Englanti 2023 - osa 3: Birmingham ja Black Country(akin)

Tämä kolmas osapa viivästyi tovin, mutta viimein. Oxfordista selvittyäni kävin Black Country -alueella kansainvälisen porukan kanssa parin päivän panimokierroksella. Siitä kierroksesta olen kirjoittanut jutun ensi viikolla* julkaistavaan 4/23 Olutpostiin ja lisäksi vielä englanniksi toisen, joka julkaistaan (lyhennettynä) ainakin yhdessä CAMRAn pubilehdessä, niin suoraan sanoen ihan laiskuuttani en nyt jaksa kattaa tismalleen samoja asioita eri tavoin vielä tänne blogiinkin. Jos OlPo ei tule kotiin, niin sen voi lukea sopivissa baareissa. Niistä baareista saa myös olutta, juomaa, josta oletkin jo ehkä kuullut hyviä asioita. Lukeminen ja ölppä, mikä kombojen kombo!

Sen sijaan kirjoittelen tänne pääasiassa Birminghamin ja Black Countryn kiertelystä niitä juttuja, mitkä noista artikkeleista jäivät pois ja summaan muut mestat enemmän maininnan tasolla. Artikkelit siis keskittyy lähinnä GBCU:n porukan kaksipäiväiseen panimo- ja pubikierrokseen, johon palaan tässä vain pikaisesti. Pientä päällekkäisyyttä toki silti puskee.

Kuvamateriaali ekstrasurkeaa, koska olin edelleen reissussa tabletin varassa.

Birminghamiin

Tunnin myöhässä lähtenyt bussi ajeli Oxfordista Birminghamin bussiasemalle, joka on vähän syrjässä keskustasta. Kamojen ronttaus kävellen keskustan toiselle puolelle hotelliin ei kiinnostanut, joten sijoitin taksiin ja huristelin kumijalalla hotellille. 

Matkalle mentiin keskustan läpi joka vaikutti ensi tuntumalla helvetin sekavalta. Supermoderneja rakennelmia ja vanhaa britti-imperiumin tönöä aivan sekaisin, yksikään katu ei tuntunut menevän suoraan ja jos menikin, niin pystysuunnassa se vähintään mutkitteli koska koko kaupunki on kumpujen päälle tehty. Tämän lisäksi täysin keskellä kaupunkia kulkee suuri valtatie kuin suuri joki. Ilmeisesti ne Smith-Polvisen Helsingin suunnitelmat 1960-luvulta toteutettiin täällä. 

Hotellilla (St. Paul's House) meno oli yhtä sekavaa.  Sain avaimen huoneeseen ja tallailin sinne sisään. Ehdin sekunnin ihmetellä, että melko erikoinen ratkaisu tämä tervetuliaislahja. Yleensä siinä sängyllä on suklaata tai jotain, mutta että naisten alusvaatteet? Järki sai ajatuksen kiinni ja tajusin, että täällähän asuu jo joku! Sängyn takana oli avoin matkalaukkukin vielä. Onneksi asukki ei ollut paikalla, niin hiippailin ulos ja läksin selvittämään asiaa tiskille. Tiski ei meinannut uskoa, joten eikun katsomaan ja sitten takaisin tiskille, jossa työntekijät olivat ihan pihalla asiasta, yksi ilmoitti olevansa jopa peloissaan. 

Lopulta respa järjesti ensimmäiseksi yöksi toisen huoneen, joka oli vapaana. Se olikin paljon hienompi kuin alkuperäinen, joten en valitellut liikoja. Respa kyseli smalltalkina siinä ohessa mitä aion tehdä kaupungilla. Kerroin tulleeni juomaan olutta. No mistä oluesta tykkäät? Sosiaalitilanteiden idioottina sanoin, että ihan kaikenlaisesta. Joten anteeksipyyntönä huonesekoilusta respan neiti kiikutti kohta  pyytämättä ovelle tuopillisen... Carlingia. Siellä alakerran pubissa olis ollut caskissa ihan hyvääkin tavaraa, kun olisi avannut asiaa vähän paremmin...

