Kirja-arvostelu: Raf Meert - Lambic (2022)

Raf Meert: Lambic - The Untamed Brussels Beer: Origin, Evolution and Future

Serendippo, 2022, 360pp

Viime vuonna ilmestyi belgialaisen Raf Meertin pitkään työstämä historiateos lambicista, tuosta Belgian oluista ehkä kuuluisimmasta. Lambic on nykyoluiden joukossa niin erikoinen ja niin pieneltä alueelta kotoisin, että siitä on vuosikymmenten aikana kerrottu yhtä jos toistakin tarinaa. Meertin tavoite on ollut tiukalla tutkimustyöllä löytää kaikkien legendojen seasta totuus.

Meert aloittaa kirjan rehellisesti sanoen vähän rasittavasti. Hän käy kuusikymmentä sivua läpi sitä mitä lambicista on kirjoitettu aiemmin ja parjaa kirjoittajat ja kirjoittajien tutkimusmetodit tai niiden puutteen samalla niin useaan otteeseen, että alkoi jo väsyttämään. Ymmärrän toki, että tutkimusta tekevää tyyppiä nyppii kun ulkomaalainen oluttoimittaja on takavuosina vähän oikaissut mutkia ja aivan perättömät jutut ovat jääneet totuudeksi ihmisten suuhun. Pidinkin kirjan kanssa monen kuukauden tauon kun alkupuolen sävy alkoi nyppiä. Vähän diplomaattisempi sanojen asettelu olisi ehkä ollut välillä paikallaan. On vähän mautonta parjata esim. ulkomaalaista populaaritekstin kirjoittajaa siitä, että on uskottu lambic-panimomestarin (eli oletettavasti asiantuntijan) tarinat sellaisenaan. Sen sijaan siis, että olisi käyty lukemassa alkuperäisiä hollanninkielisiä lähteitä jostain ties minkä arkistojen uumenista. 

Noh, Meert on käynyt ne(kin) lukemassa ja päästyään muiden virheistä ohi, tietoa alkaa tippua pöytään ja suurin piirtein jokainen lambicista muka tietämäni "fakta" saa kyytiä. Lambichan on tunnetusti muinaisilla metodeilla tehty Brueghelin tauluista tuttu ikivanha maalaisoluttyyli, joka on kotoisin Pajottenlandin alueelta Sennen laaksosta ja jota ei saa tai voi muualla valmistaakaan. Paitsi, että on nuorempi kuin portteri, ei ole maalaisolut, ei ollut Brueghelin tauluissa, ei ole Pajottenlandista kotoisin ja saapas ja voipas valmistaa muuallakin. Mihin tässä nyt enää tämän jälkeen uskoo? 

Noh, olutkirjoittaja Martyn Cornell näkee omassa pitkässä arviossaan asiassa myös lambictuottajien "sisäpoliittisempia" näkökulmia, joskin kokee myös todistusaineiston vakuuttavaksi. Meikäläisellä ei ole Cornellin natsoja kommentoida asiaa, mutta voin kompata, että hyvin vakuuttavasti Meert asiansa tosiaan esittää. Viimeistään jälkikirjoituksen lopussa Meert toki hyökkää HORALin lambic-tulkintaa vastaan sen verran suoraan, ettei alla olevasta agendasta kuitenkaan jää paljon epäselvyyttä.

Meert kuvaa brysseliläisen teollistumisen ajan kaupunkilaisoluen kehityksen nykyiseksi kirkkaaksi kuplivaksi gueuzeksi ja käy läpi myös hedelmälambicit siinä ohessa. Aihe kalutaan suurin piirtein joka puolelta luuhun asti. 

