Englanti 2023 - osa 2: Oxford

Oxford

Oxford oli suunniteltu välipäiväksi, jolloin tarkoitus oli keskittyä vähemmän aikuisaikani ylijumalan oluen sijasta enemmänkin lapsuuteni Eru Ilúvatarin eli Tolkienin palvontaan. Ukko kun on ainakin puoliksi* syypää anglofiliaani. 

Mutta olihan siellä toki muutama pubikin...

Bussikyyti OxfordTubella Lontoosta on helppo, halpa ja nopea. Kannattaa vain huomata, että Victorian bussiasema, josta Oxfordin bussit lähtevät, ei ole osa Victorian metro/juna-aseman rakennusta vaan väliä on hyvä puolisen kilometriä. 

Päiväpuoli Oxfordissa meni museoita suhatessa ja Tolkienin taloa ihmetellessä (siihen saakin menemään melkein kokonaisen minuutin, yksityisasumusta kun ei viitsi hirveästi tuijotella). Luonnontieteellinen museo oli melkoinen lapsiperheiden temmellyskenttä, mutta sen perällä oleva Pitt Riversin antropologinen museo on mahtava. Molemmat ilmaisia muuten. Pitt Riversin keihäiden, fetissien ja pakarakoristeiden seasta ajattelin suunnata yhdelle päiväoluelle.

Siellä se olisi ollut.

Ilmiselvin pubi kaupungissa käytäväksi olisi tietysti ollut The Eagle and Child pitäjän keskustassa. Kuuluisa pubi on eritoten siksi, että siellä kokoontui aikoinaan The Inklings -niminen kirjoittajapoppoo, jonka jäseniä olivat mm. edellä mainittu JRR, mutta myös Narnia-veijo C.S.Lewis. Olen vähän haaveillut Kotkassa ja Lapsessa käynnistä varmaan kaksikymmentä vuotta eli siitä lähtien kun kuulin sen olevan olemassa. Maailman musta vihollinen Morgoth Covid oli kuitenkin saanut pubin sulkemaan ovensa ja rakennus on ilmeisesti muutenkin huonossa hapessa ja vaatisi kalliin remontin. Uusin tieto on, että toivoa ehkä on näköpiirissä, mutta eipä se minua elokuun alulla lämmittänyt. Noh, näki sen ulkoa sentään.

Lamb and Flag

Suljettua pubia vastapäätä on onneksi toinen perinteikäs Lamb and Flag, jossa sentään mainittu porukka kokoontui viimeisinä vuosinaan, vaikkakin ilman olennaisinta jehua. Sinne siis. Vaikka rakennus on yhden kaupungin vilkkaimman ja leveimmän tien varrella, pubin varsinainen sisäänkäynti on sen mukaan nimetyllä sivukujalla, joka menee ikään kuin rakennuksen läpi. Kuja johtaakin melkein suoraan edellä mainituille museoille, joten saapuminen oli helppoa. 

Suht tunnelmallinen vaaleaksi rapattu, vanha, sisätiloista matalahko ja varsin koruton pubi. Sen sivualkovissa oli seinällä herra ja rouva Tolkienin kuva, joten istuskelin siihen katselemaan satusetää silmiin. Pubi on "free house" eli ei panimoihin sidottu. Melko craftinen valikoima, jopa pumpuissa. Otin paikallista Loose Cannon -panimon bitteriä, jonka nimeä en näköjään sitten kirjoittanut muistiin mihinkään mistä sen löytäisi. Olut oli mukiinmenevää ja pubi mukava. Ikävä kyllä jo vuodesta 1992 suunniteltu viisitoistaosainen fantasiakirjasarjani ei vieläkään saanut alkulausetta, että se siitä inspiraatiosta sitten. Caskissa puun sisällä asui hop-peli...

Tässä se jii-är-ärkin istui ja kaljaa joi, jos oikein
kovasti niin uskon.

Piipahdin hotellilla lepuuttamassa, mutta palasin pian bussilla takaisin keskustaan hortoilemaan. Oxford on näppärän pieni ja aika nopeasti olennaisin ydin oli nähty. Päädyin kauppahalli The Covered Marketiin, jossa oli melkein kaikki jo kiinni ja muutenkin vaikutti kovin ylimainostetulta mestalta. Pullahdin eri ovesta ulos High Streetille. Siltä lähti läheltä pikkuruinen sivukuja Alfred Street, jonka päässä näkyi jotain tuttua punaista. No mutta, onkos siellä Fuller'sin pubi? 