Queens Arms ja The Old Royal

Carlingin särpimisen ja pienen rauhoittumisen jälkeen lähdin katselemaan pubeja. 

Parin korttelin päästä hotellista oli Queens Arms, joka oli päätynyt kartalleni Britain's Best Real Heritage Pubs -kirjasta. Ongelma sen kirjan pubeissa on, että niissä on kyllä jollain lailla hieno perinteikäs ulkoasu tai sisustus, mutta se ei mitenkään takaa, että kyseessä olisi muuten hyvä pubi. 

Queens Arms onkin ulkoa aika korea laitos ja sisälläkin sisustus oli hienoa viktoriaanista menoa. Pubina se sen sijaan oli aika tavanomainen naapuruston kulmakuppila. Birmingham Brewingin Blonde Brummie -caskikaan ei ollut ihmeellisessä kunnossa. Paikassa oli erikoisuutena vege-intialainen, joten tilasin ruuaksi tadka dalin, joka näytti kuvissa paljon paremmalta kuin oli, mutta söihän tuon. Kaiken kaikkiaan aika valju fiilis pikakäynnistä jäi, mutta jos asuisin kulmilla niin varmaan mielellään tuolla istuisin.

Suuntasin ruokailtuani The Old Royaliin, joka oli tois puol A4400-moottorijokkee varsinaisessa ydinkeskustassa. Sekin pubi oli ulkoa oikein komea. Sisään astuessa se kuitenkin paljastui jonkinlaiseksi finanssiveljien after-work-mestaksi. Läpeensä täynnä ja kaiken lisäksi kun vilkuilin tiskiä, siellä ei ollut edes cask-pumppuja. Helvettiin tämmöisestä paikasta äkkiä! 

The Old Contemptibles

Suuntasin naapurikorttelin toiselle puolelle The Old Contemptiblesiin. Hauska vanha pyöröovi sisäänkäyntinä. Vähän samoja asiakaskuntafiiliksiä kuin edellisessä, mutta ehkä hieman varttuneempaa väkeä. Pubi itsessään oli varsin hieno. Suurehko pariin osaan jaettu tila, jossa kiinnittää ensimmäisenä huomiota huimaan huonekorkeuteen ja sitten upeaan puupaneloituun sisustukseen. Suuret huoneet oli jaettu pienempiin soppeihin puusta ja lasista tehdyillä väliseinillä. Katon hopeaiset koristeet ja kattokruunut kruunasivat kokonaisuuden. Näistä ei luonnollisesti ole kuvaa.

Pubi on osa Nicholsonin ketjua. Hanoissa oli monenlaista läheltä ja kaukaa, mm. London Pridea, ja Birmingham Breweryn tuotteita. Silmään osui kiinnostavimpana perinnepanimo Adnamsin ja craft-keittämö Deyan yhteistyö Boat Trip. Ei nyt varsinaisesti mitään paikallistuotetta, mutta onneksi valitsin, sillä tynnyri oli aivan priimassa kondiksessa. Mehuisa modernin makuinen golden ale. 

Koska seuraavan päivän kierros saksalaisten kanssa alkoi aamuvarahin, päätin tältä erää jättää pubien kiertelyn tähän. Kiva pubi kyllä, mutta en suosittele yrittämään nimen lausumista muutaman tuopin jälkeen. Ironinen nimi eli suomeksi "vanhat halveksuttavat" viittaa muuten ensimmäisen maailmansodan alkuvuosina taisteelleeseen brittien "siirtoarmeijaan".

Asemalla on tämmöinen valtava liikkuva härkä, jonka nimi on Ozzy.

Mustalle maalle

Black Country eli "Mustamaa", on Birminghamin itä- ja luoteispuolella oleva Mordor pienehkö alue (pinta-alaltaan Vaasan luokkaa), käytännössä osa Birminghamin (tai West Midlandsin) metropolialuetta, pitäen sisällään mm. Wolverhamptonin kaupungin ja muita pienempiä pitäjiä. Nimensä alue on saanut teollisen vallankumouksen ajalta, jonka ytimessä se oli. Paikka on ollut siis täynnään mustaa nokea savuttavaa tehdasta ja niille energiaa tuottanutta hiilikaivosta. Nykyään nämä ovat tietysti taakse jäänyttä elämää, mutta nimi jäi.

