätpäivä kävellä ympäri pitäjää.

Brooklyn Brewery

Iso holittoman Special Effects -oluen teemaan tehty muraali toivotti tervetulleeksi. Vastapäätä panimoa tarjoiltiin olutta ja kirveenheittoa samassa mestassa. En ollut vielä ottanut yhtään olutta, eikä ajatus siis kuulostanut kovin houkuttelevalta. Ehkä kuuden kaljan ja yhden jallu...pullon jälkeen olisi tarpeeksi itsetuhoinen olo.

Brooklyn Breweryhän ei ole mikään pienpanimo. Se on yksi USA:n suurimpia itsenäisiä panimoita, eikä sellainen laitos mihinkään Williamsburgin asuinalueelle mahdu. Williamsburgin panimo onkin lähinnä edustustila, jossa tehdään pienempiä ja erikoisempia tuotteita. Isompi laitos on pohjoisempana osavaltiota, käsittääkseni Uticassa. Ruotsissakin on sivupanimo.

En ollut ensimmäinen paikalla, mutta melko tyhjä hanahuoneen suuri sali oli. Tilaaminen toimi tekniikkavetoisesti. Nimittäin ilmeisesti koronan aikaan jenkit ovat läpeensä ihastuneet QR-koodeihin. Sellaisia hakkerin hyökkäysvektoreita oli nimittäin joka helvetin paikassa ja monessa paikassa ne olivat jopa ainoa tapa saada esim. menu näkyviin. Täälläkin: Skannaa pöydän koodi, tilaa ja maksa oluet webbipalvelussa, ja kohta joku tuo oluet pöytään. Ihan toimivaa sinänsä ja arvostaisin tuollaista, jos mesta on ihan täynnä, mutta vähän kömpelön orvolta se tyhjässä baarissa tuntui kun olisi voinut vain kävellä tiskille ja tilata. Ai miksen sitten mennyt? No kun sieltä tiskiltä komennettiin pöytään koodia skannailemaan.

Otin itselleni tuntemattoman Bodega Run IPA -kausioluen ja pienemmän annoksen Pulp Art -hazy IPAa, jota olin joskus juonutkin, mutta nyt olisi talon tuoretta. Bodega Run oli hyvinkin miellyttävä kevyt kevät-IPA, mukavan raikas ja hedelmäinen pienellä puraisulla. Ei mikään erityisen mielenkiintoinen, mutta tosi pirteä ja hyvä. Olisi hyvä go-to-olut kesäriennoissa. Pulp Art sen sijaan vaikutti vähän huonolta vitsiltä. Kotimaisten makrojenkin tekemät hazy -viritykset ovat parempia. Olut oli kaiken lisäksi vielä ihan kirkas!

Vähän eloton paikka oli näin sunnuntaina puolilta päivin. Oluetkin tuotiin muovikupeissa, mikä teki kaikesta vielä vähän elottomampaa. Erikoisuuksiahan täällä paikan päällä tehtiin niin tilasin kuitenkin vielä Realm of Possibility -kikkailun, joka on eräänlainen viini-olut-hybridi. Vahvaa belgiä maustettu valkoviinin rypälejätteellä ja toisella villihiivaoluella. Lopputuloksena oikein raikas, valkoviinimäinen ja mielenkiintoinen olut. Hieno tasapaino. Kyytipojaksi otin isomman lasin alkoholittoman Special Effectsin pilsner-versiota. Hyvähän se, mutta alkuperäinen SE on edelleen paras.

Panimon kauppa oli baarin sisäänkäynnin suunnilla. Ostin sieltä mukaani yhden tölkin erikoiserää Black Ops -imperial stoutista, tämä kypsytetty Four Roses -bourbonin tynnyreissä. Viisi ja puoli taalaa (sis. verot) siitä taisivat nyhtää. Join sen kotiin palattuani. Epätasapainoinen ylimakea tuotos.

Tørst

Läksin taas liikkeelle ja suuntasin kohti Tørstia, joka löytyi lopulta juuri sen pisteen vierestä mihin olin bussilla aiemmin jäänyt. Tørst on tanskalaisen, Evil Twin -panimoa pyörittävän Jeppe "Mikkelin veli" Jarnit-Bjergsøn lehtolapsi. Ei siis panimo vaan olutbaari, jota kovasti on kehuttu. Julkiset valokuvat paikasta on otettu jollain kalansilmälinssillä. Olin nimittäin kuvitellut baarin varsin isoksi jostain syystä, mutta kyseessä olikin ihan pikkuruinen putka.