The Bear

Olihan siellä ja sattumalta se oli ollut listassani muutenkin. The Bear väittää olevansa Oxfordin vanhin pubi, paikalla jo vuodesta 1242. Tai niin ne väittävät, pubien ikäväitteissä vastuu on yleensä kuulijalla. Tämänkin varsinainen alkuperäinen pubi on ollut High Streetillä ja nykyinen on vain 249 vuotta vanha. Mutta pubin historiaa on siis kuitenkin 781 vuoden ajalta, joten Kaisaniemen Juovalla on vähän tekemistä vielä. Olisi muuten sinällään noloa jos tämmöinen olisi kaatunut koronaan, jos se kerran väittää mustasta surmastakin selvinneensä.

Karhu oli äärimmäisen viehättävä vanha pikkupubi. Vanhanaikainen sisätila tummaa puuta ja hirttä. Niin matala, että minunkin 173-senttinen varteni joutui vähän kumartelemaan ovissa, muutaman sentin pidemmillä näkyi ottavan päälaki kattoparruihin kiinni pubihuoneessakin. 

Olutvalikoima oli cask-pumpuissa Fuller'sia, kegeissä teollisuuslagereita Asahin ja Heinekenin konsernivalikoimista ja lisäksi Beavertownin Gamma Rayta, jota tuntui olevan kaikkialla briteissä tyrkyllä muutenkin. Heinekenhan senkin omistaa tätä nykyä ja ilmeisesti tekee Gamma Raysta jotain Brittilän Lagunitasta. Otin Gale's HSB:n pumpusta, sitä kun harvemmin (eli ei koskaan) Suomessa näkee. Bitteriksi vahvahko 4,8% entisen George Galen panimon olut on mukavan pehmoinen kokemus. Kiva, että myös Asahin Fuller's pitää sen edelleen omien brändiensä ohella tuotannossa.

Pubin kuriositeettina seinillä ja katoissa on lasien takana tuhansittain irtileikattuja kravattien päitä. Siis mesta on suorastaan vuorattu niillä. Jokaisessa on lapulla päivämäärä ja jonkin klubin, koulun tai muun seuran nimi. Mitään selitystä en niille sieltä löytänyt, mutta internetistä selvisi, että 1950-luvulla pubin isäntä oli alkanut keräillä kravatinpäitä ja uutta vastaan sai puoli pintia olutta. Piru kun en käytä kravattia tai kuulu klubeihin. Poistuessani huomasin, että pubin takana olisi ollut myös varsin hyvän kokoinen terassi.

En tietenkään ottanut koko kapakasta yhtä ainutta kuvaa.

Aavistin, että nälkä alkaa jossain vaiheessa painaa ja lähdin hortoilemaan kaupungin läpi pohjoiseen kohti illallispubia.

Joskus pubien nimet ovat aika... obskuureja.

The Perch

Oxfordin luoteiskulma on rauhoitettu suurelle Port Meadow'n yhteiskäyttöniitylle. Niitty on toiminut vapaana laidunmaana ainakin tuhat vuotta, eikä sitä ole tiettävästi ainakaan neljään tuhanteen vuoteen kynnetty pelloksi. Kaksi ja puoli kilometriä pitkällä, reilusti yli sadan hehtaarin nurmialueella saa siis vapaasti laiduntaa eläimiään edelleen. Hevosia siellä nytkin taisi kaukaisuudessa vaeltaa kun tulin alueen eteläpäästä sisään. Thames juoksee niityn länsipuolta, varsin kapoisena virtana tässä kohtaa. Suureksi joeksi se levenee vasta paljon lähempänä Lontoota.

Joen yli pääsee pientä kävelysiltaa pitkin ja vähän siitä eteenpäin kun kääntyy poispäin joelta muutaman sata metriä suhteellisen villinä rehottavan niittyalueen läpi, tulee todella kauniin vanhan olkikattoisen maalaispubin kohdalle, jonka pihassa on kyltissä teksti "The Perch" eli Ahven.

Tosin ennen sinne pääsyä jo puolimatkassa tuli selväksi, että pubissa on jotkin isot kinkerit. Möykkä kantoi melkein joelle asti. Pubin viereistä laidunta yksin hallinnut lehmä ei arvostanut menoa lainkaan vaan ammui mölinän päälle sen mikä kurkusta lähti. Ah, maaseudun rauhaa. 