Kovaa brittityöläisyyden ydintä siis. Kuten kaikki tietävät, kaivos- ja tehdastyöläisille on kautta maailman perinteisesti maistunut työpäivän päälle ja väliin ns. kylymä kalija ja hiiliteollisuuden kulta-aikoina 1800- ja 1900-luvun alkupuolella se on näillä seutuvin ollut usein mild alea. 

Muutakin olutta toki seudulla silloin juotiin, onhan aikansa kuuluisin panimokaupunki Burton-on-Trent vain muutaman kymmenen kilometrin päässä koillisessa, mutta erityisesti mildin seutuna alue nykyään tunnetaan. Tässä toki tulee huomioida, että mild ei ole missään erityisen voimissaan, joten vähän hakemista pitää tehdä mustalla maallakin. Asiantuntijoiden valitsemalla kierroksellakin tuli vastaan eioota.

Ajattelin tässä selitellä, että mikä se mild ale oikein on, mutta käytän tilaisuuden laiskotteluun markkinointiin ja laitankin tähän kuvakaappauksena mildia käsittelevän aukeaman kirjastani (kyllä, huomasin sen kirjoitusvirheen siellä, nyt). Kuvaa saa klikkaamalla isommaksi. Kirjaa on muuten edelleen saatavilla esim. Suomalaisesta, Akateemisesta, Ad Libriksestä ja** kirjastoista tietenkin.

Bussi vei ensin Batham'sille ja panimon pubiin The Vine Inniin. Tätä olin odottanut. Pubi ensinnäkin on hyvin esillä Pete Brownin The Pub -kirjassa. Batham'sin olut on kovassa maineessa ja Brownin kuvaus panimon oluesta oli erityisen kutsuva. Vapaasti lainaten: Kun ottaa ensimmäisen hörpyn Batham'sia, miettii, että aika tyypillinen sessio-olut, ei mitään ihmeellistä. Mutta kun aikoo ottaa toisen hörpyn vahvistaakseen mielikuvaa, huomaa, että tuoppihan on kummallisesti tyhjä. Noh, Brown puhui panimon bitteristä. Sekin oli ihan ok, mutta paikan mild oli ehkä paras mitä olen ikinä juonut. Aivan maagillinen liemi. Sulaa lempeyttä ja juotavuutta, herkkää karamellitatsia.

Muuten kierroksella pistäydyttiin Sarah Hughes' Breweryllä eli The Beacon Hotelissa sekä panimokierroksella että pubissa, pubissa välikaljalla ja lopuksi vielä Holden's -panimon pubissa. Sarah Hughes'in mildia olin juonutkin takavuosina GBBF:ssä, mutta se kyllä sieti uusinnan.

Se mikä ei mahtunut lehtiartikkeleihin oli outo sattumus. Alueella oli pieni tovi sitten lopettanut legendaarinen pubi The Crooked House eli "vino talo". Pubin talo kun oli kirjaimellisesti vinossa, kuin Pisan torni ikään. Oppaamme valitteli, ettei voinut meitä viedä sinne kun pubi oli vastikään sulkenut eikä jatkosta ollut tietoa. Ei tarvinnut pohtia tulevaisuuden vierailua pitkään. Kierrospäivien välisenä yönä koko pytinki nimittäin pistettiin tuleen ja se paloi täysin purkukuntoon! Ja nimenomaan pistettiin, myöhemmin kun selvisi ettei pubi syttynyt vahingossa. Ilmeisesti jotain tontinkäyttöön ja suojeltuihin rakennuksiin liittyvää tuhopolttotoimintaa. Saatanan vandaalit! Paloa seuraavana päivänä syystä ei oltu vielä varmoja, mutta yksi oppaistamme tuumasi jo silloin eräälle paikalliselle sarkasmia tihkuen "bloody convenient, that". Niin, jännän kätevästi sitä syttyy vanhat pubit, klubit, junamakasiinit ja valtiopäivätalot kun siitä on yhtä näppärästi jolle kulle hyötyä.