Hanoissa oli vierailun aikaan paljon illinoislaista Scratch Brewingia. Panimo on erikoistunut oluen maustamiseen vähän kaikella mitä maasta löytyy . Tilasin tammenlehdillä maustetun Oak Leaf ESB -oluen ja sitten silmään osui kalifornialaisen kokeellisten oluiden legendan Brueryn Cuivre-olut. Solera-tynnyröinnin läpi kulkenut belgihiivalla tehty 16,2% "brittiläinen old ale". Otin sitäkin pari unssia. Molemmat tarjoiltiin ihan hölmöissä laseissa. Oak Leaf korkeassa viinilasissa ja Cuivre pienessä matalassa laarissa. En ollut ehtinyt hörppyä ottaa kun jotenkin onnistuin turaamaan lasin nurin. Siis tietenkin sen Cuivren, jonka lasia en saisi kaadettua muuten varmaan edes yrittämällä. Baarin takaa tarjottiin kyselemättä uusi tilalle kun pyytelin paperia.

Lehdillä maustettu olut oli ihan jees, mutta ei mitään erityisen mieleenjäävää. Se ei juuri muistuttanut bitteriä, muuten kuin siinä amerikkalaisten kummassa tavassa tulkita ESB:tä, että olut oli varsin leipäviljainen eikä yhtään karamellinen. Cuivre sen sijaan oli huima tuotos. Ruskeaa mallasta. suklaata, ja hedelmää ja tynnyrien syvyyttä ja vaniljaa ja vaikka mitä. Ehdoton suositus sille. Yksi parhaita tänä vuonna, ehkä viimekin.

Matka piti jatkua, mutta miten? Other Halfille olisi hiton vaikea mennä ilman sitä metroa. Metron korvaava bussi kun ei ajanut jostain syystä kuin osan linjaa. En enää muista tarkkaan järkeilyäni, mutta muistaakseni yritin suunnistaa johonkin metron sijaan busseilla, joten hyppäsin johonkin eri bussiin, josta oli tarkoitus vaihtaa toiseen pienen kävelyn kautta. Sekoilin menemään jossain syvän hasidijuutalaisella alueella, jossa tunsin itseni kovin karvalakittomaksi, kun matkalla menin ohi yhden metropysäkin ja sen kylteistä tajusin jotain. Nimittäin sen, että korvaava bussi ei tietenkään aja kuin osan linjaa, koska loput linjasta metro kulkee normaalisti! Ajatustoimintani vajauksesta lannistuneena odotin korvikebussin, ja vaihdoin loppupysäkillä taas turvalliseen metroon. Tähän kaikkeen dorkailuun meni varmaan tunti hukkaan.

Other Half Brewing Company

Smith - 9th Streets -pysäkillä jäin pois. Metro ei näillä seuduin kulkenut enää maan alla vaan nostettuna korkealle sen päälle. Asemalla tuli jälleen kerran sama elokuva-deja vu, mikä New Yorkissa muutenkin iski yhtenään: Olen käynyt täällä ennenk... eikun siis täällä on kuvattu jotain leffaa. Manhattanin pilvenpiirtäjät näkyivätkin laiturilta varsin kuvauksellisesti. Vieressä kulki vastaavasti korotettu moottoritie, jonka lähes alta Other Half löytyi. Hyvin mukavan rosoista vanhaa teollisuusaluetta kaikkinensa.

Onneksi Other Halfilla ei ollut mitään olutjulkistusta juuri nyt, koska tarinat ovat kertoneet massiivisista jonoista. Nauratti matkalla vähän kulman takana oleva olutbaari, jonka nimi oli Queue Beer eli jono-olut. Se ei ollut sunnuntaina auki.