Kun tulin paikalle, lehmä keskitti huomionsa minuun ja alkoi ammua suoraan minulle. Rupattelin nautarouvan kanssa hetken ojan yli, mutta ammu oli sen verran kyrpiintyneen oloinen pubin elostelijoihin, että alkoi vähän kuumottaa tuleeko se kohta ojan yli päälle. Parempi mennä käännytettäväksi pubin ovelta. Möykästä ja autojen määrästä päätellen näytti nimittäin pahasti siltä, että siellä olisi yksityistilaisuus. 

Olihan siellä, häät nimittäin. Häät kuitenkin varasivat paikasta vain pihan ja pubin ja ravintolan puoli oli normaalisti auki, huh. Sisään astuessa tuli pieneen pubimaisempaan tilaan kaminan ja baaritiskin läheisyyteen. Tiskin toisella laidalla, vähän ylempänä, on pieni vähän intiimimpi ruokailutila ja sitten talon koko takaosa on siunattu suurelle ravintolatilalle. Täysmittainen ravintolahan tämä enemmän oli kuin pubi oikeastaan, mutta näinpä monet vanhat maalaispubit ovat pelastuneet: Muuttumalla ruokapainotteisiksi gastropubeiksi.

Talon oma olut on lager, mutta pumpussa oli läheisen perinteisen panimon Hook Nortonin tuotteita. Ei ikävä kyllä mildia. Tilasin best bitter Hookyn (vain 3,4%, todella miedon pään bitter jo) joka tarjoilltiin mukavasti perinteisessä dimpled mug -tuopissa, jollainen minulla on kotonakin vakituoppina. Heti on kotoisampi olo. Paikka oli ihan täynnä ruokailijoita ja häävieraita, mutta pienemmältä ruokapuolelta vapautui minulle juuri pöytä, johon tarjoilija hätisteli istumaan. Perhana, olisin paljon mielummin syönyt takkahuoneen puolella, mutta mennään nyt.

Lista oli vähän teennäisenkin hienostelevasti kirjoitettu, mutta annokset lopulta pääosin ns. pubiruokaa. Vähän hienommin selitettynä ja valmistettuna vain. Tilasin haudutettua porsaan lapaa, omenaa ja täysjyväsinappia naudanrasva-taikinakuoressa, hispi-kaalia ja paahdettua perinneporkkanaa sekä kolmesti paistetut ranskalaiset perunat. Tai siis lämpimän possupiirakan ja ranet. Hintaa näille tuli alkupaloineen vähän reilu 30 puntaa.

Otin alkupalaksi snäksilistalta viiriäisenmunia sellerisuolalla, ihan vain koska halusin nähdä niin epäpubimaisen annoksen. Kuppi keitettyjä viiriäisen munia saapuu ja ihmettelin hetken miten niitä pitäisi syödä. Aina aiemmin kun olen syönyt viiriäisen munia, ne ovat olleet paistettuja. Yritin kuoria yhtä munaa ja ei siitä meinannut tulla helvettiäkään. Ei kai näitä pirukaan näprää kuoristaan, puoli tuntia per muna? Kuorineenko nämä vedetään? Kokeilin yhden kuorineen ja totesin, että ihan hyvä se on niinkin. Onpahan kiva rapsakkuus siinä. Kun tarjoilija tuli pääruuan kanssa, kysyin, että mikä meno viiriäismunien kanssa. Että olen tässä nyt näitä kuorineen vedellyt, heh heh. Tarjoilijan naama värähti vähän kauhuissaan ja siitäpä selittelemään, että eikun niitä sillai pyöritellään käsien välissä ja sitten siitä kuori irtoaa helposti. "But I guess it's nothing dangerous... I think you're fine." Asia selvä.

Pyörittelin yhden munan käsien välissä, eikä siitä kuorimisesta tullut edelleenkään yhtään mitään. Äitis oli helppo kun käsien välissä pyöritti. "Paskat, luusto kiittää kalsiumista" tuumasin ja vedin loputkin munat kuorineen. Pääruuan kanssa oli vähemmän haasteita. Piirakka oli oikein hyvää, kastike muhkeaa ja bitter toimi niiden kaverina erinomaisesti. Ruuan puolesta paikkaa voi suositella ja sijainti ja rakennuksen miljöö ovat upeat. Ikävä, että häät olivat varanneet pihan, sillä puutarhan puolelta vanhan talon ihastelu olisi ollut hehkeimmillään.