Birminghamiin taas välillä

Kierros loppui suhteellisen järkevissä ajoin ensimmäiseltä päivältä. Oltiinkohan kuuden-seitsemän maita iltapäivällä takaisin Birminghamissa. Suuntasin turistoimaan Black Sabbathin sillalle. Olihan se, pikkuruinen silta isolle bändille. Ympäröivä alue oli ilmeisesti jonkinlainen kaupungin bilekeskus, iltaa viettävää laumaa oli siinä määrin ja klubimusa hakkasi ulos asti. Kävin syömässä viereisessä Barajee-intialaisessa, joka mainosti itseään palkituksi ja erinomaiseksi ja Birminghamin parhaaksi niin monella tapaa, että ei varmaan ollut parasta nähnytkään. Ihan hyvä vindaloo kuitenkin.

Kulman takana oli Tap & Spile -niminen kivaksi mainittu kuppila (tap on tietysti hana, spile on cask-tynnyriin menevä tietynlainen tulppa). Alamainintana "cask & craft", joka kertookin valikoimasta. Vanhaan kanavanvarren taloon tehty pitkänsorttinen pubi oli sisustukseltaan karuhko, jotenkin moderni ja vanha yhtäaikaa, mutta ihan kiva kuitenkin. Olutvalikoimaa oli peruspubia paremmin, muttei nyt mikään valikoimataivas silti ole kyseessä. Kesäisemmällä kelillä kanavanvarren pikkuterassi olisi varmaan todella mukava, mutta ikävä kyllä, vaikka kesä olikin niin koko Birminghamissa olon ajan tuli hyvin englantilaisittain vettä (eli aika vähän, mutta vähän väliä). Jäi istumatta.

Tap & Spilesta hortoilin kanavan varsia (kanavia on seudulla kuulemma enemmän kuin Venetsiassa) takaisin keskustampaan ja paikannettua itseni otin tietoisemmin suunnan kohti The Craven Arms -pubia, josta olin kuullut paljon hyvää. Kierrosseura kun oli käynyt siellä edellispäivänä ja se oli listallani muutenkin. Se olikin sitten yksi parhaista pubeista missä olen ikinä käynyt.

Vähän irrallaan oleva vanha talo näyttää taistelun ainoalta eloon jääneeltä. Ympärillä kun on uudenaikaisempia pytinkejä, purettuja tontteja ja myös jonkun uuden suuren kompleksin työmaa. The Craven Armsin viktoriaaninen julkisivukin on varsin hieno, mutta täyden upeutensa se paljastaa sisällä. 

Pienehkö pubi on perinteistä tumman puun ja kuparin pubityyliä, näyttävästi, mutta ei liian mauttoman prameasti. Tietty miellyttävä kulahtaneisuus ja äänet imevä peribrittiläinen kokolattiamatto lisäävät tunnelmaa. Tihkusta sisään astellessa pubi oli myös lämmin ja todella, todella rauhallinen. Siellä oli jonkin verran asiakkaita, mutta ei möykkää. En edes muista oliko siellä musiikkia. Jos oli, se oli hiljaisella. Tummasta puusta ja plyysistä rakennettu keinokohtu, jossa mieli lepää. Nuoren Snoop Doggin näköinen baarimikko tarjoili pubin omistavan Black Country Ales -panimon oluen: Pig on the Wall -mildin. Se oli oikein hyvää ja sopi paikan tunnelmaan täydellisesti. Hygge, sanoisi tanskalainen. Cozy, sanoisi amerikkalainen. Savolaisena sanon vain "mukavata".

Ja taas Mustalle Maalle

Seuraavana päivänä suunnattiin ensin Black Country Living Museumiin. Dudleyssa olevan museon kierros piti jättää lehtijutussa tilanpuutteen vuoksi pelkäksi maininnaksi, niin kerrotaanpa enempi siitä. On nimittäin mahtava museo.

Kuvasta puuttuu lättähattuja ja juonittelua

Melko suurelle alueelle on rakennettu kokonainen kylä, jossa pystyi tepastelemaan talosta ja kaupasta toiseen. Seassa haahuili rooliasuissa näyttelijöitä, jotka esittivät kylän asukkeja. Talot olivat käsittääkseni kaikki restauroituja taloja, jotka oli siirretty muualta Black Countrysta museon alueelle osaksi kylää. Lähempänä sisäänkäyntiä oli n.1940-1960-lukujen taloista ja liikkeistä tehty kortteli ja aluetta halkovan kanaalin toisella puolella n.1900-1920-lukujen vastaava alue, joka huipentui kanaaliveneiden lastausalueeseen ja työpajamiljööseen. Se tuntui todella hämmentävän tutulta paikaksi, jossa en ole koskaan käynyt ja joka on lisäksi vanhan aikaisessa asussaan. Sitten tajusin, että lastausalue oli ollut Peaky Blinders -sarjassa vakiopaikkana, vaikka kuinka monessa jaksossa. Shelbyn veljekset vain puuttuivat. Tykkäsin sarjasta todella paljon, niin pelkästään sitä fiilistellessä meni varmaan puoli tuntia. Työpajassa hommia tehnyt seppä näytti ohessa kuinka käsipelillä taotaan rautaketjuun rengas.

Molemmilla alueilla oli myös toimivia liikkeitä. Moottoripyöräkaupat ja muut eivät sentään oikeasti myyneet mitään, mutta ruokaa ja juomaa sai. Esim. vuosisadan takainen chip shop tarjoili erinomaista fish & chipsiä ihan perinteisessä sanomalehtikääreessä ja sain sieltä viimein etikkamunankin mitä olin haikaillut jostain käsittämättömästä syystä. En ehkä tarvitse toista. 

Olennaisimpana näin olutturistina molemmissa kortteleissa oli aikalaispubit! 1915 vuoteen sisustettu pubi Bottle & Glass Inn oli siirretty paikalle Brierly Hillistä, jonne se oli rakennettu joskus 1700-luvun lopulla. Pubiosa taloa oli karuhko hämärä huone, jonka lattia oli peitetty sahajauhoilla ja ikkunoiden vastaisella seinällä pieni baaritiski tarjoili juomia ja pientä syötävää. Kotoisa ja lämmintuntelmainen paikka.

Uudempi sodanjälkeinen Elephant & Castle oli jo sitten tutumman oloinen kaksikerroksinen hyvin valaistu ravintolapubi, jossa korostui nykyisiin verrattuna hyvin pelkistetty sisustus. Vuoteen 1960 ajastettu rekonstruointi on entinen Banksin panimon pubi, joka on purettu Wolverhamptonin keskustan läheltä vuosituhannen alusta. Paikalla on nykyään halpahalli. Ihan kiva mesta, josta tuli jotenkin Monty Pythonin jaksot mieleen, niissä kun on varmaan oltu aika saman näköisissä paikoissa. Beatleskin siitä 1960-luvun alun tunnelmasta jotenkin tuli aivoon. Mielummin kuitenkin joisin oluseni Bottle & Glassissa. Oluena pubeissa oli Black Country Alesin oluita.

Lisäksi museossa olisi ollut kaivoskierros, jossa olisi päässyt tutustumaan 1900-luvun alun hiilikaivoksen tunnelmaan. Ikävä kyllä kierrokselle pääsi vain rajattu määrä porukkaa kerrallaan ja jono leikkautui juuri edestäni. Takaisin tullessa uusi jono oli kasvanut niin pitkäksi, että jäi koko juttu välistä. Kuulemma oli melko ahdistava paikka.

Jos tästä ei tullut vielä selväksi, niin ehdottomasti suosittelen museossa käyntiä, eritoten jos on alueella muuten pyörimässä mutta ihan varta vastenkin lähtisin. Ei ole mikään tunkkainen museokierros tuo, ja minä sentään pidän niistä tunkkaisista museokierroksistakin.

Museolta suuntasimme craft-panimo Fixed Wheelille ja sieltä Old Swan Inniin, joista enemmän lehtiartikkeleissa. Sen verran tässä mainitsen, että panimopubi Old Swan on upea paikka, aivan ykkösluokan pubikohde. Tekee omat oluensa ja vieläpä harvinaista vaaleaa mildia.

Taas Birminghamiin

Illan päätteeksi suuntasin vielä Post Office Vaults -kuppilaan, jota oli moneen otteeseen ja monessa paikkaa mainostettu erinomaisena craft-olutpaikkana, jopa kaupungin parhaana. Vähän hankalasti löydettävä kellaribaari on "pääkatu" New Streetin varrella. Sisäänkäynti on hyvin huomaamaton kahden kaupan välissä oleva ovi, jonka yläpuolella pienellä olevan nimenkin ohittaa kun sitä ajatuksissaan pitää oikeasti postitoimiston osana. Tai se on virallinen osoite. Nyt kirjoittaessa selvisi, että kulman takana viereisellä Pinfold Streetillä on paljon näkyvämpi sisäänkäynti, jota en ollut tajunnut lainkaan.

Paikka olikin valikoimaltaan ja oikeastaan lähes kaikelta muultakin osaltaan oikein hyvä. Lähes. Siellä ei nimittäin voinut olla, mikä on melko merkittävä haittatekijä kapakassa. Kellaripubi oli niin lämmin, kostea ja niin törkeän kellarihomeen lemuinen, että varmaan ohikulkijatkin saavat sisäilmaoireita. Haistele siinä nyt sitten oluita kun kaikki tuoksuu kellarille. Tätä sitten kehutaan? Läksin yhden puolipintin jälkeen pois. 

Seuraavana, reissun viimeisenä, päivänä lähinnä kävelin ympäri Birminghamia, jonka totesin ei niin kovin mielenkiintoiseksi noin suurkaupunkien joukossa. Hämmentävästi yli miljoonan asukkaan kaupungin keskusta onnistui tuntumaan jotenkin... Jyväskylältä. Vielä viime hetken pubisuosituksen sieltä kuitenkin sain kääräistyä taskuun. Olin aiemmin käppäillessäni nähnyt kutsuvan nimisen, mutta jotenkin kuumottavan epämääräisellä nurkalla olevan pubin: Cask and Curry. Tai, kuten alueen tapoihin kuuluu, sen nimihän oli oikeasti Hen and Chickens. 

Intialaisten ja pakistanilaisten maahanmuuttajien tulo monta sukupolvea sitten on tehnyt juuri Birminghamista britti-intialaisen ruuan kehdon ja tällaiset intialaista ruokaa perinteiseen pubiympäristöön yhdistävät ns. desipubit ovat alueella erityisen hyviä. Desi eli deshi viittaa siis intialaisiin, ei mittayksikköön. Intialaista ruokaa tuntui löytyvän pubeista muutenkin, vaikkeivat ne olisi siihen erityisesti painottaneet. Tämä oli sattumalta hotellin lähistöllä ja vaikutti kehutulta. Oikein hyvää currya ja cask-olutta sieltä irtosikin, eikä hintakaan päätä huimannut. Viime tingan suosittelut sille siis!

Loppu tulee

Noin. Siinäpä viimeinenkin pubi- ja panimoraportti Britanniasta tältä vuodelta. On se kiva maa. Pitää varmaan taas mennä uudestaan kohta puoleen. Jos Skotlantiin?

*Tämän jutun julkaisun ajoittuminen näin näppärästi OlPon ilmestymisen kanssa samoihin on muuten ihan oikeasti sattumaa. Tämän kun piti tulla jo vähintään kuukausi sitten, mutta en ole ehtinyt viimeistellä.

**(yksi käytettykin on näemmä Antikvaarissa. En toki hyödy siitä itse mitään, mutta kirjat kiertoon!)