Aloittaessani kirjan kirjoittamista totesin näin "Lyhyesti sanoen tavoitteeni on tehdä sellainen olutkirja, millainen olisi auttanut kun aloittelin harrastustani ja josta kuitenkin olisin oppinut jotain uutta vaikka olisin törmännyt siihen kymmenen vuotta harrastettuakin."
Tämä mission statement piti hyvin kutinsa koko projektin läpi ja mielestäni onnistuin varsin hyvin osumaan maaliinkin vielä. Olisin ollut innoissani jos olisin saanut tällaisen paketin silloin kun aloitin olutharrastusta. Sellaisen, että siinä kerrotaan mitä olut on, mistä se tulee, miten sitä juodaan ja millaista se voi olla.
Lopputulos on jotain, jonka voi ehkä ensisijassa kuvailla kirjaksi "kokeneelta olutharrastajalta alkavalle olutharrastajalle". Silti, väitän siinä olevan juttua kokeneemmillekin juovoille ja toisaalta kirjasta on helppo lukea perustieto-tasoisia pintaraapaisuja myös jos ihan kaikki detaljit ei nappaa.
Kirjassa esitellään oluen historia, raaka-aineet, valmistusprosessi, juoma-, säilytys- ja tarjoilutavat, olutmaat ja yhteensä 144 erilaista oluttyyliä tai alalajia.
Arvosteluja ja kehuja
Olutkoira-blogi
Mistä kirjaa saa?
Hyvin varustelluista kirjakaupoista. Netistä mm.
Olutkirjapäiväkirja - blogipäivitykset
Tein kirjoituksen aikana blogipäivityksiä kirjoittamisen kulusta. Ne voit lukea täältä.
Osa 1 (kesäkuu -20) - Nimet paperissa
Osa 2 (kesäkuu -20) - Rakenteen suunnittelua
Osa 3 (heinäkuu -20) - Kirjoituksen syövereistä
Osa 4 (syyskuu -20) - Kirjoitustyö tehty
Osa 5 (marraskuu -20) - Raakaa asettelua
Osa 6 (toukokuu -21) - Viimeistelyä ja taittoa
Osa 7 (elokuu -21) - Kirjan sisällöstä
Osa 8 (lokakuu -21) - Tunnelmia työvaiheen valmistumisen jälkeen
Osa 9 (lokakuu -22) - Kirja julkaistu
Errata
Kirjassa on joitakin asiavirheitä ja epäselviä kohtia. Tässä ladattavassa tiedostossa on korjattu niitä. Tiedosto on tehty kirjan kokoon ja sivunumeroille, joten voit halutessasi tulostaa sen vaikka kirjan väliin.
Lataa errata tästä (pdf) - Errata versio 1.1 (julkaistu 23.4.2023)
Ladattavat lisäosat
Kirjaan ei mahtunut tai kannattanut laittaa aivan kaikkea ja muutama asia muistui mieleen vasta kirjoittamisen valmistumisen jälkeen. Ladattava ilmainen lisäosa eli ns. "Free DLC" sisältää näitä bonusmateriaaleja.
Lataa lisäosa tästä (pdf)
Lisäksi tein erittäin suuren n. 70x90cm yhteenvedon oluttyyleistä, joka ei yksinkertaisesti mahdu kirjaan. Se ei myöskään ole tehty millekään standardipaperikoolle, mutta jos joku haluaa, sen voinee jollain lakanaprintterillä tulostaa.
Lataa Suuri Oluttyylitaulukko tästä (pdf)
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.