Häiden ja täyden ravintolan hektinen meno ei erityisemmin muutenkaan kutsunut jäämään vaikka paikka rauhallisempana aikana olisikin aivan upea maalaispubi. Siirryin syötyäni ulos ja mietin mitäs seuraavaksi. Seurailin etupihalle köpötelleen naapuruston kissan toimintaa hetken ja tuumasin jalkojen levänneen sen verran, että vielä tästä jaksaa kävellä. Kun on kalaan lähdetty niin ei kai tässä mihinkään ahvensaaliiseen tyydytä, kun on taimentakin tarjolla.

Nimittäin Port Meadow'n pohjoispuolella on toinen kalan mukaan nimetty maalaispubi, The Trout Inn. 

Nunnaluostarin raunioiden vahtikissa

The Trout Inn

Pädin kameralla alkoi tulla iltahämärässä rajat vastaan...

Kun Ahvenesta kävelee vajaan pari kilometria kaunista Thamesin vartta pohjoiseen, väistellen kymmenet reittiä omanaan pitävät jänikset, päätyy pienelle Godstownin kanavasululle ja sen sivuutettuaan voi ihastella vanhan nunnaluostarin raunioita auringon laskiessa. Heti luostarin kohdalla joen toisella puolella metsikön läpi näkyi vanhan joenvarsipubin lämpimät valot. Lähestyessä noin kahden maagisen minuutin ajan tuntui kuin Pomppivaan Poniin olisi tulossa. Pubille johti joen yli vanha kivinen kaarisilta. Pysähdyin siihen vielä ihastelemaan pytinkiä, joka oli kuin oppikirjasta vedetty vanha majatalo. Tätä tänne tultiin hakemaan.

Siihen se hyvä meininki sitten loppuikin. Pubi itsessään oli suuri upea vanha talo, jossa oli intiimejä sopukoita ja suuri terassi joen varressa. Se oli myös tullessani pitkälti tyhjentynyt jo ruokailijoista. Täydellistä siis. Joo, paitsi, että joka paikassa pubia soi varsin hyvällä volyymillä paskaa listadancea. Ynts-ynts-ynts-ynts-voi-ynts-perkele. Sellaista mikä ei sopinut paikan tunnelmaan lainkaan ja ylipäätään sopii ainoastaan siihen tunnelmaan, jossa musa soitetaan halvan auton kalliista äänentoistojärjestelmästä silloin kun sierra jättää sen turbokolomosen kautta nelosen puhaltimella. Ei idyllisen rauhallisen jokimaiseman varressa istuessa! Tämä musansoittomalli on erityisen yleistä entisessä itäblokissa, mutta aina välillä siihen törmää muuallakin, ml. Suomessa. Kuulkaa istuskeluravintoloiden pitäjät, jos tulee semmoinen olo, että nyt kannattaisi asiakkaille soittaa eurodancea tai jotain helevetin Radio Novaa, niin käykää vetämässä pari kertaa vessaa pää pöntössä niin kyllä se pahin ahistus siitä sitten haihtuu.

Olutkin alkoi maistua pahalta. Se oli paljon parjattua Sharp'sin Doom Baria, eikä edellisiin verrattuna ollut mitenkään erityisen hyvin pidetystä tynnyristä. Lättänää, kovaa ja metallista. Enpä ole aiemmin kohdannut näin lupaavan näköiseltä paikalta näin heikkoa toteutusta. Ehkä Prahan U Flekůssa, mutta siellä on sentään maailman parasta tummaa lageria kompensoimaan pettymystä. Vitutti koko mesta, joten jätin tuopin puolitiehen ja taimenen omaan arvoonsa. Ahven on muutenkin paljon siistimpi kala. Noh, rehellisyyden nimissä ehkä taimenkin hieman aiemmin illasta ruoka-aikana on miellyttävämpi. Miljöö ainakin on aivan ensiluokkainen. 

Ö-luokan urbaanina Aragornina samoilin kuumottavan pimeitä teitä hotellille viimeiset kilometrit, koko päivän kävelleiden jalkojen noustessa rivakasti kuin eläkeikäisellä mursulla. Hotellilla kaaduin suoraan sänkyyn. Ihana lepopäivä tää Oxford. Huomenna Birminghamiin ja mustalle maalle.

*muut syypäät lienevät Lätsä-sarjakuvat, brittikomedia ja Varkauden edesmennyt Oscar's Pub