Panimo ei liikoja koreillut. Ovestakin auringonpaisteessa hädin tuskin nimen erotti. Sisällä oli avarahko ja valoisa taproom -tila ja sen perällä kiiluivat panimon rosteripöntöt. Populaa oli sunnuntaisella koiran kävelytys -oluella aika hyvin paikalla muttei ruuhkaksi asti sentään. Tilasin tiskiltä ensi alkuun panimon käsittääkseni suosituimman ns. core range -oluen: Green City. Eipä sen kanssa tarvinnut paljoa arvella. Other Half taitaa hazyt, se oli tiedossa ja tämä varmisti sen vielä kertaalleen. Erinomainen mehukalja. Hypeskenen viralliset valvojat ovat tietysti tuominneet panimon jo menneen talven lumiksi, mutta hyvässä oluessa on se jännä puoli, että se on kyllä hyvää ihan hypen määrästä riippumatta. 

Eksymisestä väsyneenä otin "toisen" eli pienen maistelulaudan, johon sai valikoida hanaoluista omalla tahdolla. Riwaka Snaps, Past+Present ESB, Cheddar ja Green Flowers. (kuvassa sama järjestys)

Riwaka Snaps oli raikas ja puhdas jenkkityylin riisilager, mutta eipä sellaisista paljon kotiinkirjoiteltavaa jää. Kiva vetobisse. Past+Present oli sitten ihan älytön pettymys. Vetinen ja kova läpsähdys, missä ei ollut juuri mitään mitä ESB:ltä odottaisi muuta kuin viljaa jonnii verran. Cheddar, joka noudattelee panimon ruokateemaista nimilinjaa hazyille, olikin sitten heti perään onneksi loistava. Kuten sanottua, tämä on panimon avainlaji ja tämäkin oli pehmeydessään, hedelmäisyydessään ja tasapainossaan maailman kärkeä. Viimeinen eli Green Flowers oli sitten vanhemman koulun west coast IPA, joka oli kyllä laadukas ja mielenkiintoisen trooppishedelmäisesti humaloitu, mutta kaipasi lisää katkeroa.

Ihan kiva paikka kivassa ympäristössä ja oluet pääsääntöisesti hyviä, mutta noh, tällaisiahan nämä craft-pumput ovat vähän joka paikassa. Mielummin täällä teollisuusympäristössä kuitenkin kävi tunnelmoimassa kuin panimon Manhattanin taproomissa, joka on Rockefeller Centerissä ja ymmärtääkseni paljon prameampi. 

Halusin ostaa Other Halfilta jotain mukaanikin. Kyselin tiskillä mitä olisi. No kaikkea olisi, montako monipakkausta pistetään. Utelin olisko mitään yksittäisissä tölkeissä kun tulen kaukaa taipaleen takaa, enkä voi kuin hieman viedä muassani siihen maahan missä laudat ovat eessä Alkon ovien. Baarin myyjä sanoi, että periaatteessa myydään vain monipakkauksia, mutta hänpä tsekkaa jos jotain olisi irtona. Kohta sain kaksi täysin satunnaista hazya (Tomato Pie ja All Nectaron Everything) ja yhden putelin Quiet Space -imperial stoutin "1st Philly Anniversary" -versiota. Ilmeisesti panimon Philadelphian laitoksen juhlaolut. Sehän sopii. Viimeisen oluen huomioon ottaen, nämä olivat aika halpa setti, sillä näihin kolmeen meni muistaakseni parisenkymmentä taalaa (maksoin käteisellä, niin ei voi edes tarkistaa tarkkaa summaa). Noista olen muuten hazyt ehtinyt kotiin tultua juoda. All Nectaron Everything olikin sitten yksi parhaita hazy ipoja, mitä olen juonut**: Upean pehmeän mehuinen, mutta myös pihkaisempaakin juonikkaampaa kulmaa humalasta ammentava olut. Tomato Pie vähän vaisumpi esitys, muttei huono mitenkään.

Suuntasin takaisin metrolle ja kohti muita panimoita. Nappasin myöhäiseksi lounaaksi metroradan varjossa olleesta vähän epämääräisen oloisesta delistä sandwichin. Ahdoin aseman portaissa pastrami-leipää naamaani ja katselin verkkoaidan läpi Brooklynia. Mikähän helvetin elokuva täällä oikein kuvattiin? Jälkikäteen selvitin, että ainakin Mafiaveljiä on kuvattu juuri metroaseman alla. Ilmankos oli tutun oloista.  