Itseäni jotenkin viihdyttää tässä ja monien muiden oluiden taustoja käsittelevissä jutuissa se, että koko kysymyksen jonkin oluttyylin alkulähteistä voi yleensä kääntää ympäri kysymykseksi siitä, että jos samalla sanalla on viitattu vuosien varrella erilaisiin oluisiin niin onko lopulta kyseessä yksi oluttyyli vai sen sanan merkityksen siirtyminen. Samaa tuttua sanaa kun on helppo uudelleen käyttää ihan uudelle tuotteelle. Jos tuote on suosittu, odota parikymmentä vuotta ja uusi merkitys on syrjäyttänyt vanhan. Olisi kiva kun keksittäisiin aina uusi sana uudelle asialle, mutta uutuudenkammoista kuluttajaa pitää pitää kädestä kiinni*. Jossain vaiheessa koko homma joko hajoaa käsiin, ja sanan merkitys väljähtyy (katson sinua IPA) tai sitten joku saa tarpeekseen ja yrittää suojella sitä "alkuperäistä" merkitystä, joka ei luultavasti edes ole alkuperäinen. Sanat, hassuja vehkeitä ne.   

Hyvä esimerkki tästä on gueuze. Meertin mukaan se saa nimensä termistä joka tarkoittaa käsittelemätöntä sillä alkuaikojen gueuze on ollut vanhaa sekoittamatonta lambicia. Kaikki muu lambic kun on tavattu jotenkin käsitellä myyntiä varten. Sittemmin 1800-1900-luvun taitteessa lageria ja muita tuontioluita vastaan kilpaillessa vanhasta monivuotiaasta lambicista kehitettiin nuorempaan sekoittamalla poreileva pullotuote, jolle käytettiin samaa nimeä, jonka merkitys oli ilmeisesti unohtunut. Nykyään sitten suojellaan "perinteisenä" versiona olutta, joka on määritelmällisesti aina sekoitettua ja sen nimeä, jolla on viitattu sekoittamattomaan. Heh. 

Meert kirjoittaa välillä melko kuivakkaan detaljiin menevästä aiheesta huolimatta aika vetävästi ja kirjaa on ihan ilo lukea. Olettaen tietty, että on tosiaan kiinnostunut siitä aiheesta. Kääntäjää ei nimetä, joten käsittääkseni tämä on kirjoitettu suoraan englanniksi, eli ei kirjoittajan äidinkielellä, joka tekee kokonaisuudesta vielä vaikuttavamman. 

Tässä on lambicin historiasta oikeastaan kaikki mitä voi kuvitella tarvitsevansa, jos on valmis hyväksymään, ettei juuri mikään aiemmin kerrottu pidä paikkaansa. Hieno kirja, kunhan sen alun jaksaa vetää. Eli vähän kuin se ensimmäinen juomasi gueuze...

Kirja on pienen Serendippo-erikoiskustantamon julkaisema ja muistuttaa ulkomuodoltaan pahvikansineen ja eleettömine sisältöineen enemmän yliopiston prujua kuin tavanomaista olutkirjaa. Kertoisin mistä sitä saa hankittua, mutta kun en tiedä. Kirjan kannessa oleva verkkosivu ei toimi, eikä toimi kustantajankaan, eikä kirjaa ole tarjolla missään tavallisissa verkkokirjakaupoissa. Sitä oli julkaisun aikoihin saatavilla Cantillon ja 3 Fonteinen -lambic-panimoiden verkkokaupoista. Kummaltakin se on ilmeisesti loppu. Noh, (verkko)divarionnea tai uuden painoksen odottelua sitten vain.

---

Sen sijaan voin kertoa isänpäivälahjaa hakeville, että toista 2022 ilmestynyttä oluen megasuurteosta, eli meikäläisen Oluen Maailmaa saa edelleen kirjakaupoista ja nettikirjakaupoista! Ei maksa paljoo ja mulle on kerrottu, että se on ihan hyväkin. Kirjastoissakin on, jos haluaa testiajaa ennen kuin päätyy vääjäämättä sen ostamaan.

Oluiden Maailmassa on muuten muutama oikaisun paikka lambic-osastoilla, tämän kirjan luettua... Noh, päivittelen  jossain vaiheessa errataa vanhaan malliin tänne.

---

*Samaa sanaa käyttämällä voidaan myös helposti sitoa ihan erilaiset tuotteet samaan jatkumoon. Nykyisellä samealla IPAlla on aika helvetin vähän tekemistä 1800-luvun alun India Pale Alen kanssa, mutta niin vain tulee Intian viennin tarinat vastaan edelleen jatkuvasti.