Leipä olikin muuten hiton hyvä. Kaiken kaikkiaan koko New Yorkin paras asia ruokamielessä oli se, että siellä on ymmärretty miten kerrosvoileipä eli sandwich on kaikkien ruokien galaktinen jumalkeisari, jonka sormusta suutelee niin curryt, keitot kuin pizzatkin. Niinpä leipiä on tarjolla vähän joka paikassa, sopi mestan se konseptiin tai ei. 

Finbackin taakse rakennettiin jotain

Finback ja Strong Rope

Metrolla sitten pysäkin verran eteenpäin 4th Avenuen asemalle sekä vajaa kilsa kävelyä nimeltä mainittua katua pitkin ja olin Finbackin Brooklynin ovella. Tila oli korkea ja vähän levoton, vaikkei populaa erityisen paljon ollutkaan. Se onnistui myös olemaan hämärä ja valoisa yhtaikaa. Nappasin talon perusIPAn (Finback IPA) tiskiltä ja etsiydyin johonkin vielä hämärämpään sivukammioon piiloon ihmiskunnalta. 

Olut oli ihan hyvää, mutta Finbackin tila ei jotenkin sytyttänyt yhtään. Lähinnä halusin sieltä pois. Vika lienee minussa. Suuntasin kertaalleen ohittamaani Strong Ropen panimoon samalla kadulla, kirjaimellisesti kivenheiton päähän. Jotenkin se oli heti sympaattisempi. Vihreällä reunustettu autotallin oloinen tila suorastaan kutsui sisään. Ämpyilin tiskiltä jotain kaljan tapaista (Thirteen nimisen tsekkipilsin) ja istahdin läheiseen nurkkapöytään. Thirteen oli ihan ok, diasetyylinen ja paahtoleipäinen tsekkimeno, mutta aromihumalaa kaipasi.

Sitten huomasin, että tiskillähän pojotti cask ja siitä sai ostaa cask-olutta, Shebeen Spring Ale. Olin katsonut sitä koristeeksi kun en odottanut moiseen törmääväni. Piti sekin sitten maistaa. Ihan menettelevä kevyt cask-olut sieltä löytyi, ei tosin ehkä ihan virkeimmässä kunnossa sinä päivänä kun maistoin. Hieno homma, että jenkit tekevät näitäkin.

Wild East ja Threes Brewing

Suuntasin sitten Wild Eastiin pari katua edemmäs. Panimo ei edes ollut alunperin ollut listallani, sisällytin sen mukaan lähinnä sijainnin takia. Hyvä, että sisällytin! Se oli ehkä valikoimaltaan mielenkiintoisin panimo tällä kierroksella. Hanasta löytyi ensinnäkin kräft-lagerin vuoteen viimein sitä amerikoissa muka-trendaavaa tummaa tsekkiläistä: Fervor & Defiance. Erinomainen tsekkitumma olikin. Täyteläinen, juotava ja miellyttävän paahdeleipäinen.

Lisäksi listalla oli... mitä vanhat maltaan ja humalan vaurioittamat silmäni näkevätkään... dark mildia? Tuota yhtä kaikkein miellyttävämmistä ja samalla kaikkein epäseksikkäimmistä oluttyyleistä? Pakko kai se on maistaa. Otin pienen. Temperance oli oluen nimi. Se oli erinomainen, maltainen, tasapainoinen ja juotava. Ei caskissa sentään.

Istuin tavoistani poiketen baaritiskillä. Toisella baarimikolla oli jotenkin kova meno päällä. Ukko säntäili tiskiä ja baaritilaa armottomalla paineella edestakaisin. Põhjala-paidastani näkyi hupparin alta ehkä kaksi kirjainta ja ukko rupesi lausumaan ylisanoja "awesome Estonian brewery!" Miehellä oli itsellään "drink lager" paita -päällä, pyysin saisiko sen kuvata ja sainkin kunnon poseeraukset panimon oman lager-paidan kanssa. Innostuin ostamaan vielä panimolta itsellenikin panimon paidan. Ikävä kyllä ainoastaan saisonin juojat olivat kokoisiani, niin jäin lager-paidatta, mutta menee se saisonkin. Saison-kesä on joka kesä.

Olin tehnyt matkaa tietoisen hitaasti, mutta kolme viimeistä panimoa olivat olleet todella lähekkäin ja pirtaani tavallisesti sopimaton joviaali sosialiseeraus kertoi selvästi, että oluessahan on tosiaan myös alkoholia. Eiköhän tässä alkanut olla päivä taputeltu. Yksi maistiainen vielä Threesillä, että voin sanoa käyneeni. 

Threesillä olikin tupa täynnä. Pieni sivupöytä oli vapaana kuin minua varten. Etsin katseellani listasta jotain pientä... kun se oli taas listalla. Dark mild. Nimeltään Theatre of the Absurd, joka kyllä kuvasti fiilistä. Mitä tapahtuu? Olenko elossa? Mikä on tuo valo? Äiti, kuuletko minua? Ei. Kyllä se ihan oikeasti oli täälläkin listalla.

Valinta oli siis ilmiselvä. Hyvän viljaista oli Threesinkin mild (eikä sekään caskissa), joskaan ei ihan Wild Eastin tuotteen veroinen. Muuten Threes jäi pintapuoliseksi käynniksi. Onneksi osuin panimon toiselle taproomille myöhemmin viikolle. Siitä seuraavalla kerralla.

Vielä viimeiset

Nyt suuntasin kiirehtimättä Brooklynin 4th Avenueta eteenpäin Atlantic Avenue/Barclays Centerin metrolle ja siitä Manhattanille. Rohkaistuin kesken matkan ulos Manhattanin 8th Sreetillä, yhdet vielä. Siinä oli nimittäin lähellä McSorley's Old Ale House, jota väitetään New Yorkin vanhimmaksi baariksi. Irkkupubikin vielä tai "irish saloon" taitaa Amerikan termi kuulua. Aidon dublinilaista meiningissä ainakin on se, että kilpailevia "vanhimpia baareja" löytyy kaupungista monta muutakin. Paikallinen irkkupubi pitää kuitenkin aina tarkastaa, joten tämä lienee paras vaihtoehto. 

Sitäpaitsi saluuna myy "omaa" oluttaan, tai itse asiassa useaakin. Ne on tehnyt Pabst Brewing, ei siis mitään kovin pienen panimon tavaraa. 

Baarissa oli aika täyttä, etenkin pääsiäissunnuntaiksi. Löysin kuitenkin pöydän. Moneen otteeseen mainostettu sahajauholattia ja kaikenlaista kitschiä kamaa täynnä olevat seinät. Kovin irlantilainen paikka ei ollut, amerikanirlantilaisuutta kai se edustikin. Vanhanaikaisuus tuntui yhtaikaa autenttiselta ja toisaalta ihan tekemällä tehdyltä. Tilasin yhden McSorley's Alen, joka tuli jostain hemmetin syystä kahdessa pienessä parin desin kahvatuopissa. Illan viimeiseksi ihan kiva helppo-vetää henkinen ale, josta jotain bitterin tuntemuksiakin ehkä pystyi kaivelemaan. Mutta ei sitä nyt ehkä ihan hakemalla kannata lähteä hakemaan.

Siinä sitä sahajauhoa nyt sitten oli.
Kannattiko tätä tulla katsomaan?

Ilta ja minä olimme molemmat pitkällä. Suuntasin pizzaslaissin kautta nukkumaan. Sekin oli hyvä siipale, kuten kaikki muutkin matkalla syömäni new york -slicet. Miksipä mennä johonkin Napoliin "alkuperäisen" perässä, kun muualla on pizzasta kehitetty parempaa?

Olutkaupoista ja satunnaisista kapakoinneista lisää jonkinlaisen yhteenvedon kera sitten seuraavalla kerralla.

---

*"White people stole Brooklyn! How the hell did that happen?" ihmetteli koomikko Comedy Cellarissakin viikolla.

**Maistoin siitä ensi siivun sokkona vastakkain Olarin Endless Fade IPAa, sillä molemmat ovat vain Nectaron-humalalla tehtyjä. Olarin tuote ei jäänyt maaliviivalla kuin huulenmitan jälkeen. Kyllä Suomessakin osataan jos halutaan